Tärkeintä on hallita kauhu

Kolumbialaisen Nobel palkitun kirjailijan Gabriel Garcia Marquezin teoksessa Rakkautta koleran aikaan päähenkilö Fermina Daza pohtii, että seurapiirielämässä tärkeintä on hallita kauhu. Mielenkiintoinen ajatus, ja vielä mielenkiintoisempi tunne. Ymmärtää pelko muiden katseesta, ja olla pelottamatta heitä lisää. Olla ennalta arvattava. Sitä on kauhun hallinta.
Gabriel satirisoi, että seurapiirit ovat yhteistä leikkiä, joka estää ihmisiä tappamasta toisiaan.

Viime viikolla koin itsekin kauhua. Olin syönyt kolme peräkkäistä iltaa pelkästään hyviä pihvejä, ja sitten näinkin jo painajaista kuolleesta pappastani, joka keräsi sotilaspuku päällä ja kumisaappaat jalassa kuolinnaamioita omilta kuolleilta läheisiltään. Kummallinen viesti aivoilta. Olen kuullut että raskas ruoka tekee tällaista. Kehoni huusi kuolemaa. Heräsin ennen kolme aamulla enkä saanut enää unta.
Ehkä kyse oli raskaasta ruuasta, ehkä poikkeuksellisen rentouttavasta reissusta. Ehkä kirjoitustyöstä. Voi olla, että kaikkia näitä yhteensä. Olin edellisenä päivänä laittanut muutaman tekstin ulos, ja kirjoitustyöt herättävät välillä kaikenlaista. Joskus myös koen hotelleissa muutoskauhua.

Kauhu on jotakin tunnistamatonta. Kauhu ei ole fobiaa siinä mielessä, että fobian synnyttämä pelkotila keskittyy säännönmukaisesti johonkin tiettyyn. Esimerkiksi araknofobinen ihminen kokee kauhun tunteita nähdessään hämähäkin. Pelko taas on selkeästi tajuttava kauhun muoto. Joku pelkään että vaimo jättää hänet ja työpaikka menee. Sitten juodaan lisää viinaa pelkotiloihin. Pelko saattaa olla täysin hatusta revittä oman psykologisen draaman tuotetta, silti sillä on salakavala itseään toteuttava ennuste. Pelolla on kohde, keksitty tai todellinen.
Mutta varsinainen kauhu on jotakin selittämätöntä ja uhkaavaa, jotakin kohteetonta, sillä ei ole mitään täsmällistä muotoa. Jotkut ihmiset ovat kauhistuttavia. Koskaan ei tiedä mitä sieltä tulee.

Kauhuni laantui. Kaikesta palautuu, kunhan malttaa antaa itsensä palautua. Voiko kauhuun tottua?
Sosiaalinen media ja iltapäivälehtien kommenttiosiot ovat kauhistuttavia paikkoja. Koskaan ei tiedä mitä sieltä tulee. Siinä voi mennä monta päivää että niistä palautuu. Luulen että sama pätee Gabrielin satirisoimaan seurapiirielämään. Draama on niin ihmistä tappavaa, että mittään ei sais olla eikä tehrä.