Blogi - Somepäivitys2
Korjailin hieman edellistä päivitystä, vaihdoin rytmitystä ja selkeytin sanoja. Sellaista se on se ajattelu. Vaatii joskus työtä
Lisään vielä edellämainittuun, että ei se hiljaisuusretriitti mikään synti kuitenkaan ole, eikä sitä saa syntinä käsittää. Silti auktoriteetteja on viisasta kyseenalaistaa. Ei ole mitään mieltä täyttää omaa hiljaisuuttaan jonkun toisen narsismilla, ja ihan yhtä tyhmää on olla kuuntelematta muita. Molemmat ovat fanaattisuutta, jopa fetissiä, mikäli fetissin ymmärtää laajalla tavalla. On fiksua katsoa ympärilleen ja observoida
Nykyään on olemassa jo sellasiakin terapiamuotoja, että otetaan kaverilta puhelin pois ja pistetään viikoksi makuulle. Ruokarytmit kuntoon ja pakotetaan omien ajatusten ääreen. Terapeutti valvoo ettei mene täysin sekaisin
Viikon päästä maalataan tauluja. Silloin saa keskustella vain taulun maalaamisesta, ei mistään muusta. Hiljalleen annetaan lupaa puhua yleisemminkin. Tämä siksi, että henkilö tajuaa, että hän ei ole kaikki ja kaikkialla, vaan että hän on jossakin, tietynlaisten lainalaisuuksien vanki, olosuhteissa
Helppo ajatella, että tästä metodissa ainakin se pirstoutunut keskittymiskyky palautuisi, mutta kyseessä on jotakin syvällisempää. Siinä löytyy yhteys itseen, tekemiseen ja samassa kanssaihmisiin. Kyllä ajatus saa edelleenkin seilata, ei se ole vaarallista, vaan luonnollista. Hajamielisyys eli mielen vapaus on inhimillistä
Meidän suomalaisten ylpeys on keroputaan vanhassa mielisairaalassa kyhäilty strukturointi-idea, missä läheiset pyydetään sairastuneen ympärille heti jo ensioireista, niin pian kaikki on perillä missä mennään. Ei tarvita välttämättä kovia kuolemaa joudattavia lääkkeitä. Keroputaan sairaalasta on jäljellä enää vanhaan rakennukseen unohtuneet paperit, mikä on helvetin törkeää, kun näkee miten halveksivasti mielenterveyteen yleensäkin suhtaudutaan
Toimiva alkoholismin hoito on samaan tyyliin kokonaisvaltaista ja muuta perhettä huomioivaa. Suomalaiset ymmärtää alkoholismista suurinpiirtein jotakin sellaista että: "oon nähnyt sitä tosi läheltä".
Jos oikeasti ovat nähneet, niin eihän suomessa muita olisikaan kuin sivistymättömiä, idiootteja tai pelkureita. Suomi on täynnä romantikkoja

