Blogi - Anakronismi
Nykyisin tieto on yhä enemmän joukko sekavaa dataa. Puhelimesta on välitön yhteys iltapäiväjournalismiin, adekvaattiin journalismiin ja somehömppään, eikä ihmisraukka kykene pienessä päässään näitä kaikkia jäsentämään fiksusti erilleen, eli antamaan niille niiden kiihkeästi kaipaamaa arvoa ja merkitystä. Lopputulos on jotakin sellaista kuin jatkuva kohuilu. Asiayhteydet ja inhimillisyys menevät sekaisin ja synnyttävät kiihkoilua, mihin aivoilla on taipumus jäädä koukkuun. Verrattuna esimerkiksi 1970-luvun radio-ohjelmiin, jotka olivat asiallisuudessaan ja kunnollisuudessaan kuin taidetta.
En tiedä ovatko asiat tänään paremmin, koska kahta elämää ei voi kerralla elää ja suhteuttaa. Muutenkaan ei ole vielä tarpeeksi perspektiiviä olla tarpeellisen laaja. Ihminen on kiinni ajassa ja ajassaan, samalla kun hän matkustaa menneeseen ja tulevaan. 70-luku näyttää erilaiselta 25-luvulta tarkastettuna, kun mitä se olisi 90-luvulta tarkastettuna.
Asiat ovat miten ovat. Elämä ei ole objektiivista. Yhteisesti jaettu todellisuus on nykyisin melko täynnä jos ja minkälaista halveksuntaa ja panettelua, mikä ei ainakaan itseäni sytytä. En tiedä johtuuko se siitä, että ihmisellä on nopea pääsy laajaan tietoon. Kiihkomieliset hyeenat väijyvät saalistaan.
Anakronismi on ihmisessä. Parikymppisenä rakkaus tarkoitti ihan eri asioita kun nyt. Silti se oli subjektiivisesti ihan yhtä totta kuin tänään.
Rakkaus oli kohde, ihminen, tunne tai teko, mitä kykeni objektiivisesti arvioimaan ja analysoimaan, mutta ei mitenkään irti itsestä. Rakkaus on lopultakin ihmisessä.
Sama kuin tänään. Rakkaus on edelleenkin kohde, eikä se ole mitenkään erityisen mystinen kohde, vaan sen sisältö on päinvastoin saanut yhä uudempia muotoja, ja kuva siitä on terävöitynyt.
Jos puhun tämän päivän rakkaudesta ja viittaan sillä nuoruuden rakkauteen, puhuisin anarkronismista - väärästä ajasta, joka välittömästi rikkoo asian merkityksen, koska se saa liikaa väriä tämän päivän ymmärryksestä. En rakasta tänään samalla tavalla kuin ennen, ja toisaalta, olen myös torjuva tietynlaista rakkautta kohtaan. Tämän päivän rakkaus ei ole yhteismitallinen menneeseen rakkauteen siinä mielessä, että kumpikin on väistämättä sotkeutunut ajankohtaisten halujeni, toiveideni ja olosuhteideni kudelmaan, jotka ovat ja ovat olleet väistämättä osana minua. Kaikki muuttuu. Käsitykset, kaikki.
En usko että itse elän mitenkään väärää aikaa, koska tunnistan sopeutuvuuteni. Silti radio-ohjelmat 70-luvun henkeen olisi vielä hieno kokea tänäänkin. Ei uusintoina, vaan asenteena. Nyt on tarjolla vain podcasteja, jossa asiantuntijat tietävät kaiken. Ei se enää näytä humaanilta elämältä, vaan ihmismekanismilta.