Blogi - Uteliaisuus, uhka rakkaudelle?

Itsepetoksen hiipivä ja asiaintiloja peittävä verho on ehkä tyypillisintä vastarakastuneille, maailma kun tuppaa silloin kovasti värittymään tunteilla ja hyväksynnällä. Ehkä romanttinen rakkaus on siksi myös niin suojeleva ja elävöittävä voima. Rakkaus kun tekee ihmiselle hyvää. Se hoitaa haavoja ja tarjoaa sielullista täyttymystä.
Ja etenkin seksi ja seksuaalisuus ovat mitä eniten kuolemaa ja elämän puutetta uhmaavia asioita. Seksuaalisuus osaa olla mieltä piinaavaa ja sisäisiä (ja ulkoisia) ristiriitoja ruokkiva mahti. Raaka ja puhdas seksi tarjoaa yksinkertaisuutta ristiriitaisiin mielenliikkeisiin. Ihminen on biologialtaan eläin, ja rakkaus on eläimellistä temmellystä.
Ehkä kuvaavinta tässä seksuaalisuuden ja eläimellisyyden vaarallisessa sekamelskassa on se, että jotkut sanovat orgasmin olevan parasta juuri ennen tukehtumista.
Kypsyessään romanttinen rakkaus muuttuu siteeksi. 

En lähtisi julkkisten tai uskontojen tavoin kieltämään alkavan rakkauden intohimoa tai tunteita. Rakkaudentilan luomat epärationaaliset puutteet (huom. normista poikkeavuudet) ovat kyllä älyllisesti siedettäviä, ja on harhaista väittää ja runoilla, että rakkaus olisi psykoosi. Myös itsepetoksen keskeisin työkalu - mielikuvitus, tarjoaa kypsiä keinoja jatkuvalle mentaaliselle muutoksen tarpeelle. Rakkaudessa luonto vain ajaa tikanpoikaa puuhun. Valtaosalle luonto tekee sitä niin kauan kun siteet elämään on ylipäänsä olemassa. Siteiden käydessä laihoiksi myös seksi katoaa kehosta ja mielestä. Elämästä tulee yhä enemmänkin hengissä pysymistä kuin liikettä.
Onpa asiat sitten miten päin tahansa, ennen pitkään kiihkeimmänkin rakkauden melskeet pakottavat esiin älyllistä rehellisyyttä. Ihminen haluaa olla totta - kokea tosiasioita, eikä vain mentaalisia liikutuksia.

Älyllisyys ei siis yksin riitä elämän moottorina. Älykkyys saattaa ylipäätään olla täysin muilta apinoitua, tai sitten muuten vain sosiaalisesti kömpelöä - joskus jopa täysin pseudoottista eli fantasioitua ongelmaratkaisua. Älykkyyden ongelmana on sen harhaisuus. Tarvitaan moraalisia hyveitä kuten rehellisyyttä, joka irrottaisi yhteiset tosiasiat yksittäisistä fantasioista. Kumpaakaan näistä - fantasiaa tai yhteistä totuutta - ei tarvitse silti mitenkään hylätä, mutta niiden tiedostaminen auttaa koordinoimaan omassa elämässä - yhdessä ne luovat selkeyttä.

Esimerkiksi tunne siitä, että on aina tuntenut toisen, että juuri tuo toinen on minulle se todellinen sielunkumppani, on tietysti totta. Tunteet ovat faktoja. Ongelmia syntyy, kun alamme runoilla ja heijastaa toiseen sellaisia tapoja ja tottumuksia, jotka eivät ole faktoja. Käytännössä fantasioimme toisen omin rakastunein värein välittämättä siitä mitä yhteisesti todrlla tapahtuu. Kumppanista saattaa tulla omasta tai kumppanin omasta mielestä sankari ja pelastaja, vaikka hän ei ikinä sanoisikaan mitään suoraan tai kohteliaasti - ei tee mitään sellaista joka oikeasti pelastaisi. Sankarilla tarkoitan jotakin, joka vie asioita muita ihmisiä pitemmälle, ja pelastajalla tarkoitan jotakin, joka tarjoaa turvaa. Kumppani saattaa tietysti tuntua turvalliselta ja sankarilliselta, vaikka samalla elämän ristiriidat ovat ilmeisiä. 
On vaikea tehdä eroa siitä missä kohtaa "turva" muuttuu "minä tiedän sinua paremmin, tottele" - asenteeksi, ja milloin samainen "turva "hitaasti tukahduttaa tikanpojanmaista villiä luontoa, rohkeutta kokeilla ja tehdä virheitä. Joskus turva tarkoittaa passiivisuutta, vaikka koko yhteinen elämä on palamassa poroksi. Toisistaan turvaa hakevat saattavat fantasioimalla vain kasvattaa toistensa pelkotiloja, sen sijaan että niitä kohdattaisi. Kumpikaan ei uskalla toteuttaa itseään, ei tarkastella yhteisen maailman realiteetteja totuudellisesti, vaan pelkästään tunnepitoisesti, ja siten mihin ovat jo tottuneet. Henkinen kasvu ja liike on kadonnut.
On aina hyvä miettiä, onko sekään mitään oikeaa sankaruutta, että piilottaa toisen asioiden todellisilta seurauksilta - yhteisiltä totuuksilta, että runoilee, kaunistelee ja pehmentää kaikkea vastaantulevan elämää. Yrittää esiintyä virheettömänä - virheiden yläpuolella, pahasti virheidentäyteisessä ja sekavassa yhteisessä maailmassa. Joskus asioita täytyy pehmentää, ja joskus täytyy esittää että maailmassa olisi enemmän enkelimäistä hyvää kuin eläimellisyyttä.

Rakkaus ei missään nimessä tarkoita oman huonouden mainostamista, vaan se on toinen toisensa rinnalla oloa. Rakkaus sytyttää, antaen toiselle kunnian olla tuli ja liekki.

Uteliaisuus on uhka rakkaudelle, sillä silloin toinen ja maailman reaaliteetit tulevat polttavan lähelle. Silloin kysytään mitä minä olen, mitä maailma on, mitä minä minä kestän, mitä hän kestää. Rakkaus piilottelee arkisissa tavoissa ja tottumuksissa. Sen lempeä kosketus ei päästä irti, vaikka toinen miten rimpuilee. Rakkaus ei väitä kidutuskammiota turvaksi, eikä kirousta lumoukseksi. Tässä mielessä rakkaus ei ole myöskään mitenkään ehdotonta - kyllä sillä on ehdot.