Blogi - Itserakkaus

Kysymys itserakkaudesta on mielenkiintoinen. Ensin tulisi määrittää mitä on itse, sitten mitä on rakkaus. Molemmat ovat antiikkisia filosofian perinteitä kiinnostavia kysymyksiä.

Rakkauden voi ymmärtää monella tavalla. Yksi hahmottamisen tapa on hierarkisoida se ehdottomuuden mukaan.

Ehdottomin tapa nähdä rakkaus on äidin rakkaus lapseen. Se on uhrautuvinta. Lapsi saa olla vaikka konna, silti rakkaus jälkikasvuun pitää. Äiti ei ehkä hyväksy lapsensa tekoja, mutta rakkaus on pysyvää. Tämä on ehdottomuutta.

Romanttinen rakkaus ja ystävän rakkaus ovat ehdollisuudessaan pykälää alempana. Romanttinen rakkaus on tunnepitoista ja mielikuvituksella rikastettua, ystävänrakkaus lähenee jo symmetriaa. Molemmissa tapauksissa rakkauden ehto pohjaa vastavuoroisuuteen. Olisi vaikea kutsua ketään ystäväksi, jos on itse vain antavana osapuolena. Myös romantiikka pysyy kaukana, jos ei pääse toisen lähelle.

Isänmaan rakastaminen tai yhteisön rakkaus on urhrautumista jonkin yhteisen eteen. Se on ehdollista siinä mielessä, että se kysyy kokeeko ihminen aidosti kuuluvansa johonkin maahan tai laumaan? Myös maailmaa tai lähimmäistään voi rakastaa yhteisöllisesti. Mutta rakastaako yhteisö tai lähimmäinen takaisin?

Voimme siis tarkastella sitä mitä rakastaminen on ehdollisuutena, mutta mikä on se "itse" mikä rakastaa tai tulee rakastetuksi?

Mielenfilosofi Daniel Dennettin mukaan "itse" ei ole yksittäinen teatteri, mikä pyörittäisi elämää kuin filminauhaa, vaan pitää sisällään monia teattereita, mitkä aktivoituvat tietyn hierarkian myötä. Tämä tarkoittaisi yksinkertaisimmillaan sitä, että nälkäinen huomioisi maailmaa eri tavoin kuin kylläinen. Mitä kovempi nälkä, sitä vahvempi priorisointi. Mutta mikä silloin olisi se täsmällinen rakkauden kohde, mitä henkilö itsessään rakastaisi? Omaa nälkäisyyttä vai kylläisyyttä?

Jos henkilö on ehdoton käsityksissään: "minun täytyy elää askeesissa" tai "minun täytyy välittömästi tyydyttää hedonistinen haluni", silloin itsen ehdoton rakastaminen olisi mahdollista vain tietyn olemisen tavan kautta. Rakastan itseäni vain jos olen nälkäinen (askeesi), tai rakastan itseäni vain jos olen kylläinen (hedonisti).

Jos ehdollisuus on symmetrinen, silloin nälän tai kylläisyyden ei tarvitse olla ehdottomia ollakseen rakkautta, mutta kuitenkin sellaista, että ne tarjoavat vastavuoroisuutta. Askeesia ja hedonismia sietää tiettyyn pisteeseen, kunhan ne tarjoavat jotakin. Näin paasto tai pihvi molemmat olisi rakkauden osoitus itselle. Se olisi myönnytys sille, että emme ole vain askeetikkoja tai hedonisteja.

Yhteisöllisessä muodossa kylläisyys tai nälkä olisi jotakin yhteisesti erikoista, vasta sitten sitä voisi rakastaa. "Rakastan itseäni, koska olen askeesissani trendikäs". "Rakastan pihviä, koska muutkin rakastavat". Se on itsen uhraamista osaksi jotakin yhteistä.

Narsismissa henkilö tarvitsee peiliä minkä kautta rakastaa itseä. Ongelmaksi asia kääntyy, jos katse ei irtoa peilistä. Henkilö tulee riippuvaiseksi ja samalla haavoittuvaiseksi kuvajaisestaan. Kylläisyyteen rakastunut jää jumiin hedonismiin, eikä askeettinen pääse irti paastoamisesta. Riutuminen alkaa eikä aikaa tai huomiota likene muille. Itsestä tulee loputtoman tuijotuksen projekti, eikä mikään rakkaus saa päätä kääntymään.

Narsismin ylittävää rakkautta voisi kuvailla käsitteelliset ilmiöt ylittäväksi voimaksi. Se on tasainen virta, mikä ei muutu tai vaihtele. Sisäinen epäitsekäs suuntavaisto. Silloin askeesi tai hedonismi ovat vain asioita, mitä ihminen elämässään kohtaa. Jotakin vähemmän pysyvää.

Inspiroitunut rakkaus kuvaa intoa ja elämänasenteellista iloa, mitä kokemukset ja oivallukset kylläisyydestä ja askeesista herättää.

Ihmisrakkaus tarkoittaa yhteisöllistä ja henkilökohtaista vuorovaikutusta, mitä käsityksemme ehdollisuudesta ja symmetriasta toisiimme nähden ovat. "Rakastan sinua oudosta askeesista tai paisuvasta hedonismista huolimatta."

***

Rakkauden voi siis tulkita perusasenteeksi, eikä vain yhdeksi psykologiseksi tilaksi - se on lämmin suhde omaan olemassaoloon. Mutta rakastaako ihminen silloin itseään vai elämää yleensä?