Blogi - Viisaus

Viisautta saa ja pitää kritisoida sen vaikeaselkoisuudesta. Lähtökohtaisesti voisi kysyä onko mikään sellainen viisasta, mitä ei voida yhdessä jakaa? Jos minä en tajua mistä sinä puhut, etkä sinä tajua mistä minä puhun, onko meillä mitään mahkuja mihinkään yhteiseen viisaaseen?
Viisauteen kuuluu näin ajateltuna vastaantuleminen. Pyrkimys johonkin yhteiseen.

Samassa mielessä viisauteen kuuluu olennaisesti asioiden kypsyttely - vaihtoehtona välittömän reagoinnin sarjalle. Kypsyttely voisi tarkoittaa esimerkiksi viipyilemisessä siinä mihin itse lopulta pyrkii, mihin lopputulemaan haluaa päästä ja miten muut sen ympärillä tulkitsevat ja viestivät palautteena takaisin. Tämä on elämänmittainen matka, eikä pelkästään yhden pohdinnan johtopäätös.
Pyrkimystä itseään voi tarkastella esimerkiksi sillä, haluatko olla oikeassa, eli pyritkö älylliseen puhtauteen, vai pyritkö ymmärrykseen? Nämä sulkevat toisensa ulos: et voi ymmärtää asioita toisen ihmisen kautta etkä hänen puolesta - etkä voi olla älyllisen puhdas jos et ota huomioon toista. Sinun täytyy siis kysyä ja hänen täytyy vastata, ja vasta rehellisyys tarjoaa vastauksia - mikä tarkoittaa että sinä et yksin synnytä älyllistä puhtautta.
Ero pyrkimykselle ja johtopäätökselle on myös syytä tehdä. Jos kissa syö pilaantunutta ruokaa ja ripuloi pitkin kämppää, siitä voidaan vetää omat johtopäätökset miksi niin kävi. Pyrkimys taas on eteenpäin kuljettava voima: hyvä pyrkimys on sellainen, kun pyrkii jatkossa ruokkimaan kissansa oikein - siten ettei se ripuloisi. Tähän prosessiin tarvitaan tietoa.

Käsitteellisiä vastakohtia tarkastelemalla viisauden vastakohtana olisi psykoosi - toiminta mikä ei ankkuroidu, hyödytä eikä johda mihinkään. Typeryys olisi viisauden rakennuspala - alkuun tein väärin, nyt osaan tehdä oikein.

Moderni tiede on rakentunut kollektiivisen viisauden ympärille - asioita tutkitaan yhdessä ja erikseen yhteisymmärrystä etsien - mutta silti kyseessä ei ole "viisaus" sinänsä, koska viisaus ei ole vain joukko ripoteltua tietoa eikä mikään tietty erittelytapa tai hyvän elämän sapluuna, vaan kykyä toimia oikein silloin kun hahmottaa oikean ja väärän eron mahdollisimman laajasti. Voisi jopa sanoa, että älykäs pikkutarkkuus harhauttaa pois yhteisymmärryksen laaksosta: jos puhutaan haavasta kasvoilla, ei puhuta enää siitä mitä kaikkea haava kasvoilla merkitsee - kuten väkivaltaista puolisoa; keskitytään vain haavaan itsessään. Tämä pikkutarkkuus ei yksin riitä kokonaisuuksiin.
Akateemisesta filosofiasta puhutaan viisaustieteenä - muita tieteitä sitovana voimana - tai tieteiden äitinä, mutta mikäli olen ymmärtänyt oikein, akateeminen maailma on kovin rikkinäistä ja päällepäsmäävää ainakin suomessa. Totta kai jos tutkii haavan biologiaa, tai parisuhdeväkivaltaa, on syytä pysyä omalla tontilla, mutta mikä muu näitä teemoja sitoisi ellei viisaus? Akateeminen viisaus on kuollutta ylenpalttisen kilpailunsa vuoksi. Jäljellä on vain asiantuntijoiden iltapäivälehdissä esittämät hyvän elämän suositukset tyyliin "haava ehkäistään hylkäämällä miehet".
Mitä elämää sellainen olisi että kaikki kielletään?

Filosofian ja muiden tieteiden keskeistä eroa kuvaa hyvin se, että esimerkiksi filosofi tutkii asioita lyhdyllä, fyysikko mikroskoopilla. Totta kai akateeminen filosofia on tarkkuutta sekin, mutta tämä tarkkuus on luotu palvelemaan nimenomaa laajempana valona. Hyvin tehty filosofia on sitä, että ihminen löytää niitä sanoja, jotka hänelle itselleen kuuluu - ja joita hän kokee oikeaksi jakaa myös muille. Edistynein filosofia on enemmänkin toimintaa kuin ajattelua.
Viisauden puutteella voisi näin tarkoittaa sitä, että jos jotakin asiaa, kuten omaa mielenliikettään, ei voi ilmaista tai jakaa laajemmin - tai ihminen eristetään täydellisesti muusta yhteisöstä näennäisen erilaisuutensa vuoksi - voidaanko enää puhua viisaudesta, vai mennäänkö luovuttamisen maastoon? Että selvä, nostan käteni pystyyn, en voi sanoa mitään, en tajua mitään, emme voi tälle mitään. Millainen yhteiskunta siitä syntyy, jos viisauden selkokieli kadotetaan?
Kun ihminen lakkaa olemasta tekojemme ja toimintamme päämäärä, silloin saatetaan helposti keksiä myös kaikenlaisia tekosyitä että päästäisiin itse moraalisesti helpommalla. Ei ehkä kiinnitetä huomiota omaan perheeseen ja työhön, vaan puutumme laajemmin maailman asioihin jotka ovat liian etäällä. Emme enää toimi, vaan lähinnä kiukuttelemme.
Viisaus loppuu siihen, kun ei kyetä enää yhdessä kantamaan yhteistä taakkaa. Ja taakka on nimenomaa se taakka, mikä me ihmissilmin nähdään. Olisi ylimielistä väittää ihmistä objektiiviseksi, tai matematiikkaa ainoaksi todellisuuden kieleksi - ihminen on päämäärä siitä huolimatta, että meillä on tietty talousjärjestelmä ja ilmastonmuutos. Jos ihmiskunta pyyhkiytyy pois, ei kukaan ole enää kiukuttelemassa tai tuomitsemassa.

