Blogi - Ilmeistä

Yksiä epävakaan persoonallisuuden ongelmia on poikkeuskyky tulkita hirmuteholla kasvojen ilmeitä. Jatkuva vastapuolen tunneanalyysi ja siihen mukautuminen sekoittaa mieltä, mikä voi olla alitajuista ja siten tahatonta, mutta joka tapauksessa sekoilua. Pahempaa on, jos sosiaalinen käsitys itsestä rakentuu sen myötä. Jos jokainen viha tai jokainen ilo herättää kysymyksen: aiheutanko minä sen. Tämä dynamiikka on myös yksi orjuutuksen tapa.

Terveen ihmisen mallissa jokainen ymmärtää olevansa vastuussa tunteistaan, mutta varsinkin tänään tunteet ovat ladattu usein syyllistävällä moraalisella narratiivilla. Kun katsoo Israelissa tapahtuvia kidutusvideoita, väki tulkitsee sen oikeutuksen politiikantajunsa läpi. Mitään humanismia ei ole istutettu, koska se puuttuu telkkareista ja TikTokeista.

Persoonallissuushäiriöiden etiologia eli "syy- ja seurausoppi" ei tietenkään ole ihan edellisen kaltaista, tai muutenkaan yksiselitteistä, joten vaikea sanoa yleispätevästi miksi ihminen on millainen on. Joskus kyseessä on potilaan oma temperamentti, joskus lapsuuden kokemukset. Pahimmillaan nämä kaksi yhdistyy ja periytyy ja toistuu. Puhumattakaan että tutkimusmetodeja ja tarkastelutapoja on useita. Tietoa onkin hyvä selvittää nimenomaa henkilökohtaista auttamista varten - on eroa yrittääkö säätää potilaan temperamenttia vai ympäristöä. Pelkkä päähän taputus ja "toksisten ihmisten" hätistely olisi liian naiivia.
Päihteiset vanhemmat ja oma päihteiden käyttö pahentaa luonnollisesti asiaa kuin asiaa, elleivät peräti rakenna ja orkestroi hommaa, mutta päihteet tuppaavat hävettämään ja tekemään ihmisestä mahtipontisen. Niistä ei puhuta. Vakaata vaikuttavaa keskustelua niiden luonteesta sopii vain toivoa.

Voi siis ajatella, että kaikenlainen tunnekylmyys itseasiassa suojaa epävakaudelta. Tämä on huono uutinen empatiaan rakastuneille. Empaattinen henkilö on tunteikas, vaihteleva, kun taas tunnekylmä on vakaa eikä pahemmin ailahtele. Näiden välillä kun valitsee, valitsee samalla eläväisen ja pysähtyneen väliltä.
Elämässä ei taida olla yhtä oikeaa voittostrategiaa. Ei tunnekylmille, eikä empaatikoille. Upeinta mitä on, on löytää ihmisiä jotka ovat hyviä.

Tunnekylmyys sopii tietysti suomalaisten rakastamaan tyyneen moraaliin. Suomalainen on jylhä ja rehellinen, ainakin omissa kuvissaan, ja ainakin niin kauan kun on aihetta nostalgiaan. Suomalainen elää turhan usein menneissä mielikuvissa ja suomalaisuuden suurissa tarinoissa. Eikä mistään uudesta ja paremmasta parane unelmoida - mitä sitä tulevaisuuteen katsomaan, tosi suomalainen kun ne muistaa eiliset paremmat päivät Ja eilinen mahti palaa aina kunhan saa viinaa. Todellinen suomalainen katsoo menneisyyteen ja löytää terapiansa sieltä - menneistä voitonhetkistä. Lopultakin nostalgia on vain menneisyyteen suuntaavaa unelmoimosta - yhtä todellista.