Blogi - Linnut jotka lauloivat nimesi

03.02.2025

Olen tätä ihmisten kanssa puhunut: tunnistan nimeni, tunnistan olevani ahkera kirjoittaja, mutta en tunnista olevani tunnollinen siivoaja tai kolmiloikkaaja. Eli jos joku huutaa: "hei, sinä siellä, olet tunnollinen siivooja!" niin en tunnistaisi itseäni.
Mitä olen, mitä olen itseeni hyväksynyt?
Lisätiedot: referentti - referenssi - ekstensio.

Sitä tunnistaa itsensä vain rajatuista asioista. Olemme rajallisia olentoja. Tunnustaa ken osaa.

En ole koskaan mieltänyt itseäni juopoksi, vaikka alkoa on mennyt. Sanaa "raitis" käytän vain narratiivisessa elämäntapaa kuvailevassa mielessä. Luovana ihmisenä pidin itseäni vasta kolmenkympin jälkeen, paha sanoa mitä se kaikki sekoilu sitä ennen oli. Tänään haluan pitää mielen järjestyksessä, siltä osin olen järkevä ja tunnollisen siisti.

Kukin voi itse omin sormin laskea mitä on, ja mitä ei ole, eli mistä itsensä tunnistaa. Tässä voi hyödyntää sellaisia yläkäsitteitä kuin: vähän, paljon, puutetta, liikaa ja suhteessa.
"Olen rehellinen suhteessa valtioon kuten jokainen hyvä veronmaksaja on" 

Aloin miettimään tätä teemaa, kun pohdin kuulla ja kuunnella sanojen eri vivahteita. Niille on turha antaa moraalisia painoarvoja. Joitain ihmisiä kuulee väkisinkin, toisia taas haluaa kuunnella. Riippuen ihan tyypistä. Valtion media on vähän niin ja näin. Kuulla vai kuunnella..

Sitten on esimerkiksi luonnon harmonia, jonka voi vain kuulla. Se on asia mihin ei saa liikaa keskittyä, vaan järjen täytyy antautua tyhjyydelle - sen täytyy alitajuisesti vastaanottaa, eli antaa mielen harhailla puron solinasta tuulen tuiverrukseen.

Sitten taas jos kaverilla on asiaa, niin häntä pitää kuunnella, eli siis keskittyä häneen, ja kuunnella mitä sanottavaa hänellä on. Antaa oman mielen virrata hänen tarinassaan - keskeyttämättä.
Kuunteleminen on aktiivisempaa ja täsmällisempää puuhaa kuin kuuleminen.

Jos ei koskaan kuuntele, jää pelkästään omien käsitystensä varaan. Filosofiassa täytyy nimenomaa kuunnella. Sitten vasta kerrotaan oma käsitys. Paras tarina voittakoon.
Kuuleminen taas on sitä, miten omat ajatukset ylipäänsä syntyvät.

Isommassa porukassa sitä lähinnä kuulee, tiiviimmässä kuuntelee.

Jotenkin kauhistuttaa, että ihmiset yhä enemmän kuulevat nimensä vain, jos he oikein kuuntelevat. Väki harvemmin löytää itseään luonnosta: lintujen laulusta ja puron solinasta. He eivät kuule miten luonto kutsuu, vaan heidän täytyy keskittyneesti kuunnella evoluutioteoreetikkojen luentoja ihmisten varhaisista juurista. Sitten he voitonvarmoina julistavat miten asiat on.
Sivistynyttä eläimellisyyttä on ihan turha etsiä mistään. Filosofiakin on harvinaista.

Kuulemisen ja kuuntelemisen erottaa siis keskittymiskyky, ja kuten sanottu, se on moraalivapaata puuhaa - ne eivät ole toinen toistaan tärkeämpiä.
Mutta maailman harmoniaa ei voi hahmottaa pelkästään kuuntelemalla. Se täytyy kuulla:
antaa huomion liitää keskeytymättömästi siellä täällä.

Sisäinen harmonia on sitä mitä se on. Enemmän alitajuista kuin mikään kuunneltavissa oleva. Se on sitä kun lintu laulullaan kutsuu mukaan elämän näytökseen.