Arkikielessä joku tarkoittaa viisaudella tiedon paljoutta - että henkilö tietää paljon, mutta ongelmia syntyy, jos ei osata toimia tietojemme varassa - tai tiedoista huolimatta. Pelkkä muistaminen ja oman muistinsa ulos heijastaminen ei vielä riitä. Eikä myöskään jälkiviisaus, mikä on myös monella tapaa oman tietämättömyyden osoitus (syy- ja seuraussuhteet ovat monimutkaisia ymmärtää. miten olla viisas ellei aluksi tajua ollensa joskus tyhmä?).
Myös aiheutettu lopputulos puhuu viisaudesta tai sen puutteesta. Yksin kotona ryyppäävä ihminen on merkki siitä, miten ihmiskunta on valjastanut ja teollistanut esimerkiksi alkoholin tuotteeksi - hermomyrkyksi - ja jättänyt ihmiset lopulta yksin pärjäämään asioittensa ja ongelmiensa kanssa. Matemaattinen tieto osaa laskea päihdeongelmat aivosairaudeksi mutta mitä silläkään tekee, jos ainoa elämänilo on juoda ja etsiä somesta kaikkea hassua?
Toisin sanoen vaikka tiede kehittyy, ihminen on tullut älyllis-moraalisesti laiskaksi, eli vastuuttomaksi. Ei välttämättä nähdä omaa napaa pidemmälle, jos edes omaa napaa. Ja tarkoitan tätä laajimmassa mahdollisessa muodossa: ei pysähdytä itsen äärelle, eikä osata kysyä muiden ajatuksia. Kysyminen ei juolahda edes mieleen. Sillä mennään mitä on aina ollut. Mitä se muuttaa mitään?

Samassa mielessä viisaus ei ole välittömän näkyvää, vaan viisaus paremminkin ehkäisee, ja nimenomaa epäviisaus eli ehkäisyn puute länsimaissa näkyy varsinkin hurjissa mielenterveyden ongelmissa - syy ei ole yksilöissä, vaan epäviisaassa kulttuurissa, missä yksilöt räpiköivät ja yrittävät tavoittaa toinen toistaan sekä omaa ja toistensa viisautta siihen enää kykenemättä. Taas on lisää murhetta mikä ruokkii mm. masennusta ja päihteidenkäyttöä.
Viisaus on paljon muutakin kuin helppoheikkien hyvinvointipuhe. Se on myös moraalia - vastuuta toisesta. Järkeilyä siitä miten toista voisi auttaa. Viisaus on kykyä auttaa hyvällä lopputuloksella. Näin ajateltuna kaikki eivät voi olla viisaita toisiinsa nähden, eikä esimerkiksi julkisuus tai näkyvyys indikoi mitenkään viisautta, vaan nimenomaa sitä itseään - julkisuuden suomaa näkyvyyttä ja huomiota.

Viisaus ja älykkyys ovat ikään kuin tämän päivän arvomerkkejä. Niitä sitten jaetaan toinen toisillemme julkisesti hyvyyttä julistaen. Moni haluaa olla älykäs ja viisas. Tässä itsepetoksen huumassa riehahtaa turhan herkästi myös määrittelyssota: kiistellään siitä mikä olisi suurinta ja todellisinta älykkyyttä tai viisautta. Usein se on sitä mitä juuri minä näen tai tulkitsen älykkyydeksi tai viisaudeksi - viis sinun ajatuksistasi. Keskustelu unohtuu.
Tieteessäkin on omat akateemiset älykkyyden ja viisauden kriteerinsä. Älykkyydestä (IQ) sanotaan että se on ominaisuus. Voi olla. Ominaisuuteen ei voi sinällään vaikuttaa, ihmisen tiedolliseen puoleen taas voi. Myös viisaus on jotakin mitä omalla toiminnalla voimme edesauttaa, mutta sekin vaatii toisiltamme oppimista. Eikä silloinkaan korkein arvomerkki mene yhdelle ihmiselle, vaan se on jaettua.

Viisaus tuskin on mikään valmis ominaisuus, vaan alati elämää ja olosuhteita huomioiva henkilökohtainen tapa tai taipumus. Ihmisen ei ole pakko olla viisas samalla tavalla miten esimerkiksi älykkyys näkyy ominaisuutena.
Viisaus ja älykkyys kumpikaan ei pärjää eikä kanna itseään itsenäisesti ilman yhteisesti jaettua tietoa. Sanoisin niin, että viisaus on tavoittelemisen arvoista, mutta onko kaikista viisaiksi, ja pitäisikö niin edes olla? Yhdellä on enemmän taipumusta observoida kun toisella. Kolmas muistaa hyvin juttuja ulkoa ja pärjää tenteissä. Neljäs näkee jokaisen keskustelun testinä lukeneisuudesta.