Blogi - Jotakin narsismista

Narsismi on kiehtova teema, kai siksi että se lasketaan nk. "pimeisiin persoonallisuuspiirteisiin", mutta narsismilla on myös monenmoista kaikua, myös ympäröivä kulttuuri värittää narsismia sellaisilla asioilla kuin mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Kuinka rajaton ja itsekäs saa olla. Mitä ylistämme valolla ja mitä haluamme jättää pimeään.

Yksi narsismin piirteistä lienee pakkomielle löytää merkityksiä ja merkityselämää muista ihmisistä. Ja korostan pakkomiellettä. Tietysti meillä on merkityksellisiä ihmisiä elämässämme, se on hyvä, mutta pakkomielteeksi se menee kun ihminen halutaan välttämättä värittää nimenomaa vain ja ainoastaan meidän oman kokemusmaailman piirteillä. Puhutaan rajattomasta itseilmaisusta - muille ei ole tilaa - tämä ihminen väritetään minun sävyjeni mukaan. Evätään mahdollisuus ja mahdollisuuksien myötä kyky tutustua autenttiseen toiseen ilman että jokin sisällä huutaa dominoivasti "en halua, tätä minä en hänelyä tilannut, en halua tätä ihmistä". Silloin ikään kuin taklataan toinen pois ilman sen tarkempaa silmäystä. Ollaan liian herkistyneitä omalle etäännyttävälle tuomiokyvylle.

Toinen narsismin piirre on askeettisempi, se on tyhjempi, tyhjyydellä tarkoitan nk."huutavaa tyhjyyttä", ikään kuin jokin sisällä huutaisi pahaa tahtoaan, että minussa oleva kuilu (tyhjyys) on pahaa ja väärin, jolloin ihmiseltä ikään kuin puuttuu kokonaan kyky tuntea, ja josta hän sitten kokee huonoa oloa. Hän on huutavan tyhjä, tunne-elämältään askeesissa, alkaa narsistinen valitus siitä, että mikään ei voi saada häntä tuntemaan mitään, ja että se on muiden syy, niin paljon hänessä on huutavaa tyhjyyttä..Tämä luo tietysti kovaa painetta ympäröivälle maailmalle - etenkin empaattisille ijmisille - koska kukaan voi saada narsistia tuntemaan mitään autenttista. Silloin sopii kysyä "mihin minä mahdun, jos kyseessä on vain sinun tunteet tai tunteettomuutesi, sinun tyhjyytesi tai sinun kuilusi?"