Blogi - Näppäilyn meininkiä
En tiedä miksi, mutta pidän kovasti ihmisistä jotka arvioi storytelissa kirjan 2/5 tähdellä ja kirjoittaa sitten kuinka koskettava ja syvällinen teos oli. Kuvaukseksi merkitään "Hauska". Siinä on sitä näppäilyn meininkiä
Ite oon neuroottinen hiomaan tekstejä rikki, vaikka samalla ymmärrän pelottavan hyvin miten yksi teksti toimii tietyllä nuotilla, toinen ei. Eli kun lukee ja editoi omia tekstejä, niin väärä lukupoljento voi tehä koko kirjailu- ja korjailuhommasta ihan sotkua. Lopulta sitten paiskaa kynän nurkkaan kun mikään ei huvita. Mikään ei svengaa, ja kaikki menee väärään tahtiin iloisesti päin vittua. Paljon täytyy paskaa kirjoittaa, kuten Jörn Donner sanoi. Mies muuten katui sitä, että tuhlaili hyvää kirjoitusaikaa kaiken maailman turhuuksiin. Olisi kuulemma pitänyt omistautua
Some on pyhitetty mielenjuolahteluille. Ja siis tarkoitan ihan oikeasti pyhitetty sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei ole mitään mieltä omistautua somelle, mutta pyhitys vielä menee.
Pyhässä (holy) ja pyhitetyssä (sacred) on se ero, että esimerkiksi buddhalaisen munkin viitta saattaa olla pyhitetty (sacred), ja jos joku naikkonen sitten vahingossa koskee siihen, niin se on ihan älyttömän suuri juttu, ja täytyy tehdä hitonmoiset puhdistusrituaalit että viitta on taas harras ja hurskahteleva. Siinä voi mennä monta kuukautta kun sitä korjaa. Tätä on some. Tietynlaista hyvää omakuvaa mitä sitten kiillotellaan ja korjaillaan. Ja aina joku tahrii. Mittään kannata sanoo.
Pyhällä (holy) tarkoitetaan jotakin sellasta, että kun sen rikot, niin väkijoukko tulee ja roikut hirressä
En tiedä miten moni tekee tosielämässä tämmösiä erittelyjä? Että holy ja sacred? Ja mitä sitä turhaan ajattelemaan, kun toimintakin kuulemma riittää. Tosimiehet tekee, eivät puhu. Ja se korkein itsetunto löytyy vankilasta
Oli miten oli, vanha teksti on aina roskaa. Eilisen ajatuksessa ei ole mitään pyhää. Kun eetteriä sotkee, niin aika ajoin täytyy vähän kiillotella. Pyhitetty olkoon some. Kuin buddhalaisen munkin viitta