Blogi - Kerro jotakin rakkaudesta

Filoryhmässä olimme kaikki yhtämieltä siitä, että rakkauteen kuuluu oleellisesti sekä yhteys että kiintymys. Oikeastaan se on se ja sama mikä rakkaudenlaji otetaan milloinkin tarkasteluun, tarkastellaanko äidin rakkautta lapseen, kumppanin rakkautta kumppaniin, ystävän rakkautta ystävään tai yksilön rakkautta isänmaanhan, jokin yhteys, jokin kiintymys asiaa kohtaan pitää olla että voidaan puhua rakkaudesta. Tässä mielessä rakkauden vastakohtana olisi hälläväliä mentaliteetti - välinpitämättömyys.

Huomioitavaa on, että toisin kuin rakkaus, hälläväliä-mentaliteetti ei kykene rakentamaan mitään. Hälläväliä-aatemaailmassa ei ole perustuksia mihinkään kantavaan. Ihmiskunta on kovin rakentavaa sorttia, olemme luoneet paljon ja kiintyneet paljoon, on olemassa monenlaista konkreettista rakennusta ja nk. henkisen temppelin mallia, mutta silti kysymykseksi jää:
"mitkä asiat pääsevät rakkautemme piiriin, silloin kun rakennamme ihmiskunnalle tulevaisuutta, ja mitkä asiat jäävät hälläväliä-osastolle?"

Onko oikein panostaa pelkkään tieteelliseen psykologiaan, ja unohtaa henkinen puoli tyysti?

Tietyssä mielessä välinpitämättömyyden voi nähdä myös rakkaudellisena asiana. Nimittäin jos minua kiinnostaisi jokaisen epäkypsän ihmisen jokainen mieleen juolahtava ajatus, hukkuisin sekä ylimääräiseen turhaan että muiden narsismiin. Rakkautta on siis pyrkiä oleelliseen ja selkeyteen, tässä mielessä en vain yksinkertaisesti saa huomioida kiintyneesti kaikkea. En voi kiintyä kaikkeen. Välinpitämättömyys on siis osa rakkauttani - se luo rajoja. Minun rakkauteni on lopultakin eri asia kuin muiden ihmisten tai lähiyhteisön tai mahdollisesti koko yhteiskunnan kokema "tärkeä asia", mutta välillämme voi silti olla yhteys.

Pohdimme myös huomion ja vallan suhdetta rakkauteen. Onko sellainen rakkautta, jos esimerkiksi minä saisin viisi naista eteeni, ja kertoisin heille omat mieltymykseni? Olisin siis viiden eri naisen huomion keskipiste, ja jokainen näistä naisista alistuisi olemaan minun huomioni keskipiste. Sitten sanoitan näille naisille mistä pidän heistä kustakin; mitä pidän sinusta ja sinusta, ja mistä en pidä. Lopulta valitsen kenen kanssa jatkaisin elämääni, kuka kelpaisi minulle, kuka on minun palkintoni eli kenet palkitsen ja miten. Onko se rakkautta vai henkilökohtaisen vallan tavoittelua? Ainakin siitä puuttuisi kiintymys ja yhteys. Lapset fantasioivat tällaisesta pinnallisesta kontrollirakkaudesta, ja lapset toimivat myös jotakuinkin noin, eli käyttäytyvät tietynlaisen vaihtokaupan ja palkitsevuuden periaatteella (lapset ja halpamaiset viihdeohjelmat), mutta aikuisten maailma on kypsempää ja älyllisesti laajempaa. Edellämainittu operetti ei ole kiintymystä eikä edes yhteyttä, vaan puhtaasti hedonistista. Yksi nostetaan huomiolla ilmaan aivan liian korkeaan asemaan, ja muut alistuvat sitten vapaaehtoisesti taustavoimiksi, jonkinlaisiksi vapaasti arvosteltaviksi esineiksi. Lopulla huomiolla ylös erityisasemaan nostettu valitsee mekaanisin perustein kuka hänelle kelpaa ja kuka ei. Käytännössä siis kenessä hänen mielestään on vähiten vikaa ja virheitä. Olimme yksimielisiä, että rakkaus ei ole pohjimmiltaan tällaista typerää huomiotalouden vaihtokauppaa, vaan nimenomaa yhteyttä ja kiintymystä. Voimme kiintyä lapseen, kumppaniin, ystävään ja isänmaahan, ja voimme objektiivisesti arvioida kiintymyksemme kohdetta, silti objektiivinen arviointi ei luo yhteyttä eikä kiintymystä kohteeseen, vaan huomio luo lähinnä mielikuvituksellista ja usein epäjärkevää ja sadistista draamaa.

