Blogi - Kypsyys on subjektiivista

Mielenkiinnolla googlasin mitä on olla kypsä ihminen. Eli miten ihmiset näkevät kypsyyden tai kypsänä olemisen. Näkevätkö he sen Iän tuomana karismana, ikänä itsessään eli numerona, iän tuomana mentaalisena muutoksena kun elämän rajallisuus paljastuu, vai onko se jotakin mitä voisi kutsua ansioksi? Onko kypsän ihmisen titteli jonkinlainen yhteenveto? Luulenpa että kypsyyden hypetyksessä olisi siinäkin jokin koira haudattuna. Sama kuin sankarin tittelissä. Sankareita kun on niin moneen lähtöön. Sankarillisuus ei ole tietenkään väärin. Sankareita on.

Tarkoitukseni ei ole luoda kypsyydestä mitään keinotekoista "ansiota", vaan tutkia miten kypsyys yleensä näyttäytyy ihmisille, ja lisätä perään sitten vähän omia ajatuksiani.

Ensin piti karsia pois kaikki objektiiviset nokkeluudet mitä googlesta tuli eteen etenkin keski-ikäisiltä miehiltä. Muutama mies vertasi ihmistä sikaan, ja että siksi kypsä ihminen olisi jotakin joka eläisi noin 70- asteen lämmössä – kypsyisi.

Myös egoistiseen eli itsekeskeiseen tiettyyn itsensä vähättelyyn sortuvia puheenvuoroja löytyi, kuten että ihminen ei voisi muka arvioida omaa kypsyyttään. Kuka sitten voisi? Ei ole olemassa mitään universaalia kypsän ihmisen määritelmää, tai universaalin kypsää ihmiskäsitystä. On naiivia ajatella että ihminen olisi kypsä vasta kun hän saa taputuksen päähän: "nyt olet kypsä". Mutta toki kypsiä ja vähemmän kypsiä ihmisiä on olemassa. Uhma- tai murrosikäinen eivät ole mitään kypsiä ihmisiä, mutta eivät he kuitenkaan vähemmän ihmisiä ole. Kypsyyttä ei ole myöskään mikään erityistaito, koska ihminen voi olla taitava, silti epäkypsä, kuten jotkut taiteilijat.

Mielenterveyssivustoilta löytyi erilaisia kypdän ihmisen piirteitä, tai ainakin sellaisia mitä halutaan nähdä kypsälle ihmiselle kuuluvaksi, kuten kykyä nähdä asioita objektiivisesti - itsensä ulkopuolelta - eli sitä miten arvioida asioita tai omaa elämää joko matemaattisesti tai sitten ylhäältä käsin ikään kuin ulkopuolisen silmin, mutta sekään ei varsinaisesti paljasta mitä kypsyys on tai miten kypsyys koetaan, vaan se on enemmänkin kypsyyteen liittyvä kyky, joka on yhdellä dominoivampi kuin toisella. Eikä objektiivisuus ole muutenkaan sama asia kuin viisaus, joka on lähempänä kypsyyttä kuin pelkkä itsen ulkopuolelle pyrkiminen. Absoluuttista objektiivisuutta ei ole.

Mielenterveyssivustojen tarjonta oli lähinnä jonkinlainen objektiivinen piirreluettelo. Subjektiivisesti kysyen miten voimme tietää esimerkiksi kuinka suuri uhka metsässä lymyävä susi on, jos tiedämme vain tilastoja? Susi on pelottava eläin, harva kantaa mukanaan tuoreimpia tilastoja susihyökkäyksistä, miten voimme arvioida suden kanssa kohtaamistamme? Kypsyys on jotakin muuta kuin pelkkä tuorein täsmätieto, eli objektiivisuus, jonka pohjalta arvioida ympäristöä tilastollisesti. Kypsyys ei ole myöskään mutuilua, sitä että mutuillaan miten itsestä tai toisesta ihmisestä ehkä tuntuisi kun susi tulee vastaan. Täytyy ostata kysyä mieluumin kuin luottaa tilastoon. Kypsyydessä on jotakin vaistonvaraista oikeasta ja väärästä.

Subjektiivisuus on puolueellista, se myönnettäköön, mutta samaan subjektiivisuuteen liittyy se miten tulemme toimeen ympäristömme kanssa sekä käytännössä että älyllisesti. Miten tiedostamme ja reflektoimme itseämme suhteessa muihin. Miten näemmä maailmaa muutoinkin kuin etäisinä piirrelistoina tai tykkäyksinä, missä yksilö vetää aina vahvasti kotiinpäin. Hymyilevä mitäänsanomaton ihminen ei ole sama asia kuin kypsä ihminen. Kypsyys ei ole hiljaisuuttakaan, hiljaisuus on vallan väline, keskustelua hallitaan hiljaisuudella. Sanotaan että jumala piileskelee sanojen välissä - on transsendettinen - asuu hiljaisuudessa, ja että mitkään tunteet eivät ole nekään toistensa kaltaisia, eikä objektiivisuus pelasta jos nämä edellämainitut väitteet pitävät paikkaansa. Subjektiivisuuteen ei siis pääse käsiksi yhteisesti analysoimalla ja arvioimalla maailmaa ja sen tarinoita pelkästään objektiivisesti – artefakteina – mitä sosiologia tieteenä edustaa, tarinallistettua maailmaa missä on aina ulkopuoliset moraaliset vivahteensa, vaan tulee olla myös käsitystä siitä miten itse hahmottaa esimerkiksi suden ja toiminnan suden kanssa. Tuttu susi metsässä ei välttämättä ole niin pelottava uhka minulle kuin sinulle, miten edistäisimme keskinäistä ymmärrystämme sudesta? Näin kysyy ihminen, joka pyrkii enemmänkin yhteiseen viisauteen - kahteen erilaiseen subjektioon - kuin henkilökohtaiseen saarnaan. Susi ei aloita ihmisen ja suden välistä sotaa, sen tekee erilaisten kiihkojen valloittama ihminen. Samoin voidaan ajatella että yhden rakkauselämä on parempaa kuin toisen rakkauselämä, toki vaikea täsmällisesti sanoa mikä tekee rakkaudesta niin hyvää - jokin. Miksi ihminen rakastaa lastaan, kumppaniaan, ystäväänsä, lemmikkiään, isäänmaataan, ja millä eri tavoin.

Kypsyys voidaan nähdä siis subjektiivina, henkilön omana puolueellisena kantana maailmasta, jalan polkemisena että tässä minä nyt olen, tässä seisoin, minulla on ääriviivat ja käsitykset, minulla on kantavuutta. Subjektiivisuus ei tietenkään tarkoita tieteen tai tieteellisen ajattelun, tai edes henkisyyden tai materialismin, objektiivisen ajattelun hylkäämistä, vaan kypsyys on sanansamukaisesti kypsyttelyä. Sen tajuamista että ihmistä ei ole pyskologisesti valloitettu, vaan että hän on olemassa ja kypsyy yhä. Kypsyys ei siis ole objektiivista, artefakti, koska kaikenlainen objektiivisuus elää ja muuttaa muotoaan väistämättä tiedon myötä. Subjektiivisuutta on enemmän kuin objektiivisuutta, ja sillä on siksi myös humaanimmat tai epähumaanimmat seuraukset.

Kypsyessä kyky ymmärrykseen kehittyy ja tarve uudelleenarvioida omaa toimintaansa vähenee.