Blogi - Mukautua vai sopeutua?

Olin ja olen edelleen eri mieltä siitä että mukautua ja sopeutua olisivat toistensa synonyymit. Eivät ole. Toki arkikielessä termejä voidaan hyödyntää miten juttuun sopii ja kauniilta kuulostaa, mutta lähempi yksityiskohtainen tarkastelu paljastaa niistä jotakin erityistä. Mukautuminen ei ole sopeutumista.

Karkeistetuin ero lienee siinä, että sopeutuminen on alistumista tilanteiden luonteeseen ja henkeen, kun taas mukautuminen on jo lähtökohtaisesti samanhenkisyyttä. Toisin sanoen sopeutumiseen liittyy potentiaalista vastarintaa mutta silti taipumista asian edessä, eli alistumista, kun taas mukautuminen on sujuvaa ja vastarinnatonta, eli vapaaehtoista heittäytymistä.

Loogisella analyysillä voisi ajatella niin, että jos olet dominoiva ihminen, eli sellainen joka lähinnä alistaa muita sinun omaan tahtoosi ja agendaasi esimerkiksi hengentuotteidesi tai katsomuksiesi alle, silloin sinä et ole sopeutuja, vaan muut joutuvat sopeutumaan (alistumaan) sinun tahtoosi ja hengentuotteidesi olemukseen. Sopeutuminen ei siis ole dominointia, vaan se sijaitsee sen toisella laidalla - sopeutuminen on jotakin mikä ei nimenomaa dominoi.

Mukautuminen on samanhenkisyyttä, sujuvaa heittäytymistä. Kun mukaudutaan, ollaan mukana ilman vastarintaa. Muokkaudutaan ja muutetaan itseä vapaaehtoisesti vastaamaan uutta vaadetta. Siinä missä sopeutujalla saattaa olla vastarintaisia ajatuksia vallitsevaan dominoivaan voimaan, mukautujalla sellaisia ei ole, vaan hän muokkaa itseään omaehtoisesti vaadittuun malliin. Hän hyppää mukaan ja muokkautuu.

Hierarkiaa näissä ei ole. Sopeutuminen ei ole mukautumisen ylä- tai alapuolella. Kuvaan tätä raadollisella esimerkillä:

"Jos natsi-aate ottaa vallan, ja lakiin kirjataan määräys, missä jokaisen ihmisen tulee vankilan uhalla läpsäistä juutalaisia kasvoille aina tavatessaan tämän, pian kaikki hyveelliset olisivat vankilassa"

Selitän: mukautuva ihminen olisi heti mukana lain uudessa kirjaimessa. Hän muokkaa itseään ilolla ja vapaaehtoisesti. Hän ei koe tunnontuskia läimäyttäessään juutalaisia kasvoille, vaan kokee että nyt toimitaan oikein, koska niin laki sanoo. Hän on mukana lain kirjaimessa.
Sopeutuva ihminen kokee tunnontuskia, hän kipuilee asian kanssa, mutta läimäyttää silti, koska tahtoo välttää vankilan. Hän on ymmärtänyt lain kirjaimen ja on sopeutunut siihen.
Hyveellisellä ihmisellä ei tulisi mieleenkään läimäyttää juutalaisia naamalle, ja nyt kun hänen huomionsa on siihen ehdoin tahdoin pakotettu, hän kokee sen niin vääränä, että kieltäytyy siitä vankilankin uhalla. Ennen pitkään hyveellinen ihmimen päätyy vankilaan.

Jos maailmassa olisi vain hyveellisiä ihmisiä, ei olisi sotia ja väkivaltaa. Mutta koska ihmisyytemme vaatii sekä sopeutumisia että mukautumisia, maailma on olemuksellisella tavalla rönsy ja intentiorikas. Esimerkiksi henkisesti hyveellinen ihmissuhde vaatii molempia: sopeutumista ja mukautumista. Mitään selkeää hierarkiaa näille on mahdotonta laatia. Toisiin juttuihin lähdetään mukaan ikään kuin pienellä vastarinnalla hiukan pakotettuina, toisessa ollaan jo heti alusta mukana samassa hengessä.

Terve kypsä ihminen haluaa dominoida eli hallita itseään suhteessa tilanteisiin. Me emme halua esimerkiksi alistua vihollisvaltion silmittömään väkivaltaan, siksi mukaudumme puolustushenkeen. Olemme myös valmiit sopeutumaan ankariinkin olosuhteisiin suojellaksemme läheisiä.