Ryhmän jäsenillä oli kaikilla vielä tuoreessa muistissa parin vuoden takaiset rakkauden ehdottomuudet ja rakkauden potentiaalinen hierarkkia. Rakkauden hierarkiasta voidaan olla montaa mieltä, ja uutena ajatuksena otettiinkin tarkasteluun rakkaus luontoon. Pohdimme mikä on ihmisen autenttinen luonto, ja tarkemmin, jos rakkaus on yhteyttä ja kiintymystä, eikä siis mikään typerä viihdesarja, niin millainen on ihmisen yhteys ja kiintymys hänen omaan luontoonsa, eli yhteys omaan luonnollisuuteensa, tai mitä on luonto ylipäänsä, onko se objektiivinen metsä tai kivi, vai onko se ihmisen tulkitsema ja draamaistama metsä ja kivi? Onko ihminen rakkaudessaan intensiivisen luonteva, vai etäisen tekninen ja perusteleva? Mikä erottaa uhrautuvan rakkauden egoistisesta hedonismista?

Altruistiseen eli uhrautuvaan rakkauteen emme paljoa panostaneet. Nykymaailma on niin hektinen ja pirstaloitunut, joten veikkaan ettei väki aina itsekään ymmärrä uhrauksiensa todellista hintaa vasta kun on liian myöhä. Miksi sitten olla vielä enemmän uhrautuva? Jos asioiden arvoja ei edes lähtökohtaisesti viitsi tai kykene tunnistamaan tai tunnustamaan, elämää jää sellaiseksi mitä se jo on. Turha jäädä sitkuttelemaa, mutkuttelemaan tai jossittelemaan

Tunteista kysyimme: "kuuluvatko tunteet vain meille itsellemme?" Kysymys on tuollaisenaan melko iso. Tunteet ovat biologiaa, ne elävät kehossamme, joten on mahdotonta siirtää omia tunteitaan toiselle. Tässä mielessä tunteet totta kai kuuluvat itselle, ne jäävät meidän omaan kehoomme, olemme niistä itse vastuusta - kehomme ja tunnetajumme on meidän omaa velvollisuuttamme, kenenkäs muun? mutta toisaalta me myös välitämme tunteita, eleillä, sanoilla ja teoilla, saatan esimerkiksi vihallani torjua toisen ihmisen ikävät aikeet minua kohtaan, joten tässä mielessä omistan ja kohdennan tunteeni toiseen ihmiseen. Omistan vihani toiselle, eli tunteet eivät lopultakaan kuulu pelkästään minulle, mikä ei vielä tarkoita sitä, että omistautuisin mitenkään pysyvästi vihaamaan toista, minä vain ohjaan ja omistan vihani, tai tunteet yleensä. Eli omistettu tunne ei vielä tarkoita omistautumista. Ja rakkaus on nimenomaa omistautumista. Rakkaus kestää ulkopuolista torjumista tuhoutumatta ja tuhoamatta muita - rakastavan ihmisen identiteetti ei rikkoudu ilman vastarakkautta. Sitä on kypsä rakkaus. Ota tai jätä.

Jätimme myös tilaa muunlaisille ajatuksille.

Narsismissa rakkaus on riutuvaa kiintymystä omaan napaan. Ihminen näkee itsensä ja muut ideaalilinssiensä läpi, ja se mikä ei niistä suodatu läpi, ei ole koskaan rakkauden arvoista. Lopulta narsisti on sekä sokea että täynnä puutetta, koska kukaan ei ole ideaali tai "oikean ihmisen malli", ei edes hän itse. Vain todellinen marttyyri rakastuu pyhimykseen.