Blogi - Perisynti

Tarinan mukaan paha käärme viekoitteli heikon ihmisen syömään hyvän ja pahan tiedon puun hedelmää. Hedelmän syöminen oli kuitenkin Jumalan käskystä ankarasti kiellettyä. Siitä syystä ihminen karkoitetaan pois Eedenin iki-ihanasta puutarhasta. Jumala kiroaa koko paikan ja tuhoaa elämän puun tehden ihmisestä samalla kuolevaisen. Ihmiskunnan kello alkaa tikittää.

Perisynnin muodosta ja jopa sen olemassaolosta ollaan Kristinuskossa montaa mieltä. En mene Kristinuskon historiaan sinänsä, vaan tutkin perisynnin ideaa - mitä se voisi olla?

Perisynti vapauden kaipuuna 

Perisynnistä puhutaan vapauden kaipuuna. Tarinan mukaan ihminen tuli perisynnin kautta tietoiseksi itsestään, ja menetti samalla vapautensa elää ikuisesti vailla huolia - aivan kuten elo Eedenin puutarhassa oli sujunut.
Perisynnin voi siis liittää sellaiseen hetkeen, missä lapsi kasvaa aikuisuuteen. Sen tajuamiseen että olemme sittenkin velvollisia kantamaan vastuuta itsestämme - tietämään itse, toimimaan itse, ja valitsemaan sen kautta mikä on oikein ja väärin. Tämä herättää tietysti huolta huomisesta ja saa kyseenalaistamaan eiliset valinnat. Mutta myös sen miltä elämä näyttää tänään. Itsetietoisuus voi tuntua kidutukselta, varsinkin jos harhaudumme uskomaan olevamme henkilökohtaisesti syyllisiä elämämme kulloiseenkin tilaan.

Mutta voiko perisynti sittenkään olla mitenkään nostalginen voima? Jos ihminen ei ollut Eedenin puutarhassa tietoinen itsestään, hänessä ei pitäisi olla myöskään mitään mitä nostalgisoida. Toisin sanoen ihmisellä ei pitäisi olla muistoja ja hyviä kokemuksia itsetietoisuuden puutteesta. Paratiisi oli paikka, missä ihminen oli ilman käsitystä itsestään. Se oli kokemus muiden mukana. Eedenin puutarhaa ei voisi siis kaivata persoonallisesti, eli sen muodon tulisi olla meille mysteeri, koska ihmisessä ei ole sellaista kokemusta itsestä, mitä kaivata. On vain historiallinen paikka, mutta ei mitään fiboja siitä miltä se on tuntunut.

Eedenin puutarhaa voi kaivata kuitenkin unelmana eli eteenpäin suuntautuvana mielikuvituksena. Ihminen voi unelmoida Eedenin puutarhasta. Toivoa vapaata elämää vailla itsetietoisuuden kiduttavaa vaikutusta. Mutta unelmoiminen ei ole varsinaista nostalgiaa, vaikka kyseessä onkin saman mielikuvituksen eri suunta. Jos meillä ei lähtökohtaisesti ole kokemusta itsetiedottomasta ajasta, miten ikinä voisimme nostalgisoida sitä? Miten osaisimme jäljittää ajatukset Eedenin puutarhaan, jos ei ole kohdetta mitä jäljittää? Tässä mielessä syntiinlankeemus eli väärälle tielle astuminen tapahtuisi perisynnin kautta vasta silloin, kun jokin itsemme ulkopuolinen opinkappale, tieto, rahasumma tai materia nähtäisiin varmana tienä Eedenin puutarhaan. Tämä ajaisi meidät kuitenkin takaisin samaan itsetietoisuuden loukkuun, koska se pakottaa meidät tietämään itsemme.

Yhtä hyvin voimme hiljentää itsetietoisuuden ääntä ilman mainittavaa unelmaa, aivan kuten idässä hiljennetään egon ääntä. Tämä ei tarkoita ajatusten hiljentämistä, vaan päinvastoin niiden kuulemista ilman uhrimieltä - vastuullisena hyvän ja pahan tiedon puun hedelmällisyytenä.