Blogi - Kiinnostavia lainauksia osa 3

Aloitan tämän blogisarjan oikeastaan siksi, että tuli velipojan kanssa kiistaa miten sitaatteja pitäisi lukea. Tulisiko ymmärtää kirjoittajan henkilökohtaista ja samalla yksiselitteistä sanomaa? Entä jos sitaatti on tarkoitettu monimerkitykselliseksi?

Satunnaisesti kaapatut lainaukset on poimittu puhelimestani mihin olen niitä säilönyt

***

Filosofia ei ole teoria, vaan aktiviteetti

-Ludwig Wittgenstein

Nuorempana olisin ostanut tämän miettimättä sitä sen enempää. Ihmekäs tuo. Lainaus lupaa mahdollisuuden filosofoida ilman itsensäkorjaamisen kipua. Senkus elää ja funtsii. Eikä tarvitse edes funtsia, koska ajattelu on automaattista virtaa. Riittää kun on. Ei tarvitse kuin pysyä hengissä ja voala! Olet filosofi.

Tänään näen että teorian ja käytännön (aktiviteetti) olisi hyvä saada annos filosofista yhteissointua. Toisin sanoen ajattelua voi korjata siinä missä tekojakin. Ja sellainen voi sattua. Avaan hiukan.

Sanotaan että aito filosofi ei ikinä myönnä olevansa väärässä, ja siinä on perää. Uskoisin että Wittgenstainin kaltainen loogikko ymmärtää hyvin mitä väärin ajattelemisella voitaisiin tarkoittaa, ja pitäisi sitä naurettavana. Miten kukaan voi ajatella väärin, jos ajattelu on automaattista? Yleensäkin vain logiikassa maailman voi jakaa kyllä/ei asetelmaan eli oikein/väärin tulkintaan, mutta tosielämässä jokainen värikylläinen teoria korjaa kyllä aina itse itseään tosielämän tulkinnalla, ja tosielämän tulkinta antaa omat värinsä teorioille. Väistämättä. Maailma ei ole kaksinapainen.

Vasta harjaantunut filosofi huomaa tekevänsä vähemmän virhepäätelmiä, koska hän on tosielämän virheitään tunnustanut - ainakin itselleen - ja tuskin haluaa niitä ainakaan vapaaehtoisesti toistaa. Väärin hän ei voi ajatella, ja siinä koko kupletin vaikeus. Miten tunnistaa ajatusvirheensä, jos mikään ei niistä erikseen varoita?

Yleisesti filosofia on täsmällisyyteen ja tarkkuuteen pyrkivää ajattelua; sellaisessa puuhassa tuppaa hahmottamaan väkisinkin todellisuuden monisävyistä ja kirjavaa luonnetta, ja vieläpä sellaista todellisuus- ja totuuskäsitystä, joka on loogisesti pätevää eli vaihtoehdotonta. Näin syntyy jotakin mitä voisi kutsua "kypsyydeksi" eli itse itseään kantavaksi ajatteluksi (erona harhaisuudelle, eli pakoilevalle ja sekavalle ajattelulle). Kypsä ajattelija luottaa ajatuksiinsa sellaisella tavalla, joka rekisteröi virheen.

Kypsä ajattelu kantaa siinä missä harhaileva ajattelu vain lähinnä harhailee muualle ottamatta mihinkään kantaa tai ottamatta mitään vakavasti.

Ja kuten sanottua, jos filosofi päättelee virheellisesti, eli harhailee, hän toivoo itse löytävänsä takaisin kotiin, ottavan virhepäätelmänsä - korjatakseen ajatteluaan - löytääkseen siihen enemmän kantavuutta eli kypsyyttä.

