Blogi - Addiktio

En tiedä addiktoituuko yksi helpommin kuin toinen. Itse ainakin olen huono addiktoitumaan. Koko termi on yleensäkin hankala. Parempi olisi käyttää psykologiasta tuttua "kognitiivista dissonanssia" eli kehittyvää arvoristiriitaa. Siinä ihminen lumoutuu jostakin asiasta, arvosta, materialistisesta tuotteesta tai henkisestä ideasta, hissukseen tai nopeasti, mutta kuitenkin niin voimakkaasti, että ei pääse irti, ja joka kuitenkin syö häntä sisältäpäin. Tuhoa tulee niin salakavalasti ettei sitä edes tajua. Tavasta tai tottumuksesta tulee voimakaspiirteinen, vaikka se ei tuottaisikaan mitään laajempaa lisäarvoa mihinkään. Ei puhuta suorittamisesta, vaan alistumisesta huonouteen. Ihminen ikään kun vain tottuu johonkin, vetäytyy tiettyyn kuoreen ja olemisen tapaan, ja pysyy siinä kärsimyksestä tai pilaantumisestaam huolimatta. Tässä mielessä mikä tahansa piristävä päihde ja uskonto olisivat yhtä vaarallisia juttuja - syntyisi illuusioita ratkaisuista, jotka eivät kuitenkaan pitkällä tähtäimellä tuo toivottavaa ratkaisua.
Jos haluaa päänsä sekaisin voi lukea raamattua, ja jos haluaa piristyä, lepää.

Alko ja kahvi jäi minulta pois oikeastaan samasta syystä: molemmat heikensivät unen laatua. Umpijuoppo froikkareitten laulaja ja nuorena lääkiksen lopettanut Pekka Myllykoski uhosi kerran telkkarissa kovin tietäväisen ja viisaan näköisenä, että addiktiota seuraa aina addiktio. Että jos ei ryyppää, niin sitten himoliikutaan ja ollaan niin kunnollisia. En sitten tiedä. Ehkä hänelle.
Se on totta että jos jotain jättää pois niin jotain tulee tilalle. Kun itse jätin alkon ja paljon myöhemmin kahvin pois, molemmissa tapahtui sama - hyvät yöunet tulivat tilalle.

Typeryys on sitä että ei ikinä kuuntele, vaan tarinoi aina päälle. Että on vain omat ajatukset. Näkee toiset vain itsen kautta. Tiedän että tyhmyyttä on paljon, koska harva kysyy esimerkiksi minulta päihteistä mitään. Asioista mieluiten vaietaan ja annetaan mielikuvituksen luoda draamaa. Ehkä tämä draama tarjoaa mielenkiihkoa, joka on myös tutkimusten mukaan hyvin addiktoivaa. Vaikeneminen taas synnyttää häpeää, eikä ainakaan minun mielestäni ole mitään hävettävää unohtaa alkoholinkäyttöä. Ja kuten sanoin, koska ihmiset eivät kysy mitään, niin Myllykosken lausumat typeryydet jäävät elämään vallitsevaksi uskomukseksi ja pahimmillaan teoriaksi. Ja maailma on tunnetusti täynnä kaikenlaisia typeriä teorioita ja kamalaa filosofiaa, uskomuksista nyt puhumattakaan.
Oikeassa elämässä addiktio ei aina korvaudu addiktiolla - ja jos jättää päihteen, olkoot se sitten alko tai kahvi, tilalle voi tulla ihan vaikkapa hyvät yöunet. Riippuvuus on kuitenkin eri asia kuin asioiden vuorovaikutus.

Äsken olin aamusaunassa. Virkistäydyin myös kylmässä lammessa ja mietin kuinka hyvältä se tuntui. Kyseessä ei ollut onnellisuus, eikä mielenrauha, vaan kehollinen euforia. Sama mitä alko tai kahvi synnyttää. Seksistä saa euforiaa, sama kuin liikunnasta ylipäänsä. Euforia ei ole mikään synti, vaan elämän suola.
Kuten alkuun kirjoitin, riippuvainen ihminen on jotakin jonka arvomaailma on syystä tai toisesta täysin sekaisin. Syntyy päätelmiä että esimerkiksi euforia ja hyvä olo olisivat syntiä tai muuta typerää. Tällaisen ihmisen maailmassa asiat eivät vuorovaikuta, vaan ovat jotenkin staattisia, jämähtäneitä. Hän ei uskaltaudu vuorovaikutukseen, vaan pakottaa itsensä tiettyyn sapluunaan koska uskoo sen olevan kaikissa olosuhteissa oikein ja hyve. Sitä on myös riippuvuus. Alkoholisti sulkee itsensä kotiin ja ryhtyy kaappijuopoksi, tai sitten sallii ympärilleen vain samanmielisiä. Alko olisi ratkaisu iloon ja suruun. Sama tilanne kuin uskonnoissa. Ollaan varmoja että Jeesus pelastaa tehtiinpä itse miten vain. Tai ehkä taannutaan lapsiksi ja odotetaan ulkoista auktoriteettia kertomaan oikean ja väärän, hyvän ja pahan. Ulkoistetaan omat ajatukset. Älyllistä vuorovaikutusta ei näissä tapahtu. On vain pakonomainen moraali - asian on oltava näin. Piste. Sitä on riippuvuus. Kun irtikään ei pääse.