Blogi - Hetkittäisiä välähdyksiä
Sillä on eroa miksi kirjoittaa, ja kenelle kirjoittaa. Ensimmäiseen kysymykseen en tiedä enkä edes halua tietää vastausta. Sitä kirjoittaa koska haluaa kirjoittaa. Jälkimmäinen kysymys on kai pelkkä puhdas valinta.
Mielestäni on hyvin sanottu, että viholliselle ei kannata omistaa mitään, ei edes roskaa. Mitä sitä siis vihollisille kirjoittamaan.
Lähdimme keskiviikkona ajamaan hieman ennen kymmentä illalla, ja päädyimme Kilpisjärvelle noin neljän aikaa torstai-iltapäivällä, eli samaan aikaan kun huoneet virallisesti annetaan. Täsmällinen ajoitus. Kotoa lähtiessä tiesimme vain suurpiirteisen suunnan, että ajaisimme käsivarteen, mutta aikataulusta ei ollut tietoa.
Olen luopunut hampaat irvessä ajamisesta, enkä jaksa enää myöskään teeskennellä että jaksaisin pyöritellä rattia loputtomiin. Tuumin että jos Jyväskylän kohdalla jo väsyttää, jäädään sinne. Jyväskylästä jaksoi kuitenkin hyvin vielä Ouluun asti, ja Iin kohdalla alkoikin jo aurinko nousemaan, joten oli luonteva jatkaa. Loppumatka sujui kuin siivillä Lapin pitkillä sohjoisilla erämaateillä. Lopputuloksena oltiin juuri siellä missä pitikin siihen aikaan kuin piti. Saatiin myös hyvä huone.
En tiedä mikä on järkevin tapa matkustaa. Hyvin suunniteltuna vai täysin suunnittelemattomasti. Tiedetty vai tietämätön. Yleensä luulen että ihminen rakastuu omaan järkeilyynsä usein täysin ilman perusteita. Pidättäytyy tietyssä ratkaisussa, vaikka ei olisi koskaan verrannut sitä toisenlaiseen ratkaisuun. Näin tehtynä huonokin matka ehkä järkeillään hyväksi, tai hyvä matka huonoksi, samalla tavoin kuin parisuhteita analysoidaan sen kautta millaisessa ei ole koskaan ollut. Tilanteita verrataan johonkin sellaiseen mistä ei ole kokemusta. Oikeastaan tässä kiteytyykin "järkeilyn" egoistinen voima. Ihminen päättää jotakin niin lujasti, että torpedoi jopa omat selkeät havainnot. Huonokin elämä ja sen ihmissuhteet käännettään hyväksi "voitonstrategiaksi".
Tämä on jo kuudes syysmatka vaimoni kanssa samalla konseptilla, eli ilman selkeää määränpäätä, ja jokainen reissu on aina ollut onnistunut. Seura sen tekee. Puitteet ovat mitä ovat. Yleensä hyvät.
Joskus tajuaa välähdyksenomaisesti mitä nimenomaa ei kuuluisi tehdä. Jos on toimimassa väärällä tavalla, kuten kirjoittamassa väärälle kohderyhmälle, niin jokin välähdys sanoo että älä. Jokin välähtää ja saa miettimään uudemman kerran. Nämä reissut kirkastavat tätä mentaliteettia. Näillä reissuilla oivaltaa asioita mitä ei kuulu tehdä.
Välähdyksenomaisuus on jotakin herkkää ja itsestä kumpuavaa, se haastaa järkeilyn loppumattomalta tuntuvaa maailmaa ja taipumusta suunnitella kaikki etukäteen ja valmiiksi. Välähdys on kuin ikkuna lähelle, siihen mitä on, ja mitä on tekemässä.
En sano että kauaskatseisuus olisi huonoa, mutta lähellekin täytyy nähdä. Havainnoida. Enkä puhu nyt läsnäolosta, totta kai kuuluu olla läsnä, mutta läsnäolo ja järkeily ovat kaksi eri maailmaa. Ihminen voi olla läsnä ja järkeillä siinä samalla.
Tätä kirjoittaessani valmistaudun aamupalaan. Sitten aamusauna ja luultavasti rauhaisa aamupäivätee. Sitten autoon ja takaisin tienpäälle.
Näiden yhteisreissujen paras anti on siinä mikä on lähellä, siinä mitä jo on, vastapelurina kauaskatseisuuteen pyrkivä järki, joka etsii ja haluaisi jo olla jossakin muualla tekemässä jotakin muuta.
En tietenkään väitä ettenkö tahtoisi pysyä yhdessä paikassa, esimerkiksi sellaisessa jonka jo tiedän ja jonka kulkua osaan ennustaa, kuten arkirutiini tai tarkasti suunniteltu lomareissu, ja elää siten myös täydessä läsnäolossa, mutta väitän että lähelleen näkee parhaiten silloin, kun harjoittaa tietämättömyyttä vaikka järkeilläkin pitäisi. Silloin kun ei sotke uusia tuoreita havaintoja vanhoilla pyrkimyksillä ja mielen laukalla. Näin syntyy tarvittava paine ja jännite joka pitää samaan aikaan sekä paikalla että liikkeessä.