Blogi - Filosofian sotkut

Kukaan ei hallitse filosofiaa.

Ensinnäkin ajatus on mitä on. Mahdotonta jäljitellä sen alkuperää ja todeta: olet tässä! Ehkä ajatus kumpuaa jostain alitajunnan muisteloista, joskus se on vain summittainen havainto maailmasta. Luultavasti sekoitus molempia.
Ajatus on siten jo itsessään hallitsematonta, koska emme tiedä varmuudella sen alkuperää. Mielen filosofi Daniel Dennetin ja hänen käsittelemiensä tutkimustulosten mukaan ajattelu ei ole vain yksi mielen teatteri, missä ihminen tulkitsee elämää, vaan lukuisia teattereita, jotka priorisoituvat eri asemiin. Priorisointi voi tarjota hallinnan tunteen, mutta se ei poista ajatuksen lopullista jäljittelemättömyyttä.

Filodofiaa yritetään hallita sen omilla työkaluilla, mutta huonolla menestyksellä:
Ajattelun kasvava ja kutistava rytmi voidaan havainnoida seuraavasti: ihminen näkee makkaran, lintu makkaran päälle kipuavan hämähäkin. Tieto linnun havainnoista kasvattaa omaa näköalaa. Silti kyseessä on vain yksi rajallinen käsitys asiantiloista. Mikään määrä tietoa ei poista lopullista tietämättömyyttä. Minä elän omaa elämääni, lintu omaansa. Tiedämme asioita eri tavalla. Olemme myös tietämättömiä persoonallisesti. Ja juuri tuohon tietämättömyyden tilaan halutaan iskeä ja ottaa haltuun. Jos emme osaa suojella filosofiaamme sen omilla käsitteillä, meille kerrotaan käsittein mitä filosofia on. Joko otamme tiedon vastaan tietona, tai uskomme edelleen tietämättömyyden mahdollisuuteen. Se kuka lopultakin hallitsee filosofiaa jää mysteeriksi.

Tiedämme makkaran ja tiedämme hämähäkin. Maailmankuvamme täyttyy näiden tietojen myötä. Ajatuksissa virtaa jatkuvasti erilaisista tiedon ja kokemuksen virtauksista. Eri kysymys kuuluu: kuinka tarkasti kaappaamme ympäröivät tapahtumat ja sisäiset mielen liikkeet käsitteelliseen muotoon ja tarkasteluun? Miten lopullisesti ajatuksen rakenne syntyy ja katoaa, jos emme löydä sille sanoja tai muotoa?
Samassa mielessä tietämättömyys ei vaikuta kokemusmaailmaamme mitenkään rajoittavasti, vaan nimenomaa luonteellisesti - tieto liikuttaa meidän huomiokykyämme, mutta se ei koskaan ylety tietämättömyyteen saakka. Tietäminen ei syrjäytä tietämättömyyttä. Huomiokyvyn liike saa enemmän liikkumatilaa, mutta ei rajattomasti. Runsas tieto lisää kokemuksemme vapautta, mutta maailma ei silti paljasta salaisuuttaan. Samassa mielessä voidaan kysyä, miten kukaan voisi hallita filosofiaa tiedolla? Tieto ei palaudu siihen tietämättömyyteen, mistä filosofia ja käsitteellinen järjestys yhä uudestaan ponnistaa. Vähintään emme saa koskaan kuulla, jos niin tapahtuu. Tietämätöntä ei voi tietää. Palaamme lähtöruutuun yhä uudelleen ja uudelleen: ilman tietämättömyydestä kumpuavaa kysymystä ei olisi filosofiaa.

Filosofian luonteesta on riidelty läpi sen historian. Kuka on filosofi? Kuka saa filosofoida? Sanalla sanoen kuka hallitsee filosofiaa?
Huipulle päässeet ovat antaneet filosofialle yleisen muodon. Intensiivisesti ajatteluun omistautuneet Nietzsche, Wittgenstein ja Foucault veivät asiansa jopa niinkin pitkälle, että henkinen romahdus oli jo läsnä. Silti filosofia ei jäänyt heidän hallittavakseen. Akateeminen maailma ei tätä valuvikaa korjaa, ja miksi korjaisi. Yksi näkee filosofian kielianalyyttisena ratkaisuna kysymysten asetteluun, toinen selkeytenä. Huipulla ja näkyvillä nämä ovat helppo mieltää ainoiksi filosofian muodoiksi, mutta arkitodellisuus kertoo muuta. Aina jää jokin arkinen tietämättömyyden rako, mistä filosofia ponnistaa.

Filosofian luonne on avoin, enkä usko että kukaan voisi tavoittaa omaa filosofiaansa mitenkään ennalta käskettynä tai lopullisesti. Filosofiaa tajuaa parhaiten, kun elämä itsessään kutsuu pohtimaan. Silloin hallinta on yhteistä - jaettua. Minä ajattelemassa maailmaa, mistä ajatukset ovat peräisin. Maailma herättää ajatuksia ja me ajattelemme. Eikä toisin päin - maailma syntyy, koska hallitsemme ajattelun.