Blogi - Oikeudenmukaisuus

Media on ollut erityisen kiinnostunut lain eettisyydestä sen jälkeen, kun poliisi kiilasi rajusti lujaa vauhtia ajaneen nuoren mopoilijan päin merikonttia. Keskustelua on herättänyt esimerkiksi viritetty mopo ja pysäyttämisvalon puute. Useimpien kanssa voi olla samaa mieltä siitä, että tilanteessa tehtiin vain huonoja ratkaisuja. Paras ratkaisu olisi syntynyt puhumalla.

Oikeudenmukaisuus ei ole vain yhden ihmisen mielipide, vaan yleistettävissä oleva periaate. Se ei ole objektiivinen yhden ihmisen päättelystä syntyvä "maaginen" totuus, vaan se on palautettavissa laajemmin yhteisöön.

Vaikea ajatella, että nuorukaisen kiilaaminen päin merikonttia olisi pitkällä tähtäimellä hyväksi mopoilijalle, poliisille tai kansalle yleensä. Useimmat ovat yhtä mieltä siitä, että väkivalta on muutenkin täysin tuomittavaa. Hyväksymme kuitenkin itsepuolustuksen, koska itsepuolustuksen myötä voimme suojella jakamatonta ihmisarvoamme. Lain perusteella valtiolla on väkivallan monopoli, mutta asiasta voidaan sanoa jotakin myös arkitasolla. Jos iso vihainen mies on käymässä pienen naisen kimppuun, suurin osa näkee naisen vastarinnan oikeudenmukaisena ratkaisuna. Nainen voi puolustaa itseään ahdistelijalta vaikkapa puuvajasta löytyvällä kirveellä. 

Tällä logiikalla olisi kuitenkin epärehellistä väittää väkivallan olevan täydellisen tuomittavaa. Nainen saa lyödä puolustaakseen itseään, mutta mies ei olisi koskaan saanut aloittaa aggressiivista ahdisteluaan. Sallimme väkivallan itsepuolustuksena, mutta kiellämme sen hyökkäävältä osapuolelta. Koemme siis vääryytenä sen, jos väkivalta on hyökkäävää. Siksi ongelman luonne muuttuu, jos itseään puolustava nainen alkaakin nauttia kirveestään ja vallan tunteestaan liikaa, ja itsepuolustus muuttuu väkivaltaiseksi hyökkäykseksi. Kuinka monta kertaa täytyy lyödä kirveellä, että toinen ei enää ahdistele? Entäpä sitten, jos lyökin yhden kerran liikaa?

Eettisessä yhteiskunnassa hyökkäävää väkivalta ei voida lähtökohtaisesti koskaan pitää hyväksyttävänä asiana. Tähän logiikkaan pohjaa myös kansan poliisia koskevat syytökset mopomiitissä. Käyttikö poliisi väkivaltaa hetken huumassa vai harkintaansa nojaten? Oliko hänellä tarpeeksi perusteluja toimia miten toimi? Voimme tuomita sen, että tilanne päättyi väkivaltaisesti, mutta vajailla tiedoilla emme voi tuomita sitä, oliko poliisilla riittävät perusteet toimia väkivaltaisesti. Laki sallii poliisin voimankäytön, mutta nimenomaa siksi valtion käyttämää väkivaltamonopolia täytyykin pitää silmällä. Ettei kukaan vain alkaisi nauttimaan vallastaan liikaa.

Eettisyyden henkeen kuuluu harkitsevaisuus. Vaadimme riittäviä todisteita ennen lopullista tuomiota. Samasta syystä lopullisia rangaistuksia, kuten kuolemantuomiota, olisi syytä välttää, koska vaikka meillä olisikin tällä hetkellä riittävästi todisteita tuomita syyllinen kuolemaan esimerkiksi kirvesmurhasta, myöhemmin ja uudemmalla teknologialla saatamme löytää vapauttavia tai lieventäviä lisätodisteita. Teloittamisen jälkeen olisi liian myöhäistä korjata jo tehty rangaistus. Oikeudenmukainen kansa ja tuomari saattavat tuomita kirvesmurhaajan täysin oikein perustein kuolemaan, vaikka tekijä olisikin syytön. Vapauttavat tiedot tulivat vain myöhässä. Prosessi olisi epäoikeudenmukaista väärin perustein tuomitulle. Hänen henkeään ei saa enää takaisin. Oikeidenmukaisuuteen kuuluukin toimiva ja itseään korjaava oikeusjärjestelmä. Samaa harkitsevaisuutta toivoisin medialta. Jos lyömme liian nopeasti leiman poliisin tai mopoilijan toimintaan, korjautuuko se enää? Sosiaalinen media ei tällaiseen järjestelmälliseen itsereflektioon kykene.

Tony Halme julisti miehekkäästi, että jumala armahtaa, mutta hän ei. Armahtamisella tarkoitamme yhteistä oikeudenmukaisuutta. Oikeudenmukainen yhteiskunta voi armahtaa sekä poliisin että mopoilijan. Armahtaminen on sitä helpompaa, mitä oikeudenmukaisemmaksi koemme lain ja mahdollisen tuomion. Koemme, että syyllinen on saanut rangaistuksensa. Medialla on suuri rooli siinä, kuinka värikkäästi he uutisoivat tapahtuneista vääryyksistä. Lain tehtävä on jakaa oikeutta ja turvata yhteiseloa - olla oikeudenmukainen ja saada elämän tuntumaan oikeudenmukaiselta. Lain tehtävänä ei siis varsinaisesti ole kehittää kenenkään henkisiä kykyjä, vaan säilyttää tavallisen kansan tunne oikeudenmukaisuudesta. 

Armo puolestaan on henkisyyttä. Se on ansaitsematonta hyväntahtoisuutta. Sitä ei voi saada muilta, mikä juuri tekeekin siitä ansaitsematonta. Ihminen voi elää hyväntahtoisuudessa ja silti tuomita muita. Armon täyttämä ihminen voi ymmärtää ja hyväksyä oikeudenmukaisuuden ongelmat sen ristiriitaisesta luonteesta huolimatta. Emme koskaan tiedä tarpeeksi, mutta rajoja täytyy vetää.