Hyvän filosofin näkisin olevan rohkeasti kiinni totuudessa sortumatta sen suuremmin kierteleviin nokkeluuksiin, ylenkatseeseen tai muuhin panettelun retorisiin muotoihin. Tällaista jalostunutta aktiivista läsnäolevaa ajattelua voisi hyvällä omalla tunnolla kutsua enemmän aktiiviseksi kuin välinpitämättömän passiiviseksi, mutta että se olisi aktiivista enemmän kuin teoreettista? Siitä en sano mitään. Täsmällistä eroa tuskin voi teorian ja aktiivisuuden väliin tehdä. Jos asiaa tarkastelee esimerkiksi viisautta vasten, niin ihmisen teoreettinen ja käytännöllinen viisaus on lopultakin aina aikaan sidottu: koskaan ei voi täysin tietää oliko asiat sittenkin hyväksi vai pahaksi.

Voimme toki erotella teoreettisen logiikan aktiivisesta/elävästä logiikasta. Tällaisessa tapauksessa teoria ja sen logiikka lähinnä vain on. Se odottaa täsmennystä ja korjaamista, eli on sidottuna aikaan. Se kantaa itseään sillä logiikalla mikä siihen on sisään leivottu. Se voi olla kypsä tänään ja raaka huomenna, kuten esimerkiksi teoria rakkaudesta. Jos teorisoin että kolmiossa on kolme kulmaa, se on tosi aina. Ainakin geometriassa. Mutta jos teorisoin että saunon illalla, se on mahdollista mutta ei kuitenkaan väistämätöntä. Tässä mielessä passiivinen teoria on aina luotettavampi kuin mikään elävyyteen ja aktiivisuuteen liittyvä teoria. Mutta onko se silti mitenkään parempi tai todellisuutta enemmän selittävämpi?

Se mikä meitä ihmisiä kuitenkin yleensä kiinnostaa, on mentaalinen ero vaihtoehtojen ja vaihtoehdottomuuden välillä.

Esimerkiksi kovasti alkoholisoituneelle vaihtoehdottomuus tarkoittaa juomista. Hänen on juotava, hänellä ei ole vaihtoehtoja, hänen juominen on pakonomaista samassa mielessä kuin että nälkäisen on syötävä. Kun alkoholistilla iskee huikan tarve, se on sama kuin pitäisi päästä vessaan. Tarve on tyydytettävä. Alkoholisoituessaan alkoholistin juomisen tarve iskee yhä lujemmin päälle ikään kuin samanaikaisena ratkaisuna ja epäratkaisuna. Se on kuin joisi coca-colaa janoon. Jano vain kiihtyy. Lopputuloksena on vaihtoehdottomuus - pakko juoda oli mitä oli tai kävi mitä kävi. Addiktio on valmis. Kyseessä ei ole enää pelkkä teoria juomisesta tai siitä miksi on juotava, vaan käytännössä koko kroppa huutaa aktiivisesti lisää juotavaa. Juominen on "on-tilassa" vaihtoehtona off-tilalle.

Kun taas raitistuneelle alkoholistille vaihtoehdottomuus merkitsee elämää ilman alkoholia. Raitistunut ei ota pisaraakaan. Hän ei koe alkoholiin mitään vetoa tai tarvetta. Hän on raitis sekä biologisesti että mentaalisesti. Hän on vaihtoehdottomasti raitis samoin kuin alkoholisti juo vaihtoehdottomasti. Alkoholi ei tule raittiille mieleenkään. Kyseessä ei ole teoria eikä aktiviteetti, vaan asiaintila. Juominen on totaalisen "off-tilassa".

Kysymys kuuluu: onko kaikilla tällainen mentaalinen on/off katkaisija? Esimerkiksi jos joutuu sotaan, niin kykenisi heti noin vain tappamaan vihollisen ilman tunnontuskia? Onko meissä mentaalinen robottimainen on/off moraali?

Eli kun puhumme vaihtoehdottomuudessa, puhumme siitä että kummallekaan osapuolista, alkoholistille tai raittiille, ei edes juolahda mieleen mikään muu olemisen tapa kuin omansa. Tätä ovat heidän totuutensa ja todellisuutensa. Ne ovat totta teoreettisella ja aktiivisella tasolla. Ne ovat vaihtoehdottomia loogisesti eheitä ja subjektiivista elämää kantavia malleja. Ne voivat myös vaihtua päittäin, kuten että raitis alkoholisoituu tai alkoholisti raitistuu, mutta jalostuneimmillaan eli onnistuneesti pisimmilleen vietynä ne ovat vaihtoehdottomia - ne ovat toisensa laidat niin mentaalisesti kuin biologisestikin.

