Blogi - Toivolla ei ole omaatuntoa

Toivo on pettävää, mutta kaikki toivo ei ole pettävää. Muutamia ajatuksiani toivosta sekä itsepetoksen ja toiveajattelun eroista. Tarinat ovat kuvitteellisia

***

Jotakin itsepetoksesta:
Nuori mies on varma, että kaunis nainen rakastaa häntä, vaikka kaikki signaalit väittävätkin toisin. Yllätys onkin suuri, kun mies päättää yhtäkkiä ilmestyä naisen ovelle kukkakimppu kädessä. Nainen ei innostu, hän ei rakasta miestä takaisin, vaan pyytä tätä poistumaan. Mies ei usko, hän ei opi mitään, vaan jatkaa samassa epäilyttävässä varmuudessa, itsepetoksessa

Itsepetollinen mies siis uskoo härkäpäisesti tietoa ja merkkejä vastaan. Hän kyllä aistii totuuden, mutta ei hyväksy sitä. Itsepetos on samaan aikaan sekä noloa että karmivaa. Se on yhden ihmisen taistelu, joka tarttuu muihin

Jotakin toiveajattelusta:
Toiveajatteleva mies ei ole ollenkaan varma naisen ajatuksista. Syystä tai toisesta hän ei tiedä, onko nainen kiinnostunut hänestä vai ei. Hän kyllä toivoo vastarakkautta, ja nimenomaa toivo saa hänet hengittämään elämää ja tekemään rakkauden tekoja.
Mies on päättäväinen ja ostaa kukkakimpun. Hän suuntaa naisen ovelle kysyäkseen tätä ulos. Mies on valmis kohtaamaan myös pettymyksen

***

Toivolla ei ole omaatuntoa. Se voi pettää ihmisen, johdattaa harhaan ja viedä elämältä pohjan, hukuttaa tuskaan ja yksinäisyyteen. Paradoksaalista kyllä, samasta syystä me nimenomaa tarvitsemme toivoa. Jos mikään ei lupaa parempaa, pettymykset kävisivät sietämättömiksi

***

Ulkoista todellisuutta ei sovi korvata omalla tai toisen sisäisellä maailmalla. Tämä johtaisi yhä syvenevään unimaailmaan, jossa henkilökohtaisuus peittäisi yhteisesti jaetun ja koetun. Käy kuten itsepetoksessa, ehkä kuulisimme sanan ei, mutta uskottelisimme sanaa kyllä

Mutta sisäistä todellisuutta ei saa myöskään tukahduttaa. Ilman sisäistä maailmaa meillä ei olisi niitä toiveita, joiden puolesta olemme valmiit pettymään ja tekemään päättäväistä työtä. Toivolla ei ehkä ole omaatuntoa, mutta se saa piirteensä ja sitkeytensä sisäisen maailman ravinnosta. Kuten toiveen, myös hyvän täytyy syntyä sisimmästä käsin, tässä ja nyt, ei vasta joskus jossain tuolla puolen