Blogi - Lisää seksiroborakkautta

Koska mitään valmista ei kannata koskaan kirjoittaa, täydennän aavistuksen 2180 merkin somepäivitystäni.

Eli veikkaamme että kymmenen vuoden sisällä puhutaan jo roborakkauden etiikasta. Että voiko rakastumista robottiin kutsua rakkaudeksi. Kysymys on tietysti mieletön, koska ihminen nyt kutsuu asioita niillä nimillä mitä tahtoo. Rakkaus on sitä mitä rakkauden päätetään olevan. Kysytään silti. Voiko seksirobon rakastamista kutsua oikeaksi rakkaudeksi?

"Oikean" rakkauden ja "aidon" rakkauden väliin voidaan vetää käsitteellinen ero.
Oikea on jotakin, mitä reaalimaailmassa oikeasti tapahtuu, ja se tuntuu oikealta (real, right). Jos rakkaus on tunne tai tunnetta, niin totta kai se on oikeaa (real) kunhan se vain tapahtuu, ja jos se tuntuu vieläpä oikealta (right), se myös on oikeaa. Tämä on vain loogista.
Aitous on vaikeampi termi. Kovin (itse)petollista toimintaa olisi vaikea kutsua aidoksi tai autenttiseksi - alkuperäiseksi, vaan siinä mennään mutkien kautta valheeseen. Logiikka piilee siinä, että ihmisen täytyy ensin tunnistaa se, mitä (itse)petos oikeastaan on, jotta hän tunnistaa jotakin mikä ei ole aitoa. Ilman virheitä tämä ei ole mahdollista. Oma sisäinen vakuuttelu täytyy bongata, ennen kuin sitä voi kutsua petolliseksi.

Kuten kirjoitin, olisi outoa jos rakastavaiset (lue parisuhderakkaus) vain järkeilisivät toisilleen asioita, ja tarkoin harkitsisivat esimerkiksi seksuaalisia päämääriään. Missä tunne ja elämys?
Kyllä rakkaudessa saa mielestäni tunnetta olla, ja tunteella mennä. Ihan niin että kehossa tuntuu eikä vain analyyseissa. Oikeaan rakkauteen kuuluu tunne.

Mutta että onko "aito rakkaus" eli (itse)petoksesta vapaa rakkaus pelkkää tunteilua? Ei voi olla. Siinä täytyy olla järkeä ja analyysia mukana. Aitous on laajempaa kuin pelkkä spontaanius. Esimerkiksi kiintymykset sitovat ihmisiä, ja vain sitoumuksen (luottamuksen) voi pettää. Olisi mahdotonta pettää jotakin mitä ei ole. Tämä on osa laajempaa aitoutta.
Jos toinen horjuu kielekkeellä etkä auta vaikka voisit, olet ihmisenä peto eli petollinen, etkä mikään rakastava hahmo. Näin järkiperäisesti ajateltuna.
Jos taas rakkauteen liittyy päämääriä, kuten äidin halu/tarve huolehtia lapsesta, niin samalla siihen liittyy myös laajempi järki ja harkitsevuus. Itsepetoksessa ihminen voi toimii räikeästi järkeään ja harkitsevuuttaan vastaan, mikä on usein petollista - luottamuksen rikkomista.

Ihmisellä on jo taaperona psykologinen taipumus tunteilla omaa minuuttaan materiaan (tämä on minun, tuo on sinun), ja arvottaa asioita ylöspäin oman tunnesiteensä perusteella tyyliin mitä tärkeämpi lelu, sen arvokkaampi,
silti omistaminen (tuo on minun) on eri asia kuin rakkaus. Rakkaus on lähtöisin itsestä, mutta se ei ole niin itsekästä kuin varsinainen omistaminen. Rakkaus voi olla peräti altruistista eli uhrautuvaa. Järkevä ihminen saattaa tietoisesti luopua haluamistaan asioista tai omistuksistaan edistääkseen toisen hyvää. Itseasiassa koko kaupankäynti ajatusmaailmana pohjautuu tähän periaatteeseen. Vapaaehtoiseen luopumiseen jonkin asian takia.

Kuten todettua, tunteet kuuluvat rakkauteen, eikä mikään juridiikka maailmassa pelasta tunteilta, koska laki on vain tekstiä paperilla, eikä kukaan järkevä perehdy tosielämässä siihen, kuka omistaa mitäkin, vaan siihen, miltä omistaminen tuntuu/tuntuisi. Rationaalisuus eli järki laskee aina mukaansa tunteet, koska tunteet ovat tosiasioita. Esimerkiksi materian paljous ja sekavuus ahdistaa ihmisiä, jotkut asuvat käytännöllisesti katsoen kaatopaikalla, jos tuo materiasta syntyvä tunne ei synnytä järkevää toimintaa, tunne hirttää kiinni, kroonistuu. Tunteilla on valtavaa merkitystä mitä tulee elämään. Markkinointiväki tietää tämän jo, samoin kuin kaikki maailman propagandatkin, sekä naapurin taapero. Ehkä jopa omat inhimilliset vietit: "minä haluan tuon".
Mutta silti väki sivuuttaa tunteet ja keskittyy järkeen, vaikka käytännössä molemmat palvelevat toisiaan.

Markkinapomo antaa seksirobotille alistuvan (lue tottelevaisen) ja vaarattoman ihmisen piirteet, näin asiakkaan ei tarvitse pelätä henkilökohtaisia rikkimenemistä. On kätevää rakastaa, kun hylkäämiset tai vastaväitteet eivät uhkaa haurasta itsetuntoa. Seksirobo taipuu rooliin kuin rooliin, ikään kuin mielikuvituksessa eläisi. Kukin saa olla niin herkkä ja (itse)petollinen kuin sielusta lähtee. Mutta koska seksirobo ei itse tunne mitään, niin lopultakin kaikki siteet ovat vain omistajan omaa heijastusta. On vain yhden henkilön mielikuvitus, yhden ihmisen tunne, ja jos sen jakaa robolle, sitä ei oikeastaan jaa kenenkään vastavuoroisen kanssa. Tunne on oma ja omaksi jää.

Ja jos robolle ohjelmoidaan vielä flirttaileva tekoäly ja loputon uteliaisuus, niin omistajan ei tarvitse koskaan enää jutella myrkyllisten ihmisten kanssa. Hän saa rakastua narsismiinsa ja kaikkivoipaisuuteensa niin syvälle kuin haluaa ja tuntee. Kaikki on ikuista vaaleanpunaista hattaraa ja onnea. Aina