Blogi - Motivaatiopuhe on kapeaa

Olen harvoin sairaana, mutta eilen iski tauti. Kuume ja vointi heittelehtii, enkä oikein tiedä miten päin olla. Nyt olo on jo hiukan parempi, joten kelpaa kirjoitellakin.

Tulevana lauantaina olisi filosofia-ryhmä. Toivottavasti siis kunto kohenee. Aiheena utilitarismi, seurausetiikka, ja käsittelemme hyötyajattelua yleensä. Ainakin John Stuart Mill otetaan tarkasteluun. Mutta ei siitä nyt sen enempää, vaan pohditaan jotakin muuta.
Aloin miettimään, onko motivaatiopuheissa mitään varsinaista järkeä? Vai onko niiden pointti lähinnä tunteiden herättelyssä..

Youtubessa eteeni osui Jordan Petersonin motivaatio/moraalipuhe. Mies herättää kansainvälisestikin intohimoja, mutta itse näen hänet lähinnä jonkinlaisena tulkitsijana - showmiehenä - enkä osaa ottaa hänen sanomisiaan liian tosissaan. Youtubevideosta jäi mieleeni kohta, jossa hän itkua pidätellen korostaa totuudenpuhumisen/rehellisyyden tärkeyttä, ja ihastelee siitä syntyvää hyvän elämän kauneutta. Tällainen on nimenomaa taiteilijan tapa tarkastella maailmaa. Eli värittää sanomansa itseilmaisun avulla hyvällä, pahalla, oikealla, väärällä, kauniilla ja rumalla. En sano että se olisi väärä tapa, mutta filosofisessa mielessä se on puutteellinen tapa, ainakin jos pohtii esimerkiksi rehellisyyden mahdollisia seurauksia.

Eettisesti voidaan hyvin kysyä, onko esimerkiksi homoseksuaalin viisasta olla rehellinen maassa, jossa homoseksuaalisuus on kuolemanrangaistukseen johtava synti?

Rehellisyys ei aina ole mikään viisauden merkki, eikä myöskään järkevän ihmisen valinta, eikä rehellisyyden lopputulos ole välttämättä kaunis, ainakaan jos rehellisyyttä ajattelee totuuden puhumisena. Sellaisen ihmisen totuus saattaa olla hyvin rumaa, joka ei ole ikinä pysähtynyt/saanut pysähtyä kauneuden äärelle.
Totuus voi olla siis todella rumaa. Moni homoseksuaali roikkuu kidutuksen jälkeen hirressä, eikä paha saa palkkaansa, vaan joissain tapauksissa helyjä kaulaan ja jonkinlaisen yhteiskuntasankarin arvon.

Itse ajattelen rehellisyyttä intention eli pyrkimyksen kautta: jos minulla on pyrkimys tehdä jotakin, esimerkiksi kirjoittaa runo, niin tarkastelen omaa rehellisyyttäni runon kirjoittamisen kautta. Rehellisenä ihmisenä minä kirjoittaisin runon. Runon myös tulisi olla sellainen, että minun kauttani se on syntynyt. Silloin itsepetos olisi jotakin sellaista, että antaisi muiden määritellä runouteni kentän, tai mitä minun pitäisi ylipäänsä kirjoittaa, tai antaisin esim. tekoälyn sählätä jutut, tai en edes yrittäisi kirjoittaa runoa.

Samalla järkeilyllä rehellinen homoseksuaali olisi seksuaalisuudestaan tietoinen, mutta ei välttämättä avoin. Itsepetollinen taas kieltäisi koko seksuaalisuutensa, tai antaisi muiden päättää omat viettelyksensä. Underground kulttuurit perustuvat juuri tähän, eli että on viisainta pysytellä julkisuudelta piilossa.
Nyt kun moraaliposeeraus on valtavirtaa, ja sillä kahmitaan taidepalkintojakin, niin underground on jotakin sellaista, joka oikeasti säväyttää moraalista ajattelua. Tai sitähän se on aina ollut. Esimerkiksi satiiri ei ole koskaan ollut muodissa. Pienenä knoppitietona: satiirikon on otettava juttunsa vakavasti, muuten se ei ole satiiria, vaan jotakin muuta.

