Blogi - Hermeneuttinen pohjavire

Omia tekstejä neuroottisesti korjaava kirjoittaja tietää hermeneutiikan eli tulkinnallisuuden kiemurat: sen mitä ilmaisen, sen miten ilmaisen, ja sen miten luen sen.
Kaikki eri juttuja.

Aina löytyy uusi tapa tajuta oma teksti, tai sen sävel. Sitten sitä korjaa, koska tekstin lukee joka kerta uudella tavalla - eri vivahteita löytäen.

Homma on narsistista puuhaa. Velloa nyt omissa sanomisissaan.
Joskus teksti osuu laakista ja syntyy kirkasta settiä, joskus sen korjaa puuroksi. Työ on ikuinen. Johonkin vain täytyy vetää raja.
Totuutta itseään ei voi sanoihin kahlita. Vain sen vivahteet.

Kysymys kuuluu: kuinka paljon korjaan että sanani oikeasti saavuttaa lukijan (myös minut)?
Sillä ei ole niinkään väliä mitä sanoo, kunhan sanoo.

Kirjoittamisessa riskinä on - ei väärinymmärrys - vaan tulkinnalliset vivahteet.
Ihminen ymmärtää lukemansa joka tapauksessa. Se on varmaa. Siihen ei voi vaikuttaa muuten kuin sotkemalla lukijan ajatustyö.
Eri kysymys onkin sitten että mitä ymmärtää.
Ole selkeä. Muuhun et pysty.

Jos lukee ikänsä raamattua, niin se vaikuttaa koraanin lukemiseen ja päinvastoin. Tällaiseen ei voi vaikuttaa. Siis lukijan kohdalta. Itse voi lukea laajasti. Vähemmän sanoja, enemmän tekstiä.

Kirjoittamisessa sanat täytyy valita siltä pohjalta että ydin kolahtaa itselle. Kaikki eivät lue kaikkea. Et edes sinä. Asioita ei täysin tajuta yhteisesti kuitenkaan. Edes esteettisessä mielessä.

Jokainen kirjoittaja on lukijalleen läheinen ja tuttu, silti outo ja vieras. Kirjoittajalla on aina paapova kaverisuhde lukijaansa. Ja jokainen kirjoittaja lukee myös itseään.

Yhteisellä sävelellä on oma paikkansa rytmityksessä. Parhaimmillaan jutut sointuu ja komppi pelaa. Näin matkakin on mutkaton.

Kun teksti on julkaistu, sen voi unohtaa. Yhteinen reissu on ohi. Turha palata. Antaa roskan jäädä taakse.

Sanat ovat monitulkintaisia, joten riippuu ihan lukijasta kuinka syvälle niihin pääsee. Etenkin sanat kuten "jumala" herättää tunteita ja ajatuksia. Se on sama kuin ihmissuhteissa yleensä - et vain voi olla jumalaisen kaikkitietävä todellisuuden suhteen. Kaikki meistä tuntee, kaikki meistä tulkitsee;
miten ihmeessä joku voisi olla sellaisen totuuden yläpuolella?
"Ymmärsit sanomani väärin"
"Ymmärsinkö? Oletko varma?"
Jumalat aiheuttavat uskonsotia. 

Mielikuvat romanttisesta rakkaudesta herättää yhdelle vaaleanpunaisia pilvilinnoja, toinen näkee sen humoristisena iltana ravintolassa.
Lööppien mukaan Samuli Edelman näkee romanttisen rakkauden ensihuumaisena psykoosina. Tällaisessa vivahteikkaassa merkitystentäyteisessä maailmassa elämme. Tietäjät tietää.

Maailma on tänään kovin tietäväinen paikka. On oikeastaan hauska perehtyä hermeneutiikkaan, siis analyyttisessa mielessä. Mutta se on lähinnä henkilökohtaista älyllistä ilottelua se.
Kirjoita ja opi.

Itse nautin yhä enemmän novellien kirjoittamista - siitä että lukijat löytävät itse omat elonsa syvyydet ja nyanssit; sillä pohjavireellä mitä heillä jo on.

En ole koskaan jaksanut kirjoittaa miljöö-tarinoita. Mielestäni kauneutta löytyy enemmän tosimaailmasta kuin mielikuvituksesta. Siksi oma huomio ja tarjonta keskittyykin merkityksellisyyteen ja sen vivahteisiin. Minulla on siis lukijana aina tietynlainen hermeneuttinen pohjavire.