Blogi - Viha on tyydyttävää

10.02.2025

Viha on tyydyttävä tunne. Sama kuin että nälkäkiukku lähtee syömällä. Sen pituinen se.

Silti vihan ympärillä kiehuu, siitä on tullut naurettava sirkus. Ehkä se johtuu ylimitoitetusta oikeudentajusta: väki haluaa enemmänkin kostaa eikä pelkästään vihata.
Kostaminen on kuitenkin eri juttunsa.

Kostaa voi tunteettomasti ja pokerilla. Se on kylmää kyytiä. Kostaminen on (pahaa) järkeilyä, kylmää laskelmointia ja suunnitelmallista harkintaa, viha taas tyydyttävää syvää tunnetta, tunneilmaisua ja jämäkkyyttä.
Itseen kääntyvä viha on masennusta - loputonta huonoutta ja vajavaisuutta.

Vihainen katsoo elämää silmästä silmään, kostaja on etäinen ja tavoittamattomissa. Ehkä tästä asetelmasta on syntynyt varsin kuvaava käsitys siitä että "vain pelkurit kostaa".
Maailma on epäreilu paikka ja täynnä pelkureita. On ihan syytäkin olla tyytymätön ja vihainen. Kunhan ei käy houkutus liian suureksi.

Viha siis suojaa ja tekee näkyväksi. Aggressio muutenkin vie eteenpäin. Masennus taas on kyvyttömyyttä vihata eli kyvyttömyyttä suojautua. Silloin ottaa kiittäen vastaan senkin mitä ei pitäisi. Kaikilla ihmisillä ei ole hyvät aikeet.

Masentunut näkee maailmaa vääristyneesti, ikään kuin muut olisivat nk. "virheettömiä".
Suomi on masentunut maa, siksi kai väki viljeleekin omituisuuksia kuten: "älä vihaa, älä vertaa".
Kieltäminen on surullinen ja masentava tapa suojautua elämältä. Samoin kuin kosto.

Tiedän jopa ammattilaisia, jotka markkinoivat omia traumapalvelujaan kertomalla olevansa "täynnä hyvää energiaa". Uskoo ken tahtoo. 

Lapset ovat huonoja tunnetietäjiä, ne nauravat toisilleen: "mä sain sen suuttumaan".
Aikuiset kyllä ymmärtää, että vihaan saattaa olla aihetta.
Lapset ovat lapsia - mistään mitään tietämättömiä, kateellisia ja kostonhimoisia.
Eli löydä sinäkin se oma sisäinen lapsesi, kuten jotkut gurut neuvoo.

Ihmiset haparoivat ihan liikaa tavallisten tunteenilmaisujen kanssa. En tiedä millaista asiakaspalvelijaa ihmisestä ollaan tänään leipomassa, mutta mitään ihmisyyttä se ei enää ole. Vähänkin läsnäoloa ymmärtävä tajuaa, että mikään ei mene rikki jos on syytä vihaan, ja sen ilmaisee. Päinvastoin on turvallisempi olla ihmisten kanssa jotka osaavat tarvittaessa vihata.
Turvalliset tilat ovat niille, jotka eivät kykene suojautumaan itse. Mutta ovatko nämä turvallisen tilan suojelijat sitten niin kykeneviä omassa vihassaan? Vai miten jutut kanavoituu?
Alistuminen on toinen tapa saada hyvää, mutta alistuminen ei suojaa.

Filosofia on ala joka sukeltaa elämän pikkutarkkuuksiin. Filosofian esiintuominen on kommunikatiivista puuhaa, eikä väki aina tajua vaikeita pikkutarkkoja ja pelkistettyjä sanoja. Siksi niitä täytyy selittää auki.
Selittäminen ärsyttää. Olen huomannut, että ihminen joka kykenee keskustelun aikana vihaan ja vihan ilmaisuun - eikä jätä leikkiä kesken - kykenee myös hahmottamaan moraalisesti vaikeita ristiriitoja, toisin sanoen kykenee hahmottamaan tarkemmin elämää ja ihmistä. Hän ei jää etäiseksi, eikä selitä asioita pelkästään asiakaspalvelijamaisella analytiikalla. Sellaisissa ihmisissä on jotakin aitoa - autenttista - eläimellistä hyvää energiaa.

Mutta joidenkin kanssa joutuu puhumaan pehmeitä. Ei ihmistä saa tahallaan rikkoa.

Tulee mieleeni vanha tarina henkisyydestä:
Vanha mies jätti perheensä ja lapsensa ja alkoi meditoida 25 pitkää vuotta. Sitten hän kuuli henkisen opettajan puhuvan elämästä. Mies purskahti itkuun:
"olen tuhlannut oman elämäni"

Vaikka viha onkin tyydyttävä tunne, on paljon muitakin inhimillisiä asioita jotka tyydyttää eli tekee tyytyväiseksi. Yhteistä niillä on, että hommaan tarvitaan myös elämän nälkää - tyytymättömyyttä.

Tyytymättömyys ei ole sama asia kuin kateus tai puute. Tyytymätön voi olla esimerkiksi silloin jos jotakin on liikaa.
Tyytymätön voi vertailla asioita olematta kateellinen. Kyse on lähinnä siitä kuinka tarkasti omaan sisimpäänsä näkee ja itseään lukee.
Kateellinen taas ei kykene järkiperäiseen vertailuun. Tunteet tulevat liikaa tielle. Sellaisesta syntyy kaikenlaisia "mitäsattuu itsestäänselvyyksiä", jotka eivät kestää aikaa, eikä tarkastelua, eikä painetta, eikä välttämättä edes matemaattista silmää.