Blogi - Hyöty

Hyöty ja egoismi

Egoismilla ja hyödyllä tarkoitan sitä, kun kaiken pitäisi olla hyödyllistä vain omalle lompakolle, vain omalle maineelle, vain omalle keholle, vain omille ystävyyssuhteille, vain omalle seksielämälle etc.
Äärimmilleen viety egoismi tarkoittaa kaikki_mulle_heti_nyt-meininkiä, koska egoisti haluaa omistaa myös ajan. Tällainen egoismi on vastakohta tunnetulle sivistykselle, koska sivistyksellä tarkoitetaan nimenomaa viipymistä - kykyä pysähtyä, tarkastella, tutkia, vertailla ja keskustella.
Hyöty on myös vähemmän kuin asian todellinen arvo. Esimerkiksi leipä on nälkäiselle todellinen arvo, syöminen on arvokasta silloin kun sinulla on leipä - syöminen on silloin myös viisautta kun sinulla on nälkä (muuten kuolisit nälkään) - näin ollen hyödyllä voidaan tarkoittaa sitä elämänasennetta, mikä tuo leivän pöytään.
Entä onko hyödyllisempää viljellä itse, vai antaa robotin viljellä? "Otsa hiessä sinun on leipäsi ansaittava", kuten kirjassa sanotaan. Mutta kuinka pitkälle on hyödyllistä ajatella niin? Loppuunpalaminen ei enää hyödytä itseä, eikä loppuun palanut ihminen rakenna hyödyllisiä robotteja. 

Toisaalta myös epäitsekkyys voi olla yhtä lailla raskasta ja hyödytöntä. Epäitsekäs on itsekäs, mutta käänteisellä tavalla. Pääpunaisena autetaan muita eikä kiinnitetä mitään huomiota itseen. Ääritapauksessa kaikki hyöty kohdistetaan ja tarjotaan epäitsekkäästi vain muille. Käytännössä se mitä siinä tapahtuu, on, että epäitsekäs itsekkäästi päättää mihin epäitsekkyytensä käyttää. Tämän ehtona tietysti on, että ajattelemme ihmisten olevan täysin vapaita ja kypsä - sekä tarpeeksi sivistyneitä - tekemään itsenäisiä päätöksiä. Esimerkiksi lapsi voi kokea olevansa mielivallan uhri jos hän joutuu vanhemman painostuksesta siivoamaan omat jälkensä, mutta myös epäitsekäs voi kokea olevansa mielivallan uhri, jos hän ei tavoita muita vaihtoehtoja kuin hyödyn antamista muille.
Mitä hyötyä - moraalista, sosiaalista, psykologista - ihminen hakee, jos hän on pelkästään hyödyksi muille eikä koskaan itselleen? (Elämän) tarkoituksella tarkoitetaan kykyä siivota silloin kun jotakin siivottavaa on. Ei tarkoituksetonta siivoamista. 

Hyöty, henkisyys ja järki

1000-luvulla elänyt munkki Bernhard Clairvaux’laisen pohti asiaa näin: itsekkyydestä tulee epäitsekkyyttä vasta kun se laajenee. Eli ensin happinaamari itselle, sitten vasta muille, kuten lentokoneessa sanotaan. Ongelmia syntyy jos kaikilla muilla on maskit paitsi kipparilla. Lentokone kaartaa iloisesti päin vuorta.
Helvetin kuvataan olevan yksi iso soppakulho, jossa ihmisillä on ylipitkät lusikkakädet, mitkä eivät yllä suuhun asti. Toisin sanoen helvetissä riudutaan ja kuollaan nälkään soppakulhon ääreen. Ruokaa on mutta kukaan ei saa sitä suuhunsa. Taivaassa on sama tilanne, mutta päinvastoin, taivaassa on tiedon valoa, ihmiset ruokkivat toinen toistaan, mutta puhutaanko silloinkin avuttomuudesta? Taivaassa kukaan ei kykenisi auttamaan itseään, vaan ja vain pelkästään muita. Eikö sekin ole orjuutta? Ihminen olisi pakotettuna auttamaan muita?

