Blogi - Tuolla puolen

Yksittäisen ajatuksen pyydystäminen tai jäljittäminen on vaikeaa monestakin syystä, mutta varsinkin, koska emme voi ajatella kahta ajatusta yhdellä kertaa. Huomiomme ei voi olla samaan aikaan pirstaleena ja koostunut. Tarvitaan ajatuskuria. Voin olla tänään optimisti, huomenna pessimisti, silti ajatuskuri on samaa.

Yksi tapa koostaa ja tarkastella ajatuksiaan on kirjoittaminen. Keskustelu on toinen. Yhteistä näille on se, että delete-nappula eli virheiden tekeminen on keskeinen osa syventymistä. Joihinkin asioihin saattaa lipsahtaa yksi ajatus liikaa, ja yksi ajatus johtaa toiseen. Siksi deletenappi tai kanssakeskustelija. Näin yksittäinen käsitys saa ansaitsemansa huomion ja syvyyden.

Yksittäistä ajatusta tai ajatusrakennelmaa kutsutaan ideaksi. Albert Einstein puhuikin kävelyretkistä ideoiden puutarhaan. Einstein kuvitteli ratsastavansa valonsäteellä ja ylisti mielikuvituksen rikkautta ongelmanratkaisuissa. Hyvässä seurassa erinäisistä ideoista uskaltaa puhua vapaasti ja älyllisesti, juttu saa liitää, kun taas huonossa seurassa ideat murhataan kylmäverisesti heti kättelyssä. Kuolema on jotain, josta ei ole enää paluuta. Retoriikka on ase joka sekä turvaa että murhaa.

Huomiokykymme seilaa väistämättä kohti horisonttia, eikä horisontin taakse näe. Sitä on horisontti. Huomio voi pyöriä pienessä ja sinänsä kohteettomassa havainnossa, kuten satunnaisessa pikkulinnussa aamupakkasessa, kun kuuntelee tämän laulua, tai suuremmassa kymmenenvuoden elämänsuunnitelmassa, kun pohtii mitä kaikkea haluaa saada elämässään aikaan ja tapahtuvaksi. Horisontti luo pohjan ristiriitaisille pyrkimyksille. Moni myös kurittaa itseään, että koska hänellä on jo kymmenenvuoden suunnitelma, eli koska hän katsoo kauas, hän ei enää saisi pysähtyä linnun äärelle vaan keskittyä tärkeämpään, tai koska hän keskittyy lintuun, on ihan sama mitä kymmenenvuoden päästä tapahtuu. Ristiriidan kyllä sietää, mutta kahteen eri horisonttiin ei silti kerralla pääse. Kun täytyy valita helpon ja vaikean välillä, valintatilanteen kuuluu olla vaikea.

Kuten sanottu, tänään voin olla optimisti ja huomenna pessimisti. Olen silti sama ihminen toiveineni ja pettymyksineni. Minuuteni säilyy mielein liikkeistä huolimatta, ja kun Minuuteni lopulta pirstoutuu muistiongelmiin tai katoaa kuolemaan, kun Minuuteni vaipuu lopullisesti ikuisen horisontin taa, ei ole enää sitä Minää joka toivoo tai pettyy. Tässä mielessä kukin meistä on ainutkertainen.

Arjessa ajatukset koostuvat jatkumoksi mikä pitää elämänjärjestyksen ja sisäisen suuntavaistomme kasassa. Emme pyöri kylillä täydessä psykoosissa puhumassa sekavia, vaan tajuamme mitä on olla Minä Minun suunnitelmineni. Jatkumon myötä osaamme pitää huolta esimerkiksi lemmikkikissasta ihan vain koska tykkäämme kissoista. Petymme jos epäonnistumme tässä kissaan liittyvässä henkilökohtaisessa projektissa. Henkilökohtaisuuden myötä osaamme suunnistaa omassa elämässä ja olla perillä omissa pyrkimyksissä. Yhteisen kielen myötä opimme sosiaalisiksi ja tutustumme toisiimme henkilökohtaisesti. Opimme opettamaan toisiamme ja opimme tuntemaan toistemme mielenliikkeitä - kunhan maltamme vaihtaa kuulumisia.

Nöyrä suhtautuminen itseen ja ympäröivään maailmaan tarjoaa mahdollisuuden ylimielisyyteen, ja ylimielisyys on lääkettä huonouden kokemukseen. Ylimielisyys on pohjimmiltaan kykyä luottaa itsen keräämään tietoon ja luoda pohja itsenäisiin askeliin. Ylimielisyys on sitä, että tuntee oman elämänsä parhaiten. Se on sitä että muut eivät sanele meidän elämänkatsomustamme, vaan rakennamme sitä itse. Ylimielisyydessä voimme sanoa että kyllä minä tiedän. Mutta kuten sanottu, ylimielisyys kostautuu nöyryyden puuttessa. Tässä mielessä filosofia on totuuden rakkaalle kipeä laji.

Maailma ja sen ihmiset ovat lopultakin vain sitä mitä ovat, ja havaintomme ja ajatuksemme lähinnä ulospäin heijastetun maailman tulkki. Ajatuksemme ovat yhtä lähellä totuutta kuin tunteemmekin - molemmat lasketaan tosiasioiden piiriin. Mutta kuten sanottu, joskus meillä on yksi ajatus liikaa, ja joskus liian vähän. Ilman henkilökohtaista filosofiaa olisimme muiden tulkintakyvyn armoilla, ja ilman muita ihmisiä olisimme vain oman onnemme nojassa.

Sillä on psykologista merkitystä mitä puhumme toisillemme, ja varsinkin onko meillä kykyä kuulla mitä toinen ihminen sanoo, ilman että ratkaisemme häntä pois tulkinnoillamme. Tämä pätee myös itseen. Miksi mitätöidä oma huonouden tunne, miksi ylikorostaa voitonhetkiä. Juhlia saa siinä missä pettyä.

Otsikoin tämän tekstin nimellä "Tuolle puolen", koska tuon puoleinen on kiehtova. Se on jotakin mitä ei ole tässä. Siksi se usein vetoaa. Se on horisontin takana. Ehkä toiveena tulevasta, ehkä menneisyyden aave. Tuon puoleinen on horisontti, menneisyyttä ja tulevaa.