Blogi - Kypsyys on subjektiivista

Mielenkiinnolla googlasin mitä on olla kypsä ihminen. Miten ihmiset näkevät kypsyyden. Näkevätkö he sen Iän tuomana karismana, ikänä itsessään eli numerona, iän tuomana mentaalisena muutoksena kun elämän rajallisuus paljastuu, vai onko se jotakin mitä voisi kutsua ansioksi? Onko kypsän ihmisen titteli jonkinlainen yhteenveto? Luulenpa että kypsyyden hypetyksessä olisi siinäkin jokin koira haudattuna. Sama kuin sankarin tittelissä. Sankareita kun on niin moneen lähtöön. Sankarillisuus ei ole väärin. Sankareita on.

Tarkoitukseni ei ole luoda kypsyydestä mitään keinotekoista "ansiota", vaan tutkia miten kypsyys näyttäytyy ihmisille itselleen, ja lisätä perään vähän omia ajatuksiani.

Ensin piti karsia pois kaikki objektiiviset nokkeluudet mitä googlesta eteen tuli etenkin keski-ikäisiltä miehiltä. Moni mies vertasi ihmistä sikaan, ja että siksi kypsä ihminen olisi jotakin joka eläisi noin 70 asteen lämmössä – kypsyisi.

Myös egoistiseen eli itsekeskeiseen tietyllä tavalla itsensä vähättelyyn sortuvia puheenvuoroja löytyi, kuten että ihminen ei voisi muka arvioida omaa kypsyyttään. Kuka sitten voisi? Ei ole olemassa mitään universaalia kypsän ihmisen määritelmää, tai universaalin kypsää ihmiskäsitystä. On naiivia ajatella että ihminen olisi kypsä vasta kun hän saa taputuksen päähän: nyt olet kypsä. Mutta toki kypsiä ja vähemmän kypsiä ihmisiä on olemassa. Uhma- tai murrosikäinen eivät ole mitään kypsiä ihmisiä, mutta eivät he kuitenkaan vähemmän ihmisiä ole.

Mielenterveyssivustoilla löytyi paljon eriliaisia piirteitä mitä halutaan nähdä kypsälle ihmiselle kuuluvaksi, kuten kykyä nähdä objektiivisesti, eli sitä miten arvioida omaa elämää ulkopuolisen silmin, mutta sekään ei varsinaisesti paljastanut miten kypsyys koetaan, vaan se on enemmänkin kypsyyteen liittyvä kyky, jonka uskotaan olevan jollakulla. Oikeasti objektiivisuus on doiminoivampaa yhdellä kuin toisella, ja luultavasti myös elämäntilanteeseen sidottuna. Eikä objektiivisuus ole sama kuin viisaus. Mielenterveyssivustojen tarjonta oli lähinnä vain jonkinlainen objektiivinen piirreluettelo. Muutenkin sopii kysyä, miten ihminen osaisi arvioida omaa toimintaansa objektiivisesti, esimerkiksi matemaattisia tilastoja hyödyntäen, jos hän itse on näiden tilastojen ulkopuolella, eli poikkeama, kuten potentiaaliset alkoholistit (noin 10% väestä) tai köyhät (vähemmistö)? Millainen on kypsä alkoholisti tai kypsä köyhä? Myös alkoholismiin meillä on piirreluettelo, vaikka alkoholismin keskeinen oire on, että ihminen ei nimenomaa halua olla alkoholisti - hän juo pakosta ja häpeää sitä. Lisäksi miten voimme tietää esimerkiksi kuinka suuri uhka metsässä lymyävä susi on, jos tiedämme vain tilastoja? Susi on pelottava eläin. Harva kantaa mukanaan tuoreimpia tilastoja susihyökkäyksistä. Kypsyys on jotakin muuta kuin pelkkä tuorein täsmätieto, eli objektiivisuus, jonka pohjalta arvioida ympäristöä tilastollisesti. Kypsyys ei ole myöskään mutuilua, sitä että mutuillaan miten toisesta ihmisestä ehkä tuntuu, täytyy ostata kysyä mieluumin kuin luottaa tilastoon. Kypsyydessä on jotakin vaistonvaraista oikeasta ja väärästä.

Subjektiivisuus on puolueellista, se myönnettäköön, mutta samaan subjektiivisuuteen liittyy voimakkaasti se miten tulemme toimeen ympäristömme kanssa käytännössä. Miten tiedostamme ja reflektoimme itseämme suhteessa muihin. Miten näemmä maailmaa muutoinkin kuin etäisinä piirrelistoina tai tykkäyksinä, missä yksilö vetää aina kunniaa vahvasti kotiinpäin. Hymyilevä mitäänsanomaton ihminen ei ole sama kuin kypsä. Kypsyys ei ole hiljaisuutta, vaan hiljaisuus on vallan väline. Keskustelua hallitaan hiljaisuudella. Sanotaan että jumala piileskelee sanojen välissä - on transsendettinen - ja että mitkään tunteet eivät ole toistensa kaltaisia, eikä objektiivisuus silloinkaan pelasta jos nämä edellämainitut väitteet pitävät paikkaansa. Subjektiivisuuteen ei siis pääse käsiksi yhteisesti analysoimalla ja arvioimalla maailmaa ja sen tarinoita pelkästään objektiivisesti – artefakteina – mitä sosiologia tieteenä edustaa, tarinallistettua maailmaa missä on aina ulkopuoliset moraaliset vivahteensa, vaan tulee olla myös käsitystä siitä, miten itse hahmottaa esimerkiksi suden. Tuttu susi metsässä ei ole välttämättä minulle niin pelottava uhka vaikka hän olisikin sinulle se paha peto. Miten edistäisimme keskinäistä ymmärrystämme sudesta? Näin kysyy ihminen, joka pyrkii enemmän yhteiseen viisauteen - kahteen erilaiseen subjektioon - kuin henkilökohtaiseen saarnaan. Susi ei aloita ihmisen ja suden välistä sotaa, sen tekee erilaisten kiihkojen valloittama ihminen. Samoin voidaan ajatella että yhden rakkauselämä on parempaa kuin toisen rakkauselämä, vaikea vain täsmällisesti sanoa mikä tekee rakkaudesta niin hyvää. Miksi ihminen rakastaa lastaan, kumppaniaan, ystäväänsä, lemmikkiään, isäänmaataan, ja millä eri tavoin.

Kypsyys voidaan nähdä siis subjektiivina, henkilön omana puolueellisena kantana maailmasta, jalan polkemisena että tässä minä nyt seisoin, minulla on ääriviivat ja käsitykset. Minulla on kantavuutta. Subjektiivisuus ei tietenkään tarkoita tieteen tai tieteellisen ajattelun, tai edes henkisyyden tai materialismin, objektiivisen ajattelun hylkäämistä, vaan se on sananmukaisesti kypsyttelyä. Sen tajuamista että ihmistä ei ole pyskologisesti valloitettu vaan että hän on olemassa. Kypsyys ei siis ole objektiivista, koska kaikenlainen objektiivisuus elää väistämättä tiedon myötä. Subjektiivisuutta on enemmän ja sillä on humaanimmat tai epähumaanimmat seuraukset.

Kypsyessä kyky ymmärrykseen kehittyy ja tarve uudelleenarvioida omaa toimintaansa vähenee.