Blogi - Kärsimys ei ole kauppatavaraa

Luin Suomen kuvalehdestä kirjallisuustutkija Jussi Pentikäisen esseen Romaanin etikka. Se oli kirja-arvostelu Iida Turpeisen romaanista Elolliset. Analyysi oli runsas, ja sen yksityiskohdat mielenkiintoisia, mutta ongelma sama mikä akateemisissa kritiikeissä yleensäkin on: se oli yliampuvaa. Naiivius puuttui. Vaikea ottaa todesta etiikkaa, joka kuulostaa meriselitykseltä. Runsaus tukahduttaa muutenkin valinnanvapauden.

Etiikkaa tulee ymmärtää myös naivilla pelkistetyllä tavalla, eikä pelkästään outojen sanakäänteiden viisastelukenttänä. Naivismi taiteenmuotona olisi tähän ratkaisu, mutta ehkä ihmiset kokevat olevansa jo liian älykkäitä sellaiseen. Etiikasta voi kuitenkin tehdä yksinkertaistuksia, esimerkiksi:
sodassa ei ole etiikkaa, rauhassa on.
Sodassa pyritään järjestelmällisesti pitämään oma väki kurissa ja tuhoamaan vihollinen, rauhassa taas täytyy luottaa kanssaihmiseen ja vapauteen ja varautua vihollisuuksiin.
Valitse kumpaan porukkaan haluat kuulua: eettiseen tai ei-eettiseen.

Etiikassa kyse on järjestelmällisyydestä eli tavoista. Sitä etiikka loppuviimein tarkoittaakin: ethos - vakiintuneet tavat.
Etiikka on siis sitä, että siedetään erilaisia tapoja ja tottumuksia. Etiikkaa pitää osata suojella. Ongelma vain, että vaikka ihminen sietäisikin toinen toistaan ja toistemme erilaisia tapoja ja tottumuksia, luonto voi pyyhkiä kaiken menemään. Siitä syntyy tappelu mikä olisi viisain elintapa.
Toinen ongelma piilee siinä mitä me lopulta pidämme esimerkiksi kauniina tai rohkeana. Mieltymyksiä ja ihanteita on erilaisia. Niiden esiintuomisessa täytyy joskus tapella. Pelkkä markkinointi ei aina riitä.

Mielenterveydessä ollaan yleisesti epäonnistuttu siinä, että suuri tarina vihjaa mielenterveyden olevan synonyymi mielihyvälle eli hyvälle mielelle. Oikeassa elämässä pahassa mielessä ei kuitenkaan ole mitään väärää. Paha mieli on siedettävissä, eikä sietäminen ole vielä kärsimystä. Ihminen saa kokea pahaa mieltä. Yksi kokee pahaa mieltä siitä, ettei onnistu murskaamaan vihollistaan. Toinen kokee pahaa mieltä koska maailmassa tapahtuu pahoja juttuja. Varsinainen kärsimys on jotakin henkilökohtaisempaa.
Onnellisuus on kärsimyksen poissaoloa.

Tiukkojen keskustelujen ystävänä tiedän, että kaikki eivät kestä kovaa keskustelua: heille tulee siitä paha mieli. Varsinkin jos joutuu alakynteen ja omaa aatemaailmaa ryöpytetään. Se ei silti tee tiukoista keskusteluista toksisia eli myrkyllisiä. Myrkky elää paheessa. Pahe voi olla esimerkiksi sitä, kun syö itsensä ähkyyn tai ylimittaa kykynsä eli on ylimielinen. Pahe on samalla tavalla pelkuruutta kuin uhkarohkeutta. Hyve taas vaatii aikaa ja vaivaa. Hyve vaatii paneutumista, mutta ei panettelua. Keskustelu ei aina ole väline johonkin päämäärään, vaan se on myös itseisarvo. Toisille se on voimakkaampi itseisarvo kuin toisille, eli toiset ovat valmiimpia maksamaan keskustelusta kovempaa hintaa. Yksi osaa arvostaa keskusteluja eli hän pitää myös kovaa keskustelua arvossaan, toinen ei niinkään. Eikä näitä tarvitse lukkoon lyödä.
Kun heikko ja vahva kohtaavat tiukassa keskustelussa, heikko pahoittaa herkemmin mielensä. Eli heikkoutta on olemassa, koska vahvuuttakin on olemassa.
Jos taas kärsii siitä että joutuu käymään keskusteluja, puhutaan mielenterveyden haasteista. Viisas yhteisö tunnistaa ja tunnustaa kärsimyksen, eikä hylkää kärsijää.

Sodassa ei enää edes keskustella, vaan silloin käsketään, kidutetaan ja murhataan. Tuotetaan järjestelmällisesti kärsimystä. Silloin ollaan valmiit riskeeraamaan ja maksattamaan kovin mahdollinen hinta mitä ihminen voi elämäntavastaan (sota) maksaa. Tässä mielessä kärsimys ei ole hyvä kauppatavara, eli on typerä maksimoida kärsimys, kun taas onnellisuus on kärsimyksen poissaoloa.