Siitä ollaan usein samaa mieltä että hyödyn on oltava ymmärrettävissä. Se on myös oma keskeinen väitteeni minkä tahdon hyödyn käsitteestä esittää. Kun pohdimme hyödyn etiikkaa eli utilitarismia, törmäämme väistämättä kysymykseen: mitä lopulta ymmärrämme asioiden hyödyistä? Pelkät kausaalit syy- ja seuraussuhteet? Missä määrin yleensä ymmärrän esimerkiksi kahvin suoria ja epäsuoria hyötyjä ja haittoja itseeni, ympäristööni ja markkinatalouteen?
Ihmisen tragediana on loputon viisauden kaipuu ja siitä muodostuva väistämätön rajallinen suhteellisuudentaju: ihminen ei vain kerta kaikkiaan ymmärrä tilannettaan tarpeeksi, eikä totuuden paljastuminen lohduta mieltä. Toisin sanoen kahvin haitat tajutaan luultavasti vasta kun on liian myöhäistä, ja toisaalta sitä ei ehkä koskaan opi voisiko siitä olla jotakin hyötyä.
Kahvi piristää. Sen moni tietää, mutta onko ihmisessä viisautta toimia silloin kun olo on pirteä? Pirteänä sitä saattaa pohtii kaikenlaista kummaa, varsinkin yöllä. Olivatko ne elämän nolot tilanteet lopultakaan niin hyödyllisiä? Onko mitenkään hyödyllistä vatvoa niitä toistuvasti pitkät illat?
Kysymys hyödyn lopullisesta merkityksestä on arvoitus, ja se kuuluu sisäisen sivistyksemme piiriin: millaista elämää elän? Uskonko millaisiin kahvin seurauksiin? Uskolla on merkittävä rooli elämänlaadussa, toisaalta tietäminen on viisautta. Mene ja tiedä.

Hyöty ja huomio

Usein tajuamme asioiden hyödyt vain sen kautta, mihin huomiomme milloinkin keskittyy. Tajuamme asioiden välisiä suhteita vain rajallisesti. Kiinnitämme huomion kukan siemeen tai kukkaan, mutta emme ikinä pääse kiinni siihen, mikä kaikki lopulta tekee siemenestä kukan. Emme näe siemenen ilon aikoja, emme myrskyjä. Siemen saa ravinteensa maasta ja lopulta puhkeaa kukkaansa. Siemenessä on jotakin joka saa sitä pyrkimään puhkemaan kukaan, ja kukassa on kaikki se, mitä siemen on joskus kokenut. Mutta kausaliteetti itse - eli syy ja seuraussuhde - on ongelmallinen. Joskus päättyy tämäkin ilo, seuraava ikävä on jo alkamassa - mitä hyötyä mistään on isomassa kuvassa?
Luonnontieteilijä voi opettaa uskovaiselle, että salama sytyttää puun tai että lääkäri parantaa ihmisiä, mutta uskovainen (tai Spinoza) vastaa että luonto on Jumala. Kaikki on Jumalasta.