Verrattuna häneen, joka juo mitä milloinkin, eikä edes ajattele juomistaan sen koommin. Hän ei kykene edes käsittämään on/off mentaalimallia. Hänelle juomisesta ei synny teoretisoitavaa valinnantarvetta, ei ole on/off tilaa, vaan jotakin satunnaista. Logiikassa puhuttaisiin kontingenssistä. Henkilö ei juo tai ole raitis väistämättä. Hän ei luo eikä ole luonut erillistä lähisuhdetta alkoholiin, mikä loogisesti tarkoittaisi että alkoholin juominen/juomatta jättäminen on hänelle mahdollinen mutta ei väistämätön asia. Ei sen kummempaa.

Tätä vaihtoehdottomuuden käsitettä voi tutkia myös toteamuksella, kuten: "minulla ei ole poliittista kantaa" . Tarkemmassa käsitteellissä katsannossa huomaa, että kyseessä on nimenomaa poliittinen kanta ja asenne. Se on vaihtoehdottomuutta verrattuna siihen, ettei koko politiikka edes juolahtaisi mieleen. Em. toteamuksessa asenne on poliittinen, mutta itsensä kieltävässä muodossa. Se on siis ihmisessä oleva väistämätön erona ihmisessä olevaan mahdolliseen, eli potentiaaliseen.
 "Minulla on ehkä poliittinen asenne" olisi neutraaleinta mitä ihmiselle on tarjota. Henkilöllä on silloin mahdollisesti jotakin poliittista sanottavaa, mutta ei väistämättä.

Hyvä filosofi ei siis myönnä olevansa väärässä, koska väärää tapaa ajatella ei sinänsä ole. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että filosofi pyrkii perustelemaan näkemyksensä kirkkaasti ja vaihtoehdottomasti ilman itsensä kieltämistä eli itsepetosta. Samoin kuin että etevä alkoholisti ei valehtele itselleen, vaan juo sairauttaan, ja raitis perustelee juomattomuutensa ettei tulisi mieleenkään juoda. Aina toki saa sanoa ehkä, ja sitä potentiaali eli asioiden lopullinen "eri mahdollisuuksien tila" juuri tarkoittaakin. Peter Pan haluaa olla ikuinen lapsi - hän haluaa pitää kaikki mahdollisuudet aina auki, ikuisesti. Peter Pan sanoo aina ehkä, hän ei ikinä kypsy eli sitoudu tai luo suhdetta. Hän on ikuisesti off. Hänestä ei ole raittiiksi eikä alkoholistiksi.

Kaikkea ajattelua - ja siten valintoja tai vaihtoehdottomuutta - voi pyrkiä jäljittelemään tosielämän tilanteisiin - tosielämän syy- ja seuraussuhteisiin - mutta siitä huolimatta ajattelu (teoria) ja teot (aktiviteetti) korreloivat loogisesti paljon vähemmän mitä luontaisesti luulemme. Oikeassa elämässä Ihmistä ei ohjaa niinkään logiikkaa vaan enemmänkin usko ja tavat. Ihminen uskoo tietynlaiseen rakkauteen ja toimii (tavat) sen mukaisesti. Tässä mielessä voimme todeta, että filosofia on uskon ja tapojen (etiikka) ympärillä operoivaa logiikalla korjautuvaa aktiviteettia. Filosofiaan liittyy ajatusleikilliset teoriat ja reaalielämän kokeellisuus - eli kypsyminen - joten tässä mielessä en korostaisi liikaa filosofian aktiivisuutta filosofisten teorioiden (ja työkalujen) kustannuksella. Hyvin rakennetuilla teorioilla on paikkansa yhä kypsyvässä ajattelussa.