Blogi - Ongelmakeskeisyys

Ei tarvitse kun avata Yle uutiset niin avot, löytää ongelmia ongelmien perään. Tavanomaisuus ei ole uutisen arvoinen asia ja ongelmat myyvät, joten niillä mennä. Sama mentaliteetti somessa. Toki sosiaalinen media painii ihan omassa psykoottisessa sarjassaan.

Median ongelmakeskeisyyttä en hirveästi ihmettele. Heidän täytyy keksiä jotain sanottavaa saadakseen palkkarahansa. Ihan tosissaan keksiä. Lukijan oloa helpottaa, jos lukee uutisia vain kerran päivässä tai vähemmän. Ei maailmalla niin paljon tapahdu, että pitäisi koko ajan luuri kädessä istua.

Someselailua sen sijaan on vaikeampi käsittää. Siellä pyörii ihmisiä, jotka eivät lue kirjoja ja käyttävät jäljelle jäänyttä nerouttaan haukkuakseen Tommy Hellsteniä. Väki kirjaimellisesti sekoaa, menettää järkensä, laiskistuu ja muuttuu ylimielisiksi. Kun ei ole omaa elämää mihin panostaa, eikä oikeaa vastuunkannosta syntyviä huolia, aletaankin paremman puutteessa analysoimaan ihmisiä, joita ei edes tunne. Ja vieläpä huonoilla tiedoilla.

Ongelmakeskeisyyden vastapelurina toimii ratkaisukeskeisyys, mutta miten sitäkään opettaa, jos kyseessä ei ole virhe analyysissa, vaan mielen harhaisuus ja vittumainen asenne. Järkevistä asioista voidaan aina argumentoida ja väitellä, ja esimerkiksi kritiikki on filosofiassa parasta mitä voi olla, mutta jos ei löydä mitään mielenkiintoa yhteiseen kieleen tai teräviin tarkennuksiin, miten voi odottaa ratkaisukeskeistä asennettakaan?

Ei ratkaisukeskeisyyskään maailmaa pelasta. Elämä on ongelma, mihin ei ole vastausta. Asiat kyllä ratkeavat, mutta ongelmia syntyy aina. Sitä voi turvautua tieteeseen, uskontoihin tai guruihin, mutta aina tulee jotakin mitä ei sittenkään ottanut lukuun. Ne ovat elämän pieniä mysteerejä.

Olen aina pitänyt hierarkiasta, missä alimmalla tasolla puhutaan ihmisistä, keskitasolla tapahtumista, korkeimmalla tasolla ideoista. Ja alin tosiaan on alin. Pohjalla.