Tulisiko metsät kaataa taloiksi ja eläimet valjastaa vain ihmisen palvelukseen? Aika dystopinen ajatus. Kysymys itsessään paljastaa kuitenkin jotakin rehellistä: kaikkea ei voi valjastaa täydelliseen hyötykäyttöön. Ei vaikka miten kiukuttelisi. Hyöty on väistämättä rajallista.
Tässä kohtaa tieteilijät innostuvat, koska vihdoinkin rajatuista todennäköisyyslaskelmista on jotakin hyötyä. Siinä missä perinteinen kyntäjä hyötyy hevosen työpanoksesta, nälkäinen hyötyy hevosen lihasta. Yhden hevosen tarjoama hyöty ei siis riitä, eikä se voi olla kahdelle samanaikainen. Pitäisikö siis laskelmoida millainen viljely ruokkisi molemmat mahdollisimman hyvin? Vai tulisko ottaa koko maailman tarpeet huomioon?
Hyödyn täytyy olla älyllisesti kohdistettua ja todettua. Tässä mielessä kaikki hyödyllinen tavoittaa ensimmäisenä nimenomaa ihmisen henkilökohtaisen psykologian - sen millaisessa mielenmaailmassa hän elää - vasta sitten kaikki muut ihmiset. Toisin sanoen luonnontieteilijöidenkin innostus on ennenaikaista - kaikki on lopultakin henkistä aivotyötä, joka on sidottu ihmisyyden muihin prosesseihin, eikä pelkkään hyödyntavoitteluun. Psykologisesti voisi esittää, että esimerkiksi ilo tunteena on pohjimmiltaan hyödytöntä, mutta harva haluaa elää ilman iloa. Runoista ei saa rahaa, mutta niitä on ilo kirjoittaa. Ilman iloa elämä olisi vain mekaanista suoritusta ja riskien minimointia. Tämäkin täytyy huomioida kun pohdimme holistisia hyötyjä.
Matemaattisesti emme voi hyödyntää kaikkea kaikella mahdollisella tavalla kaikenaikaa, vaikka tehokkuusajattelustamme siitä innostummekin. Toisin sanoen elämä on muutakin kuin riskien minimointia. Se on ylitsevuotavaa paljoutta. Kaikki työ ei ole iloista ja jotkut riskit toteutuvat itseämme vastaan. Hyvä uutinen on, että luonto ja sen miljardit eri lait ovat kaiken aikaa kaikkialla, eikä pelkästään ihmisessä tai ihmisen psykologiassa. Omaan psykologiaamme voimme vaikuttaa. Siksi pitkäjänteisyys ja hyödyn priorisointi on väistämätön osa sekä henkistä että fyysistä kohtaloamme. Arvioimme riskejä, ja taistelemme niitä vastaan. Saamme iloa ja hyötyä.

Hyöty ja sivistys

Sivistys ja priorisointi aiheuttavat ongelmanratkaisun pitkittämistä siinä missä nälkä ajaa ihmistä syömään. Kokonaisia sotia ja voimapoliittisia järjestelmiä syntyy nimenomaa sen perusteella kuka saa syödä ja mitä. Saanko iloita seksikumppanista vai iloitsenko Jumalaa jossakin luostarissa? Missä määrin moralismi on hyödyllistä esimerkiksi poljettuja naisia kohtaan?
Sama homma kun vetäisi kännit: kun vetää kännit kaikki portit aukeaa, pää on täynnä iloa ja ideoita, silti harvempi asioista toteutuu, varsinkin mitä enemmän kännissä ollaan - kännissä johdonmukaisuus menetetään, tilannetaju karkaa ja riskienarviointi on heikkoa. Ihminen ei ole silloin psykologisesa vireessä. Ajanmyötä myös fyysinen johdonmukaisuus tekee häränpyllyä ja hyödystä tuleekin tarve: siinä missä juoppo vielä iloitsee viinasta, alkkis jo tarvitsee viinaa. Juo elääkseen ja elää juodakseen. Kyseessä on kaksi eri maailmaa. Molemmat hyötyvät viinasta mutta eri tavalla. Viinasta hyötyvä alkoholisti menettää yhä enemmän kykyään hyötyä muista asioista, kuten lenkkeilyn ilosta, hyvän ruuan ilosta, ystävyyden ilosta, siinä missä juopolla on vielä hauskaa. Synkäksi menee kun viina on ainoa ilonlähde. Masentuneelle alkoholistille mikään ei tuo iloa, ei edes viina. Eikä mihinkään muuhun edes pyritä. Sivistys katoaa.

