Lintu

Lintu laulaa

tarvitseeko lintua ymmärtää

miksi lintu laulaa

mikä on laulun muoto, mikä sen idea taustalla

tarvitseeko ymmärtää miksi lintu laulaa

koska lintu laulaa kumminkin

lintu ei ole lintu ilman laulua

mikä on ihmisen idea, ihmisen muoto, ihmisen laulu

mitä ilman ihminen ei olisi enää ihminen

ja jos sen sanoo ääneen, sen mikä ihmiseltä puuttuu

joku tulee ja yrittää myydä sen

myydä idean

ikään kuin tehdäkseen ihmisestä täydellisen

myydäkseen ihmisen muodon

hänelle joka ostaa mitä vain

hänelle jolla on varaa mutta ei käsitystä

kahlita nyt ihmisyys sillä tavoin halpojen sanojen vangiksi

ja uskotella sen olevan viisauden lähde

ihminen laulaa omalla tavallaan

viisaus epäilee ja siksi se hämmästyy joka kerta

pahassa ja hyvässä

Kärpäsansa

Kuinka paljon energiaa valuikaan tyhjään
sen luuloon mitä odotat, miten parhaiten palvelisin

sen, minkä tiesin, nimittäin elämän kaikkinaisen illuusion, näyttämön, tai paremminkin useamman näyttämön kun vain se yksi,
on vähemmän kuin kulissia tai tulkintaa,
enemmänkin tyhjyyttä

tyhjyydestä kumpuaa se, joka samaan aikaan hyötyy, että kammoksuu, täsmälogiikkaa;
tarkoitusperää hinkuvaa maailmaa
kaikkitietävä täplä joka kertoo; olet tässä, tällainen
sitä tyhjyys kammoksuu 

järkisessä maailmassa viisas syö, viisas juo, viisas ei tapa itseään askeesin, ei edes harjoitusmielessä,

ei tapa muita askeesiin, ei edes harjoitusmielessä,

rakastuu viisauteen, mutta ei tahdo sen vangiksi

viisauden alkujuuret, kykymme kyseenalaistaa, omaksua ja rimpuilla irti, viisaus itsensä suojelemisena, rimpuilua väistämättömässä, viisas ei halua mennä rikki, mutta haluaa,
viisas ei halua pilaantua, mutta tahrii,
mikä vaikuttaisi olevan elämän väistämätön suunta

kun on kyseenalaistanut kaiken
on suojassa kaikelta
paitsi haavoittumiselta ja pilaantumiselta

elämä näyttäytyy yhtä aikaa monella eri näyttämöllä,
hetki kerrallaan,
yhtä aikaa haavoittuneen pakenemista jostakin ja johonkin,
altistumista vaaroille,
iskuja jotka haavoittavat, mysteeriä mihin ei kerta kaikkiaan voi kurottaa
vaikka kuinka rimpuilisi

jos kaiken lopussa on lohtua, miksi surra
jos kaikki on lohdutonta, miksi lohtua yleensä on meissä

valo pimeässä määrittää sekä kohteensa että kätketyn
sen mitä emme näe,
tulinkohan paljastaneeksi jotakin liikaa
se on syvällinen kysymys
mitä oma lamppu ei aina valaise

miksi siis pelätä katkeruutta

Aloin selittää itseäni, koska hän ei ymmärtänyt minua
hän selitti että ei ymmärrä minua, ja selitti siten itseään
tulimme toisiamme vastaan, eikä kärpäsansa lauennut
Rakastuimme, sulauduimme, ymmärsimme toisiamme
sen hetken

Niitä hetkiä soisi olevan enemmänkin
mutta maailma on sellainen että se mikä huutaa eniten
voittaa
siksi kaikenlaista huudetaankin
ja ihmiset väittävät ymmärtävänsä
jäävät kiinni ansaan ja kutistuvat pieniksi
sillä tavoin heidät on helpompi syödä
pieninä paloina. Käsiteltävinä annoksina.

Järjestyksessä

Hän kapusi alas kellariin
synkkänä sadesäänä
toivoen valoa ja valaistusta
jotakin haaleaa lohtua
olla etäällä
kaikesta

Tuntemattomat voimat
repivät häntä,
kysymättä lupaa
rienasivat sisintä
ja hän ajatteli juuri niitä ajatuksia
joita häpesi

Ei hänessä ollut lupaa
elää omaa elämäänsä
vaan kaiken rakensi
toivon varaan
väljään
hallitsevaan
jota ei kyennyt itse luomaan

Nuo vahvat
voimakkaat kahlitsemattomat mielipuoliset ajatukset
ja niiden lapsellinen tunne
loivat sen uskon,
että juuri hän voisi ohjailla
kaikki päätökset,
pakottaa muut tahtoonsa,
ja se kiristi hänen mieltään.
Uskoa..
Mihin?

