Blogi - Autonomia

Onko autonomiasta mitään uutta sanottavaa? Mietin tätä kun kirosin tekoälyn tapaa antaa palautetta alkoholismia käsittelevästä blogipostauksesta. Teksti oli hänen mielestään joko liian pinnallista tai sitten vaadittiin enemmän tiedettä ja lähteitä. Mikään ei tekoälylle riitä. Onnea vain teille sokeat tekoälyn ystävät, ehkä saatte siitä loogisen ratkaisun epähenkevään elämäänne.

Sen me tiedämme että alkoholismista tietää eniten alkoholisti itse, eikä tekoäly. Alkoholisti elää alkoholismia. Kokemus on silloin intensiivinen ja sisältää kattavasti eri tasoja. Kokenut alkoholisti on elänyt alkoholistin alku-, keski-, ja loppuvaiheet joten informaatiotakin on kertynyt. Alkoholisti tiedostaa eli tietää koko ajan sen, mitä alkoholismi on, kieltää hän sairautensa tai ei. Siis kokoajan. Se on jatkuvaa. Siksi alkoholisti tietää eniten (tai intensiivisimmin, ajallisesti ja läsnäolevasti pisimpään, koska hänen tiedoisuudessaan alkoholismi on 24/7).

Jos kahta alkoholistia vertaa keskenään, ovat tiedot ja sen intesiteetti myös luonnollisesti erilaiset.

Alkoholismin hoitamisesta tietävät eniten hyvää tulosta tekevät klinikat. He ymmärtävät prosessin käytännönläheisesti. Heille alkoholismin tietäminen suuntautuu hoidon ymmärtämiseen, ja koska he tekevät työtä eli käyttävät aikaansa hoitotyön parissa, he myös tietävät hoitamisesta eniten. Se on eniten heidän mielessään, heidän intesiteetissään, heidän ajatuksissaan.
Ehtona tietysti on että potilaat toipuvat, eli että hoitajat tietävät miten potilaat toipuvat.

Alkoholismin teorioista tietää eniten eri kirjoja lukeneet tieteeseen suuntautuneet teoreetikot. Teoriat ovat heidän ajatuksissaan, heidän intesiteetissään. He osaavat kielellisesti hahmottaa alkoholismin joksikin selkeäksi. Heidän päässään saattaa olla myös muita ristiriitaisia alkoholismiin liittyviä teorioita. Siinä missä alkoholisti tietää olevansa juova-alkoholisti tai raitisalkoholisti, tai hoitotyöläinen ymmärtää hoidon menneen nappiin tai pieleen, teoreetikolla on (enemmän tai vähemmän) loogisesti eheitä keskenään ristiriitaisia teorioita prosessista, ihan siinä missä kahden eri alkoholistin tarinat ovat keskenään erilaiset.

Jos alkoholismin inhimillistä vakavuutta haluaa ymmärtää siten mitä se on, eli todeta alkoholismin inhimillinen jälki, tulee kuunnella alkoholistia itseään - ei hoitajaa itseään tai teoreetikon kylmänviileää yhteiskunnallista huolestuneisuutta. Näin sairauden inhimillinen vakavuus ja sen persoonallinen olemus sekä luonne paljastuu. Siksi silmät olisi hyvä pitää yhteiskunnassa auki, eikä pelkästään kuunnella tylsiä teorioita mikroskoopin takaa. Hoitajat kertokoot miten alkoholismista toivutaan, teoreetikot tuokoot päättäjille ilmi kovia päteviä teorioitaan. Todellinen kysymys lienee: miten nämä kolme erikoistunutta tahoa kommunikoivat keskenään? Vai kommunikoivatko he? Kuinka moni jää kiinni siihen riitaan "kuka tietää parhaiten ja mitä"?

Alkoholismin perheeseen muodostuvaa dynamiikkaa tulisi tarkastella erikseen perheenjäsenten ollessa sen keskiössä.

Autonomia tuli mieleen siksi, että roikuin tekoälyn antamassa palautteessa. Kyllä se laskukone jotakin hahmottaa, mutta pahasti menee myös vihkoon. Tekoälyllä on luulotauti - se ei aina oikein saa kiinni mihin kirjoitus tähtää. Se kun haluaa nähdä kaiken loogisena jatkumona. Jos vertaa alkoholistia tekoälyyn, niin alkoholisti on enemmän autonomisesti suuntautunut kuin tekoäly. Alkoholistilla ei välttämättä ole selkeää logiikantajua, riippuen hänen matemaattisista taidoistaan, mutta rationaalisuutta eli johdonmukaisuutta kyllä. Alkoholisti nimittäin pyrkii arvojensa mukaiseen elämään, mutta usein hänen keinonsa on addiktion myötä menetetty. Tekoäly taas on täysin sidottu loogisiin paradigmoihin siinä missä alkoholisti vielä kykenee laajempaan henkiseen ja hengelliseen vuorovaikutteisuuteen. Alkoholisti kykenee ilmaisemaan arvojaan ja arvoristiriitojaan tunteikkaasti, eikä pelkästään imitoimaan niitä kuten tekoäly.

Alkoholisti ei silti missään nimessä ole mikään autonominen agentti, hänen autonomiansa on katoamaan päin, hän on alkoholin vietävissä, viinapiru kuiskii ja alkoholisti tottelee, alkoholistin tunnistaa tietynlaisesta ennustettavasta epäennustettavuudestaan ja hyvin sotkuisesta tunne-elämästä, mutta hän on silti autonomisempi ja inhimillisesti johdonmukaisempi kuin kovaan logiikkaan kytketty paradigmoja laskelmoiva syötteisiin lukittu tekoäly. Autonomian piirteisiin kuuluu nimittäin kyky irtautua jostakin siinä missä siihen kuuluu kyky tavoitella jotakin. Alkoholistilla on kykyä irtautua, mutta tämä kyky on vioittunut, alkoholistilla on myös kyky tavoitella, tavoite on vain turhan usein se yksi ja sama. Tekoäly on taas sidottu syötteisiin, eikä se osaa hahmottaa maalia.

Ja kuten sanottu, autonomian keskeisimpiä teemoja on maali. Jokainen lukija voi kysyä itseltään: "millainen maali minä olen ihmisenä? millaista henkeä otan vastaan, millaista tuon esiin?"

Tietämiset ovat omassa kategoriassaan. Syvempään ihmisyyteen kuuluu myös katseet, eleet, kosketukset, lämminhenkisyys, torjuminen ja hylkääminen. Henkisyys on laajempaa olemisentapaa.

Silti kaikkea ei ole hyvä ottaa itseen asumaan.