Totuuden puhuminen ja rehellisyys eivät siis ole mitään itsestäänselviä "hyviä" tai edes moraalisesti "oikeita" asioita. Tietynlainen rehellisyys voi jopa satuttaa - itseä tai muita - kohtalokkaasti, joten omia sanoja ja niiden seurauksia on viisainta punnita. Etiikka on siten hyvä ottaa vakavasti. Sitähän esimerkiksi taitava satiirikko juuri tekee. Eikä kukaan ole seppä syntyessään, joten tuotamme väistämättä toisillemme eettistä kipua ihan jo pelkällä olemassaolollamme. Siksi armoa tarvitaan.
Armo kuuluu kuitenkin henkisten kykyjen piiriin, eikä siis järkeilyyn, motivaatiopuheisiin tai taiteeseen yleensä.

Vielä täsmennyksenä: taide on uuden luomista itseilmaisullisella tyylillä, ja motivaatiopuhe taas inspiroivaa. Taiteen ei tarvitse olla inspiroivaa, eikä motivaatiopuheen itseilmaisullista. Taide (kyky olla taitava jossakin) on usein esteettistä ja ajatuksia ja mielikuvia herättävää itseilmaisua, motivaatiopuhe taas puhuttelee tunteita.
Taide on myös narsistista omassa maailmassa olemista, mutta "narsistinen" ei ole vielä sama asia kuin "narsisti". Narsisti on jotakin, jonka itseilmaisu on rajatonta, eli vain ja ainoastaan ilmaisijan omassa maailmassa olemista. Narsisti on jäykkä mitä tulee erilaisiin maailmankuviin.
Motivaatiopuhujan ei tarvitse tietää erilaisista maailmankuvista yhtään mitään, riittää että tunteita herää. Eli motivaatiopuhe ei ole älyllinen tai järkevä laji, vaan sen pohjimmainen pyrkimys on inspiroida.

Mitä tulee varsinaiseen ihmisenä olemiseen, niin armollisuus on harjoitettavissa oleva itsehillinnällinen kyky. Armollinen ihminen ei joudu liikaa turvautumaan tahdonvoimaansa, ja armollinen osaa sujuvasti pitää kielensä maltillisena. Armollisen ihmisen ei siis tarvitse tahdonvoimallisesti pitää itseään ns. "aisoissa", vaan kaikenlainen tyyneys on muodostunut häneen harjoituksen ja tapojen kautta.

Taide eli taitava luova itseilmaisu vaatii onnistuakseen työstöä ja itsehillintää, ja motivaatiopuheiden tehtävä taas on motivoida eli saada aikaan liikettä ja liikutusta. Nämä kaikki tekijät täydellistävät ihmistä, ja täydellisyys on hyve.
Pelkkä motivaatiopuhe on vielä hyvin hyvin kapeaa.

Filosofiassa pelataan paljon logiikan kanssa, eikä logiikka ole liikuttavaa. Siksi adekvaatti filosofia ei tähtää oikeastaan mihinkään, vaan on sinänsä hyödytöntä. Logiikka ei myöskään jalosta henkisiä kykyjä. On eri asia osaatko selittää armon käsitteen loogisesti, kuin olla armollinen ja harjoittaa armollisuutta. Armollisuus kuuluu siis henkisyyden eikä logiikan piiriin, ja on eri maailmansa kun filosofia (totuuteen pyrkiminen), ja sitä voi harjoittaa yksilö- tai joukkueurheilun kautta siinä missä taiteenkin kautta.
Motivaatiopuheen tunnepitoinen rooli on lähinnä inspiroida liikkeeseen, mutta kuten sanottu, jos kokonainen valtio inspiroituu esimerkiksi kansanmurhaan, niin siitä on henkisyys kaukana, eli silloin puhutaan hengellisyydestä - yhteishengestä. Monet kansankiihottajat ovat hyviä motivaatiopuhujia eli hengen nostattajia.
Itse en usko eettisiin sapluunoihin tai hyvän elämän resepteihin muutenkaan, mutta henkisyyteen (huom. ei hengellisyyteen) kylläkin.
Sodassa eettisyys lentää ensimmäisenä romukoppaan, mutta henkiset kyvyt säilyvät.