Elämä, jonka olisi pitänyt olla jossakin järjestyksessä,
mutta jonka järjestyksestä kukaan ei puhunut mitään, olikin vailla järkeä,
eikä hänkään tahtonut olla järkevä,
koska järjeltä puuttui sielu
ja sielua hän etsi
tästä
järjettömyydestä

Miten täällä pitäisi surra kuolevaa? Siitäkin on tehty jo oppikirja.
Asiasta joka vain on.
Tuskaisena,
ja hän teki itsekin hidasta, sisäistä kuolemaansa,
kuten moni muukin järkevä ihminen tekee,
joka jo eläessään kuolee
tuskaillen itseään,
vaikka ei kunnolla ole edes syntynyt
uskossaan

Se jokin teki hänestä pienen,
ahdasmielisen,
eikä hänen enää auttanut kuin tuskailla sielunsa kapeudessa,
yhdessä totuudessa,
ja hän luuli tietävänsä niin paljon,
mekaaninen parka,
eikä uskonut luuloonsakaan.
Kaikki vain oli
kurjasti

Vapaus, missä on se vapaus,
hän kuuli jonkin pienen huutavan sisimmässään,
rykien lukittua ovea,
synkän kammionsa pimeimmässä huoneessa,
ja samalla hän häpesi pienuuttaan,
voimattomuuttaan,
kahleitaan,
joita oli niin kovasti elämäänsä haalinut.
"Miksi rakastinkaan pimeyttä, kuivaa, kuihtunutta elämää?"
"Miksi rakastinkaan mitäänsanomatonta otetta?"
Hän halveksi sydämensä vaimeaa ääntä,
ja vääriä
ja väärin esitettyjä kysymyksiä,
pysyen kahlittuna,
edelleen tuhlattuna
kuten aina,
kuten jokainen hänen rakkautensa oli lopulta ollut
tyhjää
kuluttavaa
heikkoa lipevää otetta

Vapaus,
ei vapautta ollut
Oli vain jokapäiväinen esiintyminen
suuressa sovinnaisuudessa,
jonka läpi näki vain harvat,
ja sitten taas toisaalta,
kukaan ei näe,
eikä sitä pidäkkään nähdä
elämän salaisuutta
omaa uskoa

Minä olin unohtanut tuulen,
sen lämpimän hyväilyn vasten alastonta vartaloa,
vasten alastomia vartaloita,
olin unohtanut mitä on olla ihminen,
kylmässä maailmassa,
mutta muistanut miten koneet toimivat,
järjestelmällisesti,
tajusin mitä hyötyä kaikesta oli,
mitä järkeä järki teki,
siinä mekaanisessa toimessa,
en vain osannut olla mukana
en ollut yhteydessä
järjen äänessä
sen luomassa
uskossa

Minä laitoin sen päälle,
ja se ryki,
ja se yski,
ja se piti meteliä.
Pian se oli päällä.
Ihmiset kiinnittävät siihen huomionsa, mutta eivät he sanoneet mitään.
Sieluun ei näet uskota.
Se on järkevä kanta
sanotaan
Onko?

Minulle oli kerrottu, että jotkut eivät edes tiedä sielun nimeä,
niin huonosti heitä ravitaan.
Heidän elämänsä on kuin mainoskuvista,
apaattisen iloista,
ärsyttävän lapsellista,
jatkuvaa liikettä kohti materialistista ikionnea,
ja nautintoa,
varmuutta,
olennaisen unohtamista
ei tiedetä mitä on olla se vahva käsi, joka ottaa vastaan hänet,
joka luokse kurkottaa.
Tiedetään vain se, mitä suusta pääsee ulos
ja sekin vain siksi, että sattuu olemaan korvat.
Äänellä ei välttämättä ole kuulijoita,
vaikka kaikilla näyttää kuulijoita niin paljon olevan,
onko?

Minä huudan!

Minulle on kerrottu, että vastasyntynyt on pulassa jos hän ei osaa syödä.
Vastasyntynyt vain itkee,
ja huutaa,
hänellä on silloin ongelma,
vika, sairaus,
myöhemmin kaikki tämä unohdetaan.
Unohdetaan sen ravinnon arvo, joka kerran ruokki osaamatonta,
piti hengissä,
unohdetaan itku,
kyynel, ja siihen liittyvä välittäminen
ja syömisestä tulee kilpailu,
näin minä syön, miten sinä syöt?
Hautakivessä surraan rakastettua,
joka ei koskaan voittanut mitään,
mutta osasi nauttia silloin,
kun ravintoa jaettiin.