Kovasti egoistinen ihminen näkee asiat pelkästään hyödyn kautta. Hyödystä tulee hänelle jotakin tärkeää. Egoistin maailmassaan kaikki on punnittavissa siten mitä hyötyä asioista ja ihmisistä nimenomaa hänelle on. Egoistinen ihminen on itsekeskeinen varsinkin ajattelussaan. Toiminnallisesti hän voi olla hyvinkin laiska. Esimerkiksi diktatuuri ei ole itsekeskeiselle ihmiselle hyvä juttu, jos kuuluu sorrettujen joukkoon. Miten voisi toteuttaa itsekeskeisyyttään jos siihen ei ole mahdollisuuksia? Mutta laiska egoistinen diktaattori voi olla hyvä asia, jos hän ei jaksa laiskuuttaan sortaa. Egoismi voi olla paheellista hyvällä lopputuloksella - toisin sanoen laiskuus voi olla hyödyksi - jos esimerkiksi diktatuuriset rakenteet sallivat sorron mutta kukaan ei varsinaisesti jaksaisi sortaa. Vanhempi voi olla lapselleen egoistinen diktaattori.

Hyöty ja arki

Hyötyä voi tulkita myös numeroina kuten tieteessä ja talouselämässä tehdään. Paljon rahaa tarkoittaa hyvää ja hyödyllistä, rahalla saa paljon ja kaikkea, vähän rahaa huonompi juttu, sillä ei saa juuri mitään. Juoppo hyötyy rahasta ja ryyppää siten terveytensä. Törkeän rikas menettää elämäntarkoituksensa ja elää vain elämyksille. Molemmat kadottavat ilonsa ja merkitykset. Hyödyllistä?
Tieteessä numerot symboloivat faktoja. Taloustietelijä näkee että työttömät ihmiset ovat vähemmän hyödyksi yhteiskunnallisella tasolla, vaikka käytännön hyöty on eri asia. Joskus ihminen on enemmän hyödyksi kotonaan kuin töissä. Laiska kotidiktaattori voi tehdä sen, että kukaan omantalouden sisäpiirissä ei hyödy mitään, mutta yhteiskunta ilakoi kun on niin kuuliaisia veronmaksajia.

Ymmärtääkö esimerkiksi kissa että silittäminen parantaa hänen kokonaisvaltaista elämänlaatuaan ja siten ehkä pitkittää elämää? Kissa tuskin tietää kuolevansa joskus, joten hän tuskin osaa asiaa sillä tavoin laskelmoida saati vertailla elämänpituuksina. Kissalle silitys ei ole laskelmoitu hyöty vaan välitön ja ehkä jopa toivottu onni. Kissa ei siis erittele hyötyä irti onnesta sinänsä, koska erittely kuuluu ihmiselle tyypillisen ajattelun piiriin, mutta yllättävän näppärästi kissa tietää miten toimia kun se yrittää pyytää silityksiä. Toisin sanoen kissa osaa kyllä pyrkiä hyötyyn. Ihminen on kissalle hyödyllinen ja siksi kissa on onnellinen - vaikka ei onneaan laajalla tavalla tajuakkaan. Vai pitäisikö puhua rakkaudesta lemmikkejä kohtaan - kissan rakkaudesta elämää kohtaan?
En usko että kissa ymmärtää sillä tavoin hyötyvänsä ihmisestä, kun taas ihminen voi nähdä itsensä hyötynä kissalle. Rakkaus taas on suurempi ja vähemmän selkeä kuvio.
Yhtä vähän taapero ymmärtää hyötyvänsä vanhemmistaan. Taaperon toimintaa ohjaa psykologian lait: uhma, ikävä ja onni. Aikuiset taas sekoilevat järkeilyjensä ja tunteilujensa ristipaineessa ja yrittävät olla jotenkin hyödyksi.