Blogi - Intuitio ja järki
Kotisuomen liikennesäännöt ovat tuttuja ja autojen liikkeet kiinni selkärangassa. Hyvä kuljettaja osaa "ennustaa" mitä tulevan pitää, mikä kaista vetää, mikä auto tekee mitäkin. Tätä taitoa kutsumme intuitioksi.
Intuitio säästää meiltä jatkuvan päättelyn vaivan, vaikka joissain henkisissä piireissä termi onkin saanut lähes maagiset mittasuhteet.
Intuitio on vahvimmillaan, kun asiat ovat jo entuudestaan tuttuja; kuljettaja on jo oppinut liikennesääntöjä ja ajokokemustakin löytyy. Intuitio kehittyy tekemisen taustalla.
Kyproksen vasemmanpuoleinen liikenne aiheuttaa suomalaiselle päänvaivaa. Autot eivät sittenkään tule sieltä mistä niiden aavistaisi tulevan. Joutuu tietoisesti päättelemään mitä ympärillä tapahtuu, mistä päin autoja tulee.. Intuitio ei enää palvele tuttuun tapaan, vaan ajattelu joutuu rasitukseen.
Ajattelu rasittuu myös, jos joutuu liikenteen lisäksi päättelemään jatkuvasti matkaseuransa mielenliikkeitä ja varautumaan hänen oikkuihinsa. Asiaa voi pohtia tekemällä eron ennakoimisen ja luottamuksen välille:
sanotaan että juoppo on luotettava, koska juoppo juo varmasti. Pakkomielteiset ja addiktoituneet ihmiset voivat toki olla käytökseltään hyvinkin ennakoitavia, mutta eivät välttämättä luotettavia. Addiktin seurassa ei voi olla varma valitseeko hän suklaamunkin vai sinut.
Luotettava matkakumppani taas voi olla ihmisenä hyvinkin spontaani ja luova - ja haluta valita sinut.
Tässä merkityksessä luottamus ei ole sitä, että toinen tekee mitä käsketään, vaan toinen tekee minkä itse arvioi oikeaksi.
Symbolisesti ajateltuna liikennessäännöt edustavat sitä yhteistä järjestystä, mikä turvaa ennakoittavan elämän ja liikkuvuuden. Liikenteestä ei tulisi mitään, jos kaikki ajaisivat kaaottisesti miten itse haluaisivat ja mitä oikeaksi kokevat. Tarvitsemme sääntöjä, jotka puolestaan rakentavat intuitioita.
Suomessa opittu liikenne-intuitio palvelee minua paremmin Suomessa kuin Kyproksella.
Huomioitavaa on, että Kyproksen liikennejärjestys todella on erilainen kuin Suomessa, mutta se on silti toimiva järjestys. Aivan kuten eri kulttuureissa elävät ihmiset toimivat oman kulttuurinsa silmissä järkevästi.
Uutta intuitiota korjaavaa järkeä opitaan kulttuurien yhteentörmäyksissä. Pitäisi vain osata päätellä, minkälaiset törmäykset korjaavat intuitioita ja mihin suuntaan.

