Blogi - Lähteet rakkaudelle

Antinatalismi on filosofinen näkemys, joka antaa syntymälle negatiivisen arvon. Sen mukaan elämä on jo heti syntymästä kivun ja kärsimyksen taivalta, synnytyskivuista aina lapsen kokemaan tuskaan, eikä tulevaisuuskaan lupaa helpotusta tähän kirottuun ongelmaan. Ihmisen maallinen vaellus olisi täytetty surulla, nöyryytyksillä ja tuskalla.

Antinatialismissa utilitarismilla on negatiivinen arvo, millä tarkoitetaan että kärsimyksiä vähentämällä, kuten surun, nöyryytyksen ja tuskan minimoimisella, olisi suurempi arvo kuin onnellisuuden lisäämisellä.

Ymmärrän hyvin antinatialismia. En kuitenkaan haluaisi olla mikään egoistinen antinatialisti, pelkän henkilökohtaisen tuskan vähentäjä, vaan enemmänkin altruistinen antinatialismi, valmis uhrautumaan hieman muidenkin puolesta. Hyväksyn tuskan vallitsevaksi maanpäälliseksi voimaksi. Kai takanani on kaunis ajatus vähentää kärsimystä niin itseltäni että muilta. Vaikea sanoa kuitenkin miten hyvin siinä onnistun, tuskaa on vaikea jäljitellä, varsinkin psykologista tuskaa, mutta itsellä jutut toimii ainakin niin hyvin, että kärsimys ei ole itseäni dominoiva voima.

Mietin että jos nyt pyytäisin väkeä kirjoittamaan esseen rakkaudesta, niin miten mahtaisi käydä. Kuinka moni tutkii rakkautta itsen kautta, omasta elämästään ammentaen, ja kuinka moni tutkii rakkautta ulkoisten lähteiden kautta - etsii vastauksia tieteestä tai muiden runoiluista? Rakkaus on subjektiivinen voima, se on selvä, se ei ole objektiivinen älyllinen konstruktio, ulkopuolelta kyhätty heiveröinen rakennelma, vaan vahva sisäinen järjestys, jossa ajatukset ovat luonteeltaan pehmeitä ja taipuvia, silti kantavia. Mitä enemmän joutuu tukeutumaan ulkoiseen johdatukseen ja sääntöjärjestelmiin, sen vähemmän on omaksunut sitä, mitä rakkaus voimana ja vapautena on. Mielestäni on mahdotonta sanoa rakastavansa ihmistä tai asiaa, ja hyökätä sitten psykoosit tulilla kimppuun molemminpuolista epäjärjestystä luoden. Sellainen ei ole hyvä. Sellainen ei ole mitään aikuista rakkautta, vaan teinin uhmaa. Tällaisesta alaikäisyydestään pitäisi jokaisen aikuisen päästä irti.

Yleisön roolia en aio rakkaudessa ottaa. En lähde siihen leikkiin että rakkaus viihteellisestään. Pahuus on jotakin sen kaltaista, että etäännytään todellisuudesta pakonomaisen henkilökohtaisen nautinnon ja viihtymisen takaamiseksi.