Blogi - Helvetissä on vain typeriä oletuksia

Otsikon mukainen helvetti on helppo kuvitella. Ihmisiä pörräämässä ympärillä kukin omassa kuplassaan, ja kaikki kujalla kaikesta, siis kujalla - tietämättömiä - omista ja toistensa toimista ja kuulumisista. Ei mitään "yhteistä todellisuuskäsitystä", ei yhteistä suuntaa, ainoastaan omia vahvoja luuloja siitä miten asiat ovat, ja mihin suuntaan asioita pitäisi viedä. Kaikki ulkopuolisina toisilleen. Ei tarkentavia kysymyksiä, ei kysymyksiä lainkaan. Mitään jatkumoa ei synny. Kaikki samanlaista joka päivä - ihmiset ja heidän mielikuvituksensa.

Eikä helvetissä kukaan ole mitään. Ihmisillä on vain typeriä ennakkokäsityksiä itsestään, omasta arvostaan ja arvottomuudestaan, ja varsinkin muista ihmisistä. Typeryydellä tarkoitan ahdasmielistä ja solvaavaa mielenlaatua, joka ei vain ymmärrä. On vain yksi yhteinen iso narratiivi mihin nojata. Velvollisuudentunto omasta yhteiskunnallisesta roolista on ylikorostunutta, itse on korkeammalla ja tärkeämpänä kuin muut, oma duuni tietysti poikkeuksellisen tärkeä, ja näkemys siitä mitä olemme ihmisinä aliymmärrettyä. Ihmisen arvo on olla samaa kasettinauhaa toistava robotti. Eikä kukaan anna tunnustusta mistään, ei mitään profiittia kompetenssista, eikä kukaan tiedäkkään toistensa töistä tai toisistaan mitään. Asioita ja tilanteita vain luullaan, ja väki sitten ponnistelee ja raataa omien ahtaiden luulojensa varassa, rakentaa uuden huomisen vanhojen kuluneiden uskomustensa varaan.

Summa summarum - helvetti on sekaisin kuin jokisen eväät. Ihmisistä tai asioista ei ota mitään selvää, mikään ei muutu paremmaksi, siis oikeasti paremmaksi, paitsi että kyllä ihminen selvää saa ja maailmakin paranee, mutta koska ennakkoluulo on nimenomaa sokeaa uskoa siihen että tietää, ihminen vain tietää vinoutuneesru. Helvetissä ihminen siis on varma siitä että tietää, hän tietää miten huonoa ja surkeaa kaikki on, vaikka tieto ei vastaisi mitään totuutta. Tunne jyrää järjen, ja järki tunteen.
Helvetissä tiedetään asioista sillä itsevarmuudella minkä vain täydellinen tietämättömyys ihmiseen iskostaa.

Totta kai ihmisellä pitää olla tietoa - niin sisäistä kuin ulkoistakin tietoa - täytyy olla asioita johon luottaa ja jonka päälle rakentaa, se on ainoa mahdollisuus navigoida elämässä, täytyy olla hyvä käsitys esimerkiksi omasta työnkuvasta ja rakkauselämästä, täytyy olla johdonmukaista ymmärrystä menneisyydestä ja tulevaisuudesta, koska muuten elämässä on mahdotonta navigoida, välttää vanhoja virheitä, muutenhan ihmisyys olisi pelkkää psykoottista ja skitsofreenista aivotilaa, ei edes eilisen toistoa vaan täyttä kaaosta, mutta pointsina on, että kaikki kuitenkin virtaa ja liikkuu. Niin muistot kuin usko tulevaisuuteenkin. Siinä kupletin juoni. Elämä on dynaamista, se on elämistä, kun taas helvetissä kaikki on kuollutta ja pysähtynyttä, etenkin seksi, syntymän vastakohta. Ei ole vapautta, on vain tuttu vankila. Ei ole intersubjektiivisia asioita, on vain subjektiivisuuden raskas pysähtynut ankkuri, eikä kukaan opi toisistaan mitään.

Helvetillä tarkoitan tietysti kuvainnollista pahaa, huonoa, ikävää ja julmaa paikkaa tai mielentilaa. Ystävät ja rakkaat tietävät usein parhaiten onko eläminen turhaa - ihmisestä kun tulee niin kovin usein oman piirinsä kaltainen - ja se jos jokin voi olla sementtiä - paikallaan pitävä voima.