Blogi - Hyöty (utility) ja tietoinen päätös

Luin kerran somesta miten eräs vaikuttaja julisti kyllästyneensä omaan viisauteensa. Jäin syvällisesti miettimään, mitä hän sillä mahtoi tarkoittaa? Miten henkilö näkee ja kokee viisauden? Oman käsitykseni mukaan viisauteen ei voi kyllästyä, koska viisaudessa ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän. Viisaus on jotakin, joka on irti kyllästymisistä. Henkilö siis oli selvästi kyllästynyt johonkin, mutta mihin? Siihen en päässyt kiinni.

Viisaasta elämästä puhutaan kaikenlaista, joten kontrastina voisi kysyä, millaista olisi elää hyödyllinen elämä` erona viisaaseen elämään? Viisaus ja hyöty ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Niillä viitataan eri asioihin. Vastaus tuskin on mustavalkoinen, eikä varsinkaan staattinen. Esimerkiksi peruna on hyödyllinen silloin, jos on nälkä, mutta jos asunto on täynnä perunaa, eivät perunat ole enää hyödyllisiä, vaan tiellä - eli niistä on tullut jotakin pahempaa kuin "hyödyttömiä". Perunoista on tullut rasite. Toisin sanoen perunoiden hyöty vähenee ja niiden haitta kasvaa mitä enemmän perunaa tuodaan tupaan (olettaen, että perunaa on yleisesti saatavilla, eikä sitä tarvitse jemmata).

Huomautan vielä, että ihmistä ei voi rinnastaa perunaan. Ihmisen arvo ei ole pelkkä hyötyarvo. Ihminen ei ole peruna.

Samalla periaatteella on vaikea ajatella, että viisaus olisi mitenkään ihmisen elämän tiellä, jotakin johon ihminen voisi kyllästyä, vaan päinvastoin, yleensä viisauden puute jarruttaa elämää ja asioita.
Kaikki toiminta ei voi mitenkään olla viisasta, joten viisaus pitää rajata johonkin. Ihmisen pitäisi siis ostaa viisas määrä perunoita, mutta kukaan ei voi ennustaa esimerkiksi spontaania nälänhätää tai muuta katastrofaalista, joten tarkkaa viisasta perunamäärä ei ole, joten perunoita on fiksua ostaa niiden hyödyn kautta. Näin ollen mainos, joka luo uhkaavia tulevasta katastrofaalisesta perunanälänhädästä on eettisesti ongelmallinen. Mainos on aina keinotekoinen puute - juuri sinä tarvitset tämän tuotteen!!

Käsitettä "hyöty" käytetään taloustieteessä ja seurausetiikassa mittaamaan onnellisuuden ja hyvinvoinnin määrää. Egoistinen ihminen tavoittelee itselleen maksimimäärän onnea (perunaa) siinä missä altruistinen ihminen on valmis uhrautumaan myös muiden onnen (perunoiden) puolesta. Toisin sanoen egoistinen kahmii perunat itselleen siinä missä altruistinen on valmis jakamaan niitä.
Egoismi on luonteeltaan perunoiden jemmaamista, altruismi on taas askeesia ja uhrautumista muiden eteen. Eettinen kysymys kuuluukin: kuka haluaa uhrautua itsekkäiden ihmisten puolesta?

Olen edelleen tiukasti sillä kannalla, että egoismi ja hyötyajattelu kietoutuvat niin syvällisellä tavalla toisiinsa, ettei ole mielekästä eritellä niitä liian etäälle, tai pilkkoa niitä liian pieniin osiin. Kaunopuheinen ihminen yleensä julistaa, että juuri hän osaa jakaa perunat objektiivisesti kaikille kunkin ansion mukaan, mutta taas törmätään tuttuun seinään: milloin yhdellä on liikaa perunoita, eli milloin yksi on ansainnut liikaa perunoita, ja milloin toinen on ansainnut liian vähän perunoita. Kuka on superonnellinen kaikkine perunoineen, ja kuka vähemmän onnellinen, perunoiden kyllästämä tai perunoista puutetta kokeva. Viisaudessa tätä ongelmaa ei ole, kuten aiemmin jo kirjoitin, koska viisauden puute luo ongelmia, ei viisauden määrä. Viisaus ei pohjimmiltaan ole mikään yksilölaji, yhden ihmisen parhaiten käsitettävissä oleva tieto, vaan se on yhteiskunnallinen ote. Olosuhdelaji. Viisaat olosuhteet eivät synnytä puutetta ja nälkää, eikä viisaissa olosuhteissa kukaan tukehdu hyödyttömään perunamäärään.

