Blogi - Kaksi tapaa olla tyhmä

On oikeastaan kaksi tapaa olla tyhmä. Toinen on heittäytyä täysin välinpitämättömäksi. Tämä vaatii päättäväisyyttä tai itsepetosta. Mieluiten molempia. Se on sitä kun ei enää edes pyri pääsemään muiden kanssa samalle aaltopituudelle, vaan uskoo oman nokkeluutensa tai päsmäyksensä olevan se tärkein todistusaineisto.

Esimerkkinä Orson Wellesin elokuvassa Kolmas mies esiintyvä sitaatti: "Italiassa oli Borgioiden aikaan kolmekymmentä vuotta sotaa, terroria, murhia ja verenvuodatusta, mutta siellä syntyivät Michelangelo, Leonardo da Vinci ja renessanssi. Sveitsissä on ollut veljellistä rakkautta sekä 500 vuotta demokratiaa ja rauhaa, ja mitä he ovat tuottaneet? Käkikellon"

Nokkela heitto, mutta täysin typerä. Kuka hullu haluaisi olla nero keskellä sotaa, terroria, murhia ja verenvuodatusta? Miksi rauha, sivistynyt ympäristö ja käkikello eivät riitä?
Meitä on moneen junaan. Ja nyt kun tyhmyydestä puhutaan, niin neron maine on ilmeisen houkuttava. Sitä halutaan tuskan ja kaaoksen hinnallakin. Itsekäs haluaa korostaa omaa olemustaan viis ympäristöstä. Olla tyytyväinen omaan nerouteensa, vaikka tämä olisi itsepetoksella hankittu. Edes ironian pelkoa ei jäisi.
Totta kai Da Vinci oli taitava, mutta tänään hän olisi luultavasti vain yksi tutkija muiden joukossa, riippuen olosuhteista. Hän tuskin erottuisi edukseen kaikesta paljoudesta. Väärissä olosuhteissa Da Vincin nerous tarkoittaisi samaa, kuin villi ja säikky susilapsi, joka ei pärjää.

Päättäväisyys on hieno sana, mutta se muuttuu fanaattisuudeksi sillä hetkellä, kun epävarmuus hylätään.
Joulupöydässä otin esimerkiksi vertauksen, että elämä on kuin ruuhkainen risteys, ja tie on vain kerta kaikkiaan ylitettävä. Elämän pelko tarkoittaisi sitä, että katua ei uskalla ylittää, mihinkään ei uskalla edetä, mitään ei uskalla tehdä, ja että vain jäisi paikalleen, eli olisi käytännössä kuollut. Vain kuollut ei liiku eikä liikuta.
Fanaattinen ihminen ja narsistinen ihminen menevät tien yli itsevarmasti katsomatta ensin vasemmalle ja oikealle. Heiltä puuttuu se epävarmuus, mitä oikeassa elämässä tarvitaan. Ruuhkaista tietä ei parane ylittää ilman liikenteen seuraamista. On viisasta olla epävarma, kun on päättänyt ylittää tien. On viisasta katsella ympärilleen, vasemmalle ja oikealle.
Elämä on pohjimmiltaan henkilökohtaista luovimista: mitenköhän tästäkin risteyksestä nyt pääsee yli?

Epävarmuus haihtuu hiljalleen uusien taitojen ja kokemusten myötä, samalla periaatteella, kuin usko haihtuu totuuden myötä. Silti meillä on aina uusi risteys ylitettävänä. Uusi liikenne ja uudet epävarmuudet. Tarve epävarmuudelle ja herkistymiselle ei katoa. Elämä ei ole vain yksi ruuhkainen tie mikä pitäisi luovia, vaan niitä riittää. Joka päivä on jotain.

Kahden ihmisen kohtaaminen pohjaa samaan kadunylitysideaan, mutta erona vain se, että muiden puolesta ei voi katuja ylittää. Toisen täytyy haluta tullaa vastaan. Yhteistä aaltopituutta on viisasta tavoitella jos mielii osakseen rakkautta. Toinen ihminen ei ole se ainoa päämäärä, vaan kaikki ihmiset ovat päämäärän arvoisia.
Kysymys kuuluu: miten ihmiset voisivat tulla lähemmäs toisiaan, jos he eivät uskaltaisi herkistyä elämälle ja erilaisille keskinäisille törmäyskursseille?
Intiimi suhde tarkoittaa molemminpuolista kadunyli kulkemista, vastaan tulemista, kun taas tavallinen näytelmään pohjaava ihmissuhde perustuu lähinnä ruuhkaisen kadunyli huutelemiseen, usein ohjeiden huutamiseen. Hiukan kuulee mitä toinen sanoo, mutta sillä ei ole sillä tavoin merkitystä, koska asia jää niin etäiseksi. Ollaan sen verran kaukana, että toisesta ei saa mitään todellista ja intiimiä irti. Ihan sama onko huutelu rakkauden osoitusta vai herjaa. Kauas jää eikä mikään todellinen tartu.
On tietysti viisasta olla etäällä jos kaikenlainen huutelu on pelkästään herjaavaa ja tuomitsevaa, täynnä typeriä ohjeita, mutta samalla intiimit suhteet jäävät solmimatta. Ei kuule myöskään rakkauksia.

Yksi tapa olla tyhmä on jäädä välinpitämättömäksi elämälle. Vetäytyä omaan kuoreen. Hylätä lopullisesti kaikenlainen intiimi yhteys yhteiseen maailmaan. Huudella ohjeita muille ruuhkaisan tien toiselta puolelta. Olla kuuntelematta muita.
Toinen tapa on olla välinpitämätön myös omalle välinpitämättömyydelle. Tämä tarkoittaisi itsen kaksinkertaista ja samalla lopullista hylkäämistä. Se on sitä, kun ei ole enää edes vähääkään kiinnostunut mistään. Miten tyhmyys voisi alkaa parantua, jos ei edes yritä saada lisää viisautta?