Blogi - Miellyttämisestä

Hyvässä ihmissuhteessa kykenet dominoimaan. Muut suhteet ovat vähemmän tärkeitä. Väitettä voi tarkastella että päteekö miten omaan elämään. Keitä uskoo hallitsevansa, vai onko kaikkien uhri.

Kenties ihmissuhteet ovat vähän mitäsattuu tolalla, kukaan ei johda, vie asioita mihinkään..

Vastalauseena tälle väitteelle kuulee usein sanottavan, että hyvä ihmissuhde on keskustelua, että asioista pitäisi keskustella - kuten joskus pitääkin - mutta pahoin pelkään että pelkkä jutustelu jättää ihmissuhteet joskus jopa kylmiksi. Ikinä ei voi olla täysin varma kuinka hylkivä egoistinen narsisti se toinen jutustelija pohjimmiltaan on, mitä rumaa hän puhuu kun selät kääntyy, iskeekö puukolla, miten aikoo sinusta hyötyä, siksi jutustelu ei oikeastaan kerro vielä ihmisestä oleellisinta - kannattaako luottaa, voiko rakentaa

mitä toinen kestää, kestääkö seuraasi..

Dominointi kertoo että otetta on. Se on parempi termi kuin kliinisesti ilmaistu "ihmissuhteen hallinta", tai vielä kamalampi "sosiaalinen kontrolli". Dominointi on sitä kun todella tuot itsesi suhteeseen, olet suhteessa, etkä jää suhteen uhriksi, valita suhteesta.
Uhrisuhde on yksinkertaisesti huono suhde. Ja vain masokisti haluaa olla huonoissa ihmissuhteissa, joten ainoaksi hyväksi vaihtoehdoksi jää olla itse dominoiva.

Summa summarum: hyvää ihmissuhdetta kykynee dominoimaan eli johtamaan. Jos et usko, kysy ystäviltäsi.

Miellyttämisestä kärsivät ihmiset kertovat usein kokevansa mystistä "hyväksynnän puutetta", ja siksi kertovat pyrkivänsä miellyttämään muita oman itsen kustannuksella. Itse vieroksun tällaista miellyttämiseen liitettyä psykologista paksuutta. Totuus miellyttämisestä on paljon ohuempi. Riittää kun kysyy itseltään: "miksi miellyttävä olisi muka huono juttu?"

Miellyttävä on hyvää, se miellyttää ihmistä, parhaimmillaan useampaakin ihmistä, sitähän termi alunperinkin tarkoittaa, olla miellyttävä. Mielestäni on aivan turha venyttää termiä ikäväksi vain jos se ei täsmää omaa todellisuutta. Jos itsellä ei ole miellyttävä olla, ehkä jollain toisella on. Pysytään me yksinkertaisuudessa: miellyttävällä tarkoitetaan miellyttävää. Ja siksi miellyttäjä on jotakin, joka pyrkii luomaan jotakin miellyttävää.

Esimerkiksi hellyys miellyttää, ilo miellyttää, lämpö miellyttää, ja hymy miellyttää.
Tapetti voi olla miellyttävän värinen.

Silti "ongelmalliseen miellyttämiseen" liitetään ikävän tunteikas taustatarina, sellainen joka kääntää asiat jotenkin päälaelleen. Kuten että ihminen yrittäisi miellyttämisellä hakea loputonta hyväksyntää tai kontrollia, ja kokisi siksi huonoutta.
Toisin sanoen yrittää manipuloida ja sitten pettyy.

Jos ihminen pyrkisi aidosti ja vilpittömästi miellyttävyyteen, siten mitä miellyttävyydellä tarkoitetaan, hän tekisi sen miellyttävyyden ehdoilla. Silloin esimerkiksi "miellyttävä lämpötila" ei tarkoita samaa kuin "kylmää" tai "kuumaa", vaan yksinkertaisesti henkilökohtaisesti sopivan lämpöistä, eli miellyttävää.
Tällaisessa miellyttävässä ei ole ikävää taustakaikua, kylmää tai kuumaa.

Toisin sanoen miellyttäminen tarkoittaisi sopivaa ja kohtuullista. Filosofiassa sitä kutsuttaisiin keskitien ja kohtuullisuuden hyveeksi.

Terapiamaailmassa miellyttäminen näkyy mystisenä hyväksynnän hakuna. Käytännössä ihmisiä terapioidaan, koska he kokevat miellyttävänsä liikaa muita oman itsensä kustannuksella. Toisin sanoen he astuvat ulos keskitien kohtuullisuudestaan eli hyveen maailmasta, ja alkavat manipuloida muita tykkäämään itsestään, heistä tulee paheellisia, huijareita

Se mikä näitä ylenpalttisia miellyttäjiä usein tunnepitoisesti yhdistää, niin heitä vituttaa olla ainaisia uhreja. He eivät osaa suojautua pahalta, eivätkä itseihastuksissaan aina myönnä ongelmaansa. He puhuvat mieluumin hyväksynnän puutteesta kuin aggression tai vihan puutteesta. Heitä vituttaa ja vihastuttaa oma uhrius, mutta heidän vihansa on kuitenkin arkaa, anelevaa ja ponnetonta. Varsinaisesta vihasta ei tule mitään. Itsepuolustukseen ei kyetä, eikä psykologisia rajoja osata suojata. Piiloudutaan maailmalta kuin mikäkin pelkuri, eikä ikinä oikeasti tapella. Se heitä vituttaa.

itsen suojaamiseen tarvittaisiin itsevarmaa voimaa, dominointia, kykyä hallita muita ilman konsensusta tai demokratiaa. Ja sellainen Itsevarma suojaava epädemokraattinen voima löytyy vain tosiasioista, eikä tosiasioista voida äänestää, tosiasiat ovat olemassa äänestämättäkin, eikä niitä voi manipuloida esiin,

on turha esimerkiksi äänestää siitä, rakastaako vaimoni minua, tai onko kissallani korvat.

jos näistä asioista voisi äänestää, niin eivät ne silloin vastaisi tosia asioita, vaan pelkästään satunnaisia henkilökohtaisia havaintojen ja tulkintojen konsensusta, pahimmillaan vain psykologisesti kapeita näkökulmia, jotka menevät usein ja useimmilla pelkästään epätäsmälliseksi huonoksi arvailuiksi,

todellisen tilanteen tietää aina hän, joka tilanteessa on, syventyy siihen, on siinä kiinni, hän luo siihen henkilökohtaisen suhteen.

Sama juttu pätee miellyttämisen käsitteeseen. Jos ihminen ei itse osaa henkilökohtaisesti tulkita, onko jokin asia miellyttävä vai ei, jos hän ei ikinä syvenny siihen, ota sitä oikealla vakavuudella, vaan venyttää termiä totuuden kustannuksella aina itsepetokseen asti, niin tuskinpa asiat ovat hänelle koskaan olleet mitenkään vilpittömän miellyttäviä. Silloin henkilö ei ole oikeasti ollut kosketuksissa siihen, mitä hän oikeastaan sanoillaan tarkoittaa, mikä olisi miellyttävää ja mikä ei. Ihminen olisi silloin kadottanut filosofiansa, subjektiivisuutensa, arvonsa ja moraalinsa. Eli hän ei olisi yhtään mitään,

ja ehkä "loputon hyväksynnän haku" onkin juuri sitä. Tunne siitä että ei ole mitään. Ei ole mitään vakavastiotettavaa arvoa.

Liika miellyttäminen olisi tällä samaisella logiikalla täysin järjetön ilmaisu. Paremmin kuvaisi ilmaisu: "hän ei tiedä mitä tekee"
ja siksi myös "liika miellyttäminen" onkin terapiamaailmassa harhaan johtava termi. Enemmän sitä kuvaa:

on jatkuva itsensä selittämisen tarve,
on jatkuva hyväksynnän haku,
on jatkuva epätotuus,
on jatkuva itsepetos,
on jatkuva kyvyttömyys suojata itseä,
on kivuliasta narsismia, 
ja
on jatkuva arka liika kiltti pehmeys.

Ja että vältyttäisiin näiltä ym. nöyryytyksiltä, ympärille tarvittaisiin sellaisia ihmisiä, jotka eivät äänestäisi siitä millaisia me ihmisinä olemme, eli he eivät keksi meitä heidän satunnaisilla havainnoillaan ja omilla mielipiteellisillä tulkinnoillaan, vaan he tunnistaisivat meidät ja meidän henkilökohtaisuutemme totuudellisesti. He näkisivät todellisuutta, heikkoutta ja vahvuutta, eivätkä luiki karkuun näkemäänsä.
Toisin sanoen tarvitaan kykyä dominoida. Hallita ja johtaa. Eikä pakoilla totuutta.

Nämä oikeasti vahvat ihmiset syventyvät yhteisesti jaettuun elämään, ja he näkevät ihmisen. He kykenevät sanoittamaan henkilön. Ja kun ihminen tulee kykyineen esiin, he sanovat: "olet pätevä tuossa" - mikäli kyvykkyys pitää paikkansa.

toisin sanoen kohtaavat ihmisen silmästä silmään ja vuorovaikuttavat.

Tosiasioiden tunnistamiseen tarvitaan sellaisia kanssaihmisiä, jotka ymmärtävät ihmisten erilaisten heikkouksien ja vahvuuksien päälle, ja tunnustavat etenkin vahvuudet ilman psykologista vastapalvelusta

Parhaimmillaan ihmisestä karsiutuu pois myös ylimääräinen ja turha itsen korostus, narsismi, hyväksynnän haku ja muu selittely, koska niitä ei enää sinänsä tarvita. Hyvässä lykyssä ihminen ei enää halua jäädä uhreiksi, tai tehdä aiheetonta tuhoa.

Mutta kuten sanottu, näiden vahvojen ihmisten edessään täytyy myös uskaltaa, osata ja haluta olla itse vahva, voimakas ja pärjäävä. Täytyy olla jotakin aitoa ja todellista, minkä he sitten tunnistavat - jos tunnistavat.

Tällaista "totuudellista ympäristöä" ei saa yksilöterapialla luotua, eikä se synny myöskään tyhjistä kehuista. Siksi "miellyttämisen" yksilöterapia on ongelmallista, kun taas hyvä työelämä yhdessä pätevän filosofoinnin kanssa terapioi paljon.

Aidosti miellyttävä elämä on jotakin sellaista, mikä ei vaadi törkeän kovia ponnisteluja, mutta ponnisteluja kuitenkin. Se tuntuu miellyttävältä, omalta elämältä, kohtuulliselta ja sopivalta. Sanalla sanoen hyveelliseltä.

Hyvässä porukassa ihmisestä tulee vahva.