Blogi - Mitä halusimme. Ja mitä jätimme haluamatta

Claes Andersonin runous kestää aikaa. Eräs niistä kuuluu:
Olemme systeemin orjia, elämme niin
että moni muu kuolee sen takia
Emme halunneet sitä, mutta emme
halunneet mitään muutakaan
(Claes Andersson - Ajan meno - 2008 WSOY)

Buddhalaisuudessa puhutaan haluista yleisesti - ja muutoksen halusta erityisesti, niin että keskeinen asia haluamisessa on tuskallinen maailmantilanteen toteaminen. Ihminen kokee tuskaa koska haluaa muutosta vallitsevaan tilanteeseen. Hän haluaa jotakin eli on käytännössä vailla jotain. Ihminen on siis vaillinainen kun hän haluaa. Pahinta halussa on sen tiedostaminen, etteivät asiat todellakaan ole niin kuin haluaisimme niiden olevan. Filosofi David Hume on luonut tästä ongelmasta jopa oman moraalisen giljotiininsa, jota etenkin tieteilijät niin kärkkäästi käyttävät:
siitä miten asiat ovat, ei voi tehdä loogisia johtopäätöksiä siihen, miten asioiden tulisi olla. Käytännössä sillä tarkoitetaan sitä, että asioilla ei ole mitään moraalista suuntaa. Paitsi että kuitenkin on. Ihmisellä on moraali, halusi hän sitä tai ei. Olemme moraalisia toimijoita, tai moraalisia agentteja, kuten filosofi sanoisi, emme niinkään loogikkoja. Valtaosa ihmisistä tunnustaa moraalin olemassaolon. Seksinpuutteessa ei saa toimia miten tykkää. Moraali perustuu käytännössä siihen, että haluamme ja tarvitsemme asioita. Vain niiden kautta voimme olla itsellemme ja muille "hyviä" tai "julmia". Kohtuullisia tai kohtuuttomia.

Claesin runo paljastaa osuvasti halun ongelman. Ihmisen pitäisi haluta nimenomaan moraalisesti oikeita ja kestäviä asioita, ja välttää moraalittomuutta. Vasta silloin omaan haluamiseensa voisi olla tyytyväinen. Pitäisi siis suosia hyviä haluja ja välttää pahoja. Tämä on tietysti selvää etenkin jokaiselle kasvattajalle. Kukaan ei halua hirviötä kotiinsa. Ja kun kerran ihminen on biologinen omia haluja ja tarpeitaan tyydyttävä eläin, niin ainoa ratkaisu hyvien halujen ruokkimiseksi on tapakasvatus ja loppuviimein järki, kuten epikurolaisuudesta hyvin tiedämme. Järjen avulla voimme analysoida ja eritellä hyvän ja pahan sävyjä ja pyrkiä kohtuullisuuteen ja tasapainoon. Näin ollen pitäisi haluta sivistyä, mutta myös yleistä sivistystä, sellaista joka yltää järjen tasolle. Jokainen voi mielessään pohtia onko jenkkihymyyn ihastunut voimakkaan kaupallinen länsimainen sivistys kestävintä mitä tiedämme. Nykykäsityksen mukaan ihmisestä tulee onnellinen vasta sitten kun hän juo coca-colaa kuin joulupukki. Opin tämän telkkarista.

Logiikka määritelmänä perustuu siihen, että jokin asia on tietyllä tavalla. Jos ulkona sataa vettä, niin ulkona todella sataa vettä, ainakin kaiken logiikan mukaan. Jos ei sada vettä niin sitten ei sada vettä. Joka tapauksessa sataa, tai on sateetonta. Toisin sanoen kyllä, yes, on, totta. Meillä ei ole mitään universaalia moraalia kertomassa kumpi näistä kahdesta vaihtoehdosta olisi se oikeampi. On vain kaksi vaihtoehtoista todellisuutta. Siksi yksi toivoo että sade lakkaa, kun taas toinen tarvitsee sateen. Jos skitsofreenikko hallusinoi vesisateen, se on hänelle totta, muille ei. Logiikka pelaa siinäkin. Asia on/ei ole. Harhaluulot eli deluusiot ovat asia erikseen. Kaikilla on enemmän tai vähemmän harhaluuloja maailmasta. Eri asia sitten häiritsevätkö ne elämää vai eivät. Mitä enemmän totuutta rakastaa, sitä enemmän omaa harhaisuuttaan joutuu tutkimaan. Eikä siihen oikein muu auta kuin asioiden yksinkertaistaminen kyllä/ei menetelmällä.
olen iloinen, olen surullinen, olen nälkäinen jne. Yksinkertaistaminen on toteamista toteamisen perään. Käytännössä se on tiedettä - matematiikkaa, toteamuksia jotka pitävät paikkansa tai eivät pidä. "Tiedän että olen nälkäinen", "tiedän että olen onnellinen". Hyvä puoli yksinkertaistamisessa on se, että silloin ei sotkeudu kömpelöihin mainoskuviin, kuten että vasta coca-colan jälkeen olisin onnellinen tms. Ikävä kyllä moni psykologi saa parhaan liksan juuri markkinoinnin saralla. Syntyy monimutkaisia mielikuvia ja mielleyhtymiä miten juuri esim. coca-cola on parempaa kuin kilpailijansa pepsi. Ihminen sitten alitajuisesti uskoo niihin. Joskus jopa totuuden hinnalla.

