Blogi - Tyhmyydestä

Gabriel García Márquez kirjoittaa hauskasti kirjassaan Rakkautta koleran aikaan, että viisauteen pääsee käsiksi vasta kun on liian myöhäistä

Vähän samaan tyyliin toteaa tyhmyystutkija Matthijs van Boxsel, että kun tyhmyytensä tajuaa, se ei ole enää tyhmyyttä, vaan lisätietoa.

Van Boxsel kirjoitti paksun kirjan tyhmyydestä, ja kun hän kirjoitustyön jälkeen palasi ensimmäiselle sivulle, oli alkuperäinen idea muuttunut jo vieraaksi. Hän ei päässyt varmuuteen edes omasta käsityksestään. Käytännössä hän luuli ratkaisseensa tyhmyyden ongelman - tarjoavansa jonkin vastauksen - mutta oli sittenkin hukassa. Tätä hän kutsui tyhmyytensä pohjanoteeraukseksi

Eli ratkaisu ei ole sekään, etteikö tyhmyyttä olisi. Pakko sitä on olla. Olisi tyhmää kieltää tyhmyys. Ihminen on tyhmä esimerkiksi kun hän vetää kännit ja sössii asiansa

Ihmisen tyhmyyttä suurempaa paradoksia ilmentää se, että kokonainen kulttuuri muodostuu olemattoman totuuden (esimerkiksi totuus typeryydestä) etsintäretkistä. Ajatellaan että olisi olemassa jokin yksiselitteinen - ja selkeä - mustavalkoinen totuus. Että joku poliittinen puolue tai muu (idealismi, ideologia, uskomusjärjestelmä) voisi ratkaista elämän ja samalla tyhmyyden ongelman, mutta aina tämä peli päättyy kyyneliin. Löydämme pelkkiä itseään korjaavia suuntaviivoja ja myhäilyjä. Joskus keskustelukumppani huutaa pääpunaisena faktojaan, joskus hän vaipuu omaan mystisyyteensä. Joskus keskusteluista ei ota mitään tolkkua. Väki vain naljailee

Ironista kyllä, satiiri ei voi pilkata itseään tyhmyydestä, koska silloin se menettää muotonsa. Vähän kun kääntäisi Itsevaltiaat tai Hyvät herrat väärinpäin, niin siitähän tulisi vakavamielistä tosielämää.

Sarkasmi on tietysti asia erikseen. Sarkasmin taustalla on aina ilkeys ja halveksunta. Sarkastiset ihmis- ja parisuhteet kestävät todella huonosti aikaa. Yksikin näyttöön pohjautuva jenkkitutkimus indikoi mikroilmeistä, että silmiään pyörittelevät eroavat kaikkein helpoimmin. En tiedä onko näin, enkä ole ottamassa selvää.

Siinä missä satiirissa ja ironiassa pilkataan asiaa, ominaisuutta tai kohtaloa, sarkasmi tähtää henkilöön

oli miten oli, ei kai kukaan voi tai halua olla ikuisesti tyhmyytensä pohjalla