Lopulta vastasyntynytkin oppii
syömään,
ja silloin surusta tehdään sairaus,
kyyneleestä oire,
koska aina pitää olla joku sairas mitä parantaa,
joku oire mikä tukahduttaa,
ei saa surra kuollutta,
häntä joka ei enää syö,
häntä joka ei enää jaa yhteistä ravintoa kanssamme,
ei saa surra,
se on sairasta,
suru ei hyödytä mitään,
kyyneleet eivät kostuta sielua,
koska sielua ei ole,
sielu ei tee järkeä,
eikä sellainen anna virtaa astua virastotaloon
olla reipas ja hymyileväinen,
ilman kyyneleitä,
hyödyllinen kansalainen,
hiljaa kuunnellen,
kun se tärkeä puhuttelee,
suru ei puhdista likaista sielua,
koska sielua ei ole
järkevä kanta
ole siis kyynisen onnellinen siitä,
että suruun on keksitty pilleri.
Ole kyyninen, koska sielua ei ole,
nauti
joku antaa siihen luvaan,
nautintoon,
selittää sen järkevästi
kunhan olet hyödyksi
nyt.
Osta, myy
sielusi
se on tarjouksessa
lähes ilmainen

Ja minä oksensin kaiken sen, joka lääkkeeksi oli luotu,
koneeseen,
olin hyödytön, ja niin tavattoman onnellinen siitä,
että sinä päätit jäädä
kanssani pimeään kellariin
jossa sieluni ei ole yksin
ei ikinä

Kesäloman rauhaa.

Kuva mökiltä eräänä kesäisenä iltana.
Lasten odottama kesäloma ja hetki rauhaa. Muut nukkuvat. Ilta matkaa yöhön. 

Muutos, ja sen sietämätön välttämättömyys

Ehkä kipeintä on ymmärtää
että tämä ei kertakaikkiaan
voi olla se suunta
ja luovuttaa
ja
lopettaa

Parantavinta on löytää
ja ymmärtää
että niin
näinhän se on
ja näinhän sen pitikin olla
ja näinhän se tulee olemaan

Tämä
Tässä 
 

Muutos (2024)
-Joonas 

Talvikävelyllä

Eräänä talvena käveltiin paljon. Kuva yhdeltä reissulta. Parhainta oli pakkanen, kun ajatukset saivat uutta tilaa. Keskustelu raikasi. Ja toinen tuli toiselle taas hieman tutummaksi. Lähelle.

Vastatuuleen, myötätuuleen

Onneksi voin pitää oveni kiinni
olla päästämättä sisään
edes raottamaan

Minua ei kiinnosta mikä tuuli puhaltaa
koska puhaltaa kumminkin
 

Lepo (2024)
-Joonas  

Kartanon mailla - yhdessä

Matkalla kartanoon, tai sieltä pois. Kumpi tahansa. En muista. Molemmilla taustansa, omat tarinat. Oma ymmärrys mitä matkalla näkivät. Yhdelle tuttu ja läheinen, toiselle vieras ja kaukainen. Yhdessä syntyy jotakin muuta. Ei niin vierasta. Sitä on yhdessäolo parhaimmillaan. Kun erilaiset maailmat kohtaavat. Kun maailma jaetaan.

Vaatimatonta arkea

Olkoot ne vaatimattomia joilla on siihen aihetta
sinä sanoit
ja minä tyhjensin kissan paskat

Nöyryys (2025)
-Joonas  

Kaiken keskellä on saari

Kuvaaja näkee kuvattavan, ja ottaa kuvan. Toinen liittyy toiseensa ja syntyy kokonaisuus.
Kukaan ei ole yksinäinen saari, vaikka näin asian nimeäisimme. Kieli kahlitsee, ehkä avaa.

Päämäärä, kuten sinäkin 

Elämä on löytöretki

Ei,
en minä pärjää

En ole koskaa niin hauska
kuin viihdeteollisuus,
helppo kuin pelkuruus
enkä anna anteeksi
kuin
varomattomuus

En tiedä asioita samoin kuin kirja
enkä korjaa itseäni välittömästi

En pärjää ylivoimalle
minä olen minä
näiden takana
päämäärä itsessään

Päämäärä (2024)
-Joonas  

Rohkeus elää laitureilla

Uskallanko hypätä? Milloin riisun pelastusliivit? Milloin en ehkä huku? Elämä kuuluu niille jotka haluavat.

Vaadin sinulta, olematta itse

Muistoksi asti muistettu

kunnon rakkaus

Olemattomiin hiottu
piina

Sinäkin olisit kauniimpi jos vähän hymyilisit,
hän sanoi
kauneudesta oli tullut hänelle vaatimus.
Mutta miten voi vaatia kauneutta?
Kauneus ehkä tehdään,
ennen kaikkea se löydetään.
Mutta että vaatia?

Vaatimus (2024)
-Joonas 

Vehreys ennen routaa

Kuva erään krapulaisen aamukahvittelun jälkeen. Tuli talvi ja kylmyys. Krapulat lähtivät. Kuin menneet uutiset jotka eivät enää innostaneet. Saapui uusi kirkkaampi kevät. Elämä on kuoleman poissaoloa, mutta ei missään nimessä sen odottelua; mutta muutosta. Uusi puku puetaan kun vanha ei enää sovi. Makukysymys.

Vaeltaja ei eksy

Eksyneelle eilinen ei toistu

Mitä on eksyminen, kysyi vaeltaja?
Etkö muista, vastasi taival

Kuka kertoisi totuudesta, jos ei kulkija itse

Vaeltaja (2025)
-Joonas 

Synkkä sumu 

Turku on lähellä sydäntä. Hotelli Centrumin ja sen maineikkaan aamupalan kutsu on toisinaan vastustamatonta.
Synkkää on, kuten jotkut aamut ovat. Joskus sitä riemuitsee usvasta ja siitä, että asiat eivät ole tarkkoja.
"Se ei ole niin tarkkaa". Aamut turussa ovat sellaisia.
Runsas aamupala ja pitkä kävely keskellä kauneutta. Ei se ole niin tarkkaa. Ehkä onnellisuus on sitä?

Käänne

Kuulin lintujen laulun

tunnistin nimeni

miksi et tunnista omaasi?

Ei yö ole tehty päivää varten
Ei elo päivään kahlittu
Pimeydessä
syvällä sen sisimmässä
on käänne
joka haluaa tulla löydetyksi

Käänne (2025)
-Joonas  

Kesäpäivä

Kesäpäivä on uimista ja muuta kuvauksellista. Lämpöä ja rakastavaa seuraa. Pitkiä ja täsmällisiä tarinoita ei mistään. Sitä on hyvä elämä.

Hyvä elämä - valo

Pelätä nyt virheitä
sellaisella vimmalla
että hirttää itsensä
kohtuuttomiin odotuksiin

Mitä edes vaadit

Pysymään hengissä?
Eläytymään?
Ikään kuin pysyisin hengissä?

Ei valo ole sitä mitä meiltä odotetaan.
Meiltä odotetaan hyvää käytöstä
Valo on jotakin muuta
selkeää
tarkkaa

Valo (2025)
-Joonas 

Pysähdy!

Ehkä se menee juuri näin. Ensin tajutaan jotakin, ja vasta sitten pysähdytään. Annetaan hetkelle kaivattu arvo. Kuunnellaan. Eikä niin, että pysähdytään vasta kun kaikki arvokas on jo valunut pois sormienvälistä.

Totuus - lämpö

Totuudessa on sijaa minullekin
ja mikä hauskinta
ei vain minulle

Jatkuvasti ja kaikkialla
eikä ikinä oikein missään
saman huoneen jakaa lämpö, läheisyys

Älysin että hän on kaunis

Totuus (2024)
-Joonas  

Matka

Porvoossa. Kävimme siellä keväällä 2022. Matkustaminen vieraaseen ravisuttelee, olkoot vieras mitä tahansa. Ajatus piilee siinä, että ei tiedä. Ei voi turvautua siihen minkä tietää. 

Vapaudesta
 

Olen miettinyt
  kuka muistaa
  mitä muistaa
  ja kuuluuko muistaa

Minkälainen keskittymiskyky pitäisi olla?

eilisessä, huomisessa, hetkessä
 vai niissä kaikissa samalla kertaa
 että voi sanoa tehneensä
 ja olevansa se joka tulee tekemään

Vapaus sitoutua, kietoutua, olla yhtä
 vapaus erota
 ja taas kohdata

Vapaudessa ei puhu johdonmukaisuudet,
 ei sankaritarinat,
 vaan ihminen ja hänen elämänsä

Vapaudesta (2025)
-Joonas