Muistan ala-asteesta sen, etteivät opinnot oikein kiinnostaneet. Kun kaveri sitten sai matematiikan kirjan tehtyä, ja pääsi askartelemaan puutöitä, mietin että perkele, minäkin haluan. En tarkalleen muista mitä halusin, olinko kateellinen hänelle vai halusinko tehdä puutöitä vai halusinko olla kaverin kanssa vai mikä oli homman nimi. Joka tapauksessa tein matematiikan kirjan loppuun hutiloiden. Kiire oli kova. Lopulta pääsin puutöihin. Päättelyni toimi. Yksi asia motivoi, toinen ei. Sitä on logiikka. Yksi haluaa tehdä työt huolellisesti, toinen haluaa tehdä työt hutiloiden, että voi tehdä jotakin muuta. Halu on sekä hyödyllinen että ongelmallinen kapine.

Kaikissa meissä asuu hutiloitsija. Minä en ole ainoa. Yksi ei järkeile huolellisesti, toisen logiikka ontuu, kolmas ei oikein pärjää ihmisten kanssa. Siinä on savottaa hoidettavaksi ja paheita korjattavaksi. Mutta rehellisesti kysyen: kuinka moni haluaa elää vain omia paheitaan korjaten? Joskus on viisaampaa vihata enemmän yhteisöä kuin itseä. Yhteisö ei ole aina oikeassa. Joskus ei ollenkaan. Isänmaata ja sen yhteisöä on helppo vihata, melkein yhtä helppoa kuin itseään. 

Aamulla luin Yleltä aikamoisen moraaliposeeraus-mielipiteen. Siinä nainen kertoi kuinka kivaa on ruokkia variksia pähkinöillä. Hän ei kuitenkaan suostunut nimeämään näitä variksia, koska se olisi ollut hänen mukaansa vallankäyttöä ja haltuunottamista. Jäin miettimään että kuinka moni varis kokee nimeämisensä vallankäyttönä tai haltuunottona? Enemmänkin ehdollistaminen kuulostaa vallankäytöltä, eli se, että houkuttelee variksia paikalle tarjoamalla niille pähkinöitä. Haltuunottoa se nyt ainakin on. Ja varis tulee, koska luulee ja lopulta tietää saavansa ruokaa. Ihan sama tuleeko paikalle Seppo varis vai Tarja varis. Varis tulee paikalle, koska häntä ruokitaan. Ikävä kyllä samanlaiseen pseudomoraaliseen vipuun menevät ne ihmiset, jotka hakeutuvat terapiaan, koska uskovat olevansa epätäydellisiä. Millaista henkistä ravintoa heille on tarjottu? Lopulta terapeutti ottaa maksun ja lohduttaa, että kukaan meistä ei ole täydellinen, älä huoli, tarkoittaen tietysti hyvää. Mutta entä jos täydellisyyteen tulisikin pyrkiä? Täydellisyys on hyve. Täydellisyyden kautta ymmärrämme ristiriitaisuuksia, niin sisäisiä kuin ulkoisiakin. Ihminen on kehno otus, mutta täydellistymme koko ajan, mikäli etsimme hyvettä. Hyveen kautta ymmärrämme kohtuuden rajoja ja sitä mihin voimme vaikuttaa ja mihin emme.
On kivaa jos varis saa pähkinöitä. On moraaliposerausta selittää että ei nimeä varista vain siksi että varikselle tulisi siitä haltuunotettu olo.