Blogi - Pieni

Jotkut tähtitieteilijät haluavat osoittaa ihmisen paikan kertomalla kuinka pieniä he ovat. Tämä sitten suhteutetaan universumin mittoihin esimerkiksi näin: maapallo on pieni verrattuna jupiteriin ja aurinko on iso. Ihminen on pienen pieni valtavassa kosmoksessa. Joonas on pieni verrattuna presidenttiin.

En ymmärrä mitä tämä lopulta opettaa. Eikai se ole minun syyni että olen pieni? Mitä sille voi, luonnonlapsi kuin olen. Syntynyt sinne minne olen, sellaiseksi mitä olen. Joonas siemenestä kasvanut, potentiaalisesta Joonaksesta, tällä kasvualustalla sellainen mitä olen. Mitä tekemistä sillä on pienuuden kanssa.

Pienuus on totta kai suhteellista. Pieni, pienempi, pienin. Narsisti on superlatiivi, korkein muoto, eli pienin, joten narsisti on luultavasti kosmisessa mittakaavassa se kaikkein pienin. Hän ymmärtää pienuutensa niin paljon syvällisemmin kuin kukaan muu meistä voisi koskaan tajuta. Juuri pienuus tekee hänestä suuren, jos ymmärrätte. Niin pieni hän on.

Jumalan rinnalla ihminen on mitätön. Siis niin pieni ettei enää ole. Jumala on kaikki voipa, ihminen sen rinnalla niin rajoittunut ettei edes tajua sitä itse. Kreikan mytologian jumaluudet taas olivat oikukkaita kummajaisia jotka tekivät virheitä, joten he olivat ikään kuin ihmisiä, mutta ei yhtä pieniä. Nykyiset jumaluudet ovat kaikki, joten ihminen on mitätön.

Kun pandoran lipas avattiin, kärsimys ja taudit pääsivät valloilleen. Ei tietenkään jumalien riesaksi, vaan meidän pienten ihmisten. Lipas oli jo melkein tyhjä kun se saatiin suljettua. Vain pettävä toivo jäi ruukunpohjalle. Tästä syystä ihminen kai osaa tehdä eron toivon ja pettävän toivon väliin. Minä toivon että saan tänään hyvää hernesoppaa on todennäköinen vaihtoehto - rehellinen toive, kun taas toivon että voitan rahaa on epätodennäköistä. Kovin on pienet toiveet ihmisellä näin kärsimysten maailmassa. Jos lipas olisi auennut tyhjiin, toivoisin vain rahaa.