Blogi - Kysymys elämän oppaana

Uteliaisuus, elämänjano ja huvittuneisuus ovat oikeastaan yksi ja sama juttu. Uteliaisuus ruokkii elämänjanoa, elämänjanon myötä asiat hiljalleen avautuvat yhä ymmärrettävämpään muotoon, ja näky on huvittava. Kunhan ensijärkytykseltä palautuu.
Samalla uteliaisuus ruokkii elämänvoimaa. Maailma ja sen lainalaisuudet havaitaan liian isoiksi ja tuntemattomiksi, ja sosiaalisesti kesytetty ihmispetoeläin paljastuu häntäänsä jahtaavaksi seksuaaliseksi otukseksi, joka ei oikein tiedä miten päin olisi. Kyllä siinä väkisinkin huvittuu.

Varsinkin tämä viimeisin piirre - huvittuneisuus - saatetaan nähdä moralistisissa ympyröissä ylimielisenä piirteenä: "miksi et ota asioita vakavasti?". Mutta vaikea ottaa, jos malttaa kuunnella millaisilla elämänselityksillä tätäkin maailman hulluutta yritetään kahlita. Ja kyllä otankin vakavasti, kun omin silmin kerran näen mitä maailma ja ihmiset oikeasti ovat.

Toisena mutta vähemmän tunnettuna elämänvoimana ihmistä ohjaa aggressio, mikä on enemmänkin hampaat irvessä repimistä ja puskemista. Aggressio on sisäsyntyinen elämän ja kuoleman kysymys. Asioiden täytyy olla tietyllä tavalla, muuten ihminen katoaa ja kuolee. Tämä pitää tietysti paikkansa. Aggressio suojaa elämää, mutta myös egoa, eli sitä osaa meistä, joka pyrkii järkeistämään ja hyötymään luonnonvoimista. Pahimmillaan aggressio on tuhovoima. Se jyrää ihmisiä egoineen.

Kolmantena elämänvoimana ihmistä kuljettaa tahdonvoima eli raataminen. Se on tuloksekas tapa saavuttaa asioita, mutta henkisesti köyhä ja köyhdyttävä. Raatajat eivät paljon pysähdy ja kyseenalaista. Siksi he ovatkin niin yleishyödyllisiä, joskus myös itselleen.

Mittään ei sais olla liikaa, eikä mittään liian vähän. 

Yksi elää näin, toinen toisinpäin. Olkoot ihmiselämän tyylit millaisia tahansa, aina silloin tällöin eksyy sekä sisäisesti että moraalisesti. Varsinkin jos ei ymmärrä omien kysymystensä merkitystä.
Kaikki itselle esitetyt kysymykset eivät ole tärkeitä. Ei vaikka lehdistö tai auktoriteetti kuinka suloisesti niin uskottelisi. Kysymykset voivat olla ja usein ovatkin myös harhaanjohtavia. Sellaisia, jotka vain sekoittavat lisää. Vaikea usko että kukaan haluaisi elää esimerkiksi passiivista tylsää ja odottavaa elämää, samalla kun askartelee mitättömien tyhjien kysymysten parissa. Kuka helvetti sen hyvän elämän meille sitten tarjoaisi jos ei ole mukana sen tavoittelussa? Guru? Valkoinen prinssi? Strippaava seksipommi?
Hyvän elämän ehdot täytyy itse tutkia ja löytää.

Hyvä elämä on ammennettavissa.

Juttu on oikeastaan siinä, millaisten kysymysten perässä viitsii lopulta edetä. Loput ovat uskon asioita. Kaikki ei ole mielenkiintoista. Kysymyksen merkitys korostuu silloin, kun aitoa kysymystä uskaltaa seurata, jäljittää, tehdä sen eteen asioita. Elämästä ja ihmisistä aukeaa uusia piirteitä mitä ei ole ennen nähnyt. Itsestä aukeaa uusia piirteitä mitä ei ole kertakaikkiaan tiennyt.
Kysymys voi joko avata maailmoja, tai sitten sulkea niitä pois. Vastauksista ei tarvitse paljoa välittää. Ne ovat mitä ovat. Maailma on mitä on. Mutta uteliaisuus ja mielenkiinto ovat henkilökohtaisia - persoonallisia, ne rakentavat meitä ja meidän käsitystämme todellisuudesta. Jos olemme pelkästään kovin kiinnostuneita vain ystävämme tai tuntemattoman somejulkkiksen moraalittomuudesta, en usko että huomiokyvyn piiriin mahtuu montakaan iloista tai rakastavaa ajatusta. Ja toisaalta, jos nämä kysymykset ovat yhdentekeviä, niin millaisiin ystäviin lopulta luotamme?

Typeryys vastavoimana uteliaisuudelle on samannäköistä kaikkialla. Typeryys on jotakin, mikä ei koskaan muutu. Typeryys ei liiku eikä liikuta. Kun oma typeryys muuttuu tiedoksi, kun tiedostaa missä asioissa on ollut typerä, typeryydestä paljastuu uutta lisätietoa, eikä se silloin ole enää teknisesti katsoen typeryyttä, vaan lisätietoa.