Blogi - Lisää seksiroborakkautta

Koska mitään valmista ei kannata koskaan kirjoittaa, täydennän aavistuksen 2180 merkin somepäivitystäni.

Eli veikkaamme että kymmenen vuoden sisällä puhutaan jo roborakkauden etiikasta. Että voiko rakastumista robottiin kutsua rakkaudeksi. Kysymys on tietysti mieletön, koska ihminen nyt kutsuu asioita millä nimellä tahtoo. Kysytään silti.

"Oikean" rakkauden ja "aidon" rakkauden väliin voidaan vetää käsitteellistä eroa.
Oikea on jotakin, mitä reaalimaailmassa tapahtuu. Jos rakkaus on tunne tai tunnetta, niin totta kai se on oikeaa, jos se tapahtuu. Se on vain loogista.
Aitous on vaikeampi termi. Kovin (itse)petollista toimintaa olisi vaikea kutsua aidoksi tai autenttiseksi - alkuperäiseksi. Logiikka on siinä, jos ihminen tunnistaa mitä (itse)petos on, hän tunnistaa samalla jotakin mikä ei ole aitoa vaan (itse)petollista.

Kuten kirjoitin, olisi outoa jos rakastavaiset (lue parisuhderakkaus) vain järkeilisivät toisilleen asioita, ja tarkoin harkitsisivat esimerkiksi seksuaalisia päämääriään. Missä tunteen elämys?
Kyllä rakkaudessa saa mielestäni tunnetta olla, ja tunteella mennä. Ihan niin että kehossa tuntuu eikä vain analyyseissa..

Mutta että onko "aito rakkaus" eli (itse)petoksesta vapaa rakkaus pelkkää tunnetta? Ainakin kiintymys sitoo ihmistä, ja vain sitoumuksen (luottamuksen) voi pettää. Jos toinen horjuu kielekkeellä etkä auta vaikka voisit, olet ihmisenä peto eli petollinen.
Jos rakkauteen liittyy päämääriä, kuten äidin halu/tarve huolehtia lapsesta, niin silloin siihen liittyy myös järki ja harkitsevuus. Ihminen voi tpimia myös järkeään ja harkitsevuuttaan vastaan, mikä voi sekin olla petollista - luottamuksen rikkomista.

Ihmisellä on jo taaperona psykologinen taipumus tunteilla omaa minuuttaan materiaan (tämä on minun, tuo on sinun), ja arvottaa asioita ylöspäin oman tunnesiteensä perusteella: mitä tärkeämpi lelu, sen arvokkaampi,
silti omistaminen (tuo on minun) on eri asia kuin rakkaus. Rakkaus on lähtöisin itsestä, mutta se ei ole kuitenkaan niin itsekästä kuin omistaminen. Rakkaus voi olla peräti altruistista eli uhrautuvaa. Järkevä ihminen saattaa tietoisesti luopua haluamistaan asioista tai omistuksistaan edistääkseen toisen hyvää. Itseasiassa koko kaupankäynti ajatusmaailmana pohjautuu tähän periaatteeseen.

Kuten todettua, tunteet kuuluvat rakkauteen, eikä mikään juridiikka maailmassa pelasta tunteilta, koska laki on vain tekstiä paperilla, eikä kukaan järkevä perehdy tosielämässä siihen, kuka omistaa mitäkin, vaan siihen, miltä omistaminen tuntuu/tuntuisi. Esimerkiksi materian paljous ja sekavuus ahdistaa ihmisiä, jotkut asuvat käytännöllisesti katsoen kaatopaikalla, roska on roska vaikka sen veisi vintille. Jos tuo materiasta syntyvä tunne ei synnytä järkevää toimintaa, tunne jää. Tunteilla on valtavaa merkitystä mitä tulee elämään. Markkinointiväki tietää tämän jo, samoin kuin kaikki maailman propagandatkin, sekä naapurin taapero. Ehkä jopa omat inhimilliset vietit: "minä haluan tuon".
Mutta silti väki sivuuttaa tunteet ja keskittyy järkeen, vaikka käytännössä molemmat palvelevat toisiaan.

Markkinapomo antaa seksirobotille alistuvan (lue tottelevaisen) ja vaarattoman ihmisen piirteet, näin asiakkaan ei tarvitse pelätä henkilökohtaisia rikkimenemistä. On kätevää rakastaa, kun hylkäämiset tai vastaväitteet eivät uhkaa haurasta itsetuntoa. Seksirobo taipuu rooliin kuin rooliin, ikään kuin mielikuvituksessa eläisi. Kukin saa olla niin herkkä ja (itse)petollinen kuin sielusta lähtee. Mutta koska seksirobo ei itse tunne mitään, niin lopultakin kaikki siteet ovat vain omistajan omaa heijastusta. On vain yhden henkilön mielikuvitus, yhden ihmisen tunne, ja jos sen jakaa robolle, sitä ei oikeastaan jaa kenenkään vastavuoroisen kanssa. Tunne on oma ja omaksi jää.

Ja jos robolle ohjelmoidaan vielä flirttaileva tekoäly ja loputon uteliaisuus, niin omistajan ei tarvitse koskaan enää jutella myrkyllisten ihmisten kanssa. Hän saa rakastua narsismiinsa ja kaikkivoipaisuuteensa niin syvälle kuin haluaa ja tuntee. Kaikki on ikuista vaaleanpunaista hattaraa ja onnea. Aina