Ja kun asia viedään pidemmälle, ihminen on enemmänkin olosuhteidensa vanki, kuin päätöstensä vanki. Aivotutkimuksien perusteella tietoinen päätös esimerkiksi nostaa oikea käsi ylös tapahtuu hieman ennen kuin ihminen itse tajuaa tekevänsä päätöksen. Päätös nostaa oikea käsi ylös koostuu useasta tiedonjyväsestä, ja muodostuu tietoiseksi ymmärrykseksi vasta sen jälkeen, kun päätös käden nostamisesta on jo tehty. Ihminen siis päättää asioita ennen kuin tajuaa päättävänsä niitä. Toisin sanoen ihminen koostuu siitä tiedosta, mitä hän ympäristöstään saa. Jos perunaa markkinoidaan rankalla kädellä, syntyy tiedonjyviä perunoista, ja silloin luultavasti perunoita myös ostetaan rankalla kädellä. Mikäli siis seuraa mainoksia (niitä on kaikkialla). Tietoinen havainto on vain pieni siivu siitä mistä me koostutaan. Meissä tapahtuu valtavan paljon tiedostamatonta havaintoa.

Daniel Dennettin aivotutkimukset rakensivat mielenfilosofisen teorian monivedosmallista, jonka mukaan ihmisessä ei ole pelkästään yhtä "tarkkailijaa", vaan monta pienempää "tarkkailijaa", joista eniten ääntä pitää se, joka havaitsee jotakin hälyttävää. Esimerkiksi jos kuuluu kova ääni, ihminen reagoi ääneen nopeammin kuin näköhavaintoon (näköhavainto on pitempi prosessi kuin kuulohavainto, eli on evolutiivisesti viisaampaa priorisoida kuuloaisti näköaistin yli, jos kuuluu kova ääni). Silloin äänihavainto hälyttää ja ylittää näköhavainnon hälytykset, ja aivot syöttävät keholle tarvittavia komentoja. Oleellista on, että näitä pienempiä "tarkkailijoita" on ihmisessä useampia; esimerkiksi sellainen, joka huomioi kissojen arkirutiineja ja rytmiä, tai mitä tahansa muuta tottumusta arjessa. Havaitseminen saattaa tapahtua tietoiselta mieleltä piilossa (hajamielisesti), mutta pompsahtaa kuitenkin tietoiseen tarkasteluun kun jotakin poikkeavaa (hälyttävää) havaitaan. Yhtäkkiä sitä ymmärtääkin tarkastella tiettyjä poikkeavia piirteitä kissansa arkikäytöksessä.

"Olla hyödyllinen" tai "olla viisas" on siis paljon moniselitteisempää ja keskenään kommunikoivampaa, kuin mitä yksittäiset teoriat kykenevät älylliseen muotoon sitomaan. Pelkkä koulu tai kasvatus ei tee ihmistä erityisen viisaaksi, mutta viisauteen voi harjaantua. Viisaus vaatii etiikantajua. Egoismin ja altruismin ymmärtämistä.

Oma määritelmäni viisauteen on kryptinen. Viisaudessa ollaan kosketuksissa jonkin sellaisen kanssa, joka ei ole sidottu ryhmäpaineeseen, ja jolla on omat havainnot ja omat kokemukset asioista. Viisaudessa on kypsyyttä siinä mielessä, ettei siihen liity katkeruus tai julmuus. Ihminen voi siis olla kosketuksissa viisauteen, mutta kukaan ei varsinaisesti ole viisas, koska viisauteen liittyy myös olosuhteet ja tilannetaju, sekä joskus